Johann Karl Rodbertus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johann Karl Rodbertus vuonna 1849 julkaistussa kuvassa.

Johann Karl Rodbertus (tunnettu myös nimellä Karl Rodbertus-Jagetzow; 12. elokuuta 1805 Greifswald, Ruotsin Pommeri6. joulukuuta 1875 Jagetzow, Pommeri, Saksan keisarikunta)[1] oli saksalainen taloustieteilijä, joka kritisoi kapitalistista järjestelmää. Hän kannatti eräänlaista valtiososialismia, mutta oli poliittisilta mielipiteiltään lähinnä maltillinen konservatiivi.

Sisällysluettelo

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodbertuksen isä oli roomalaisen oikeuden professori ja Ruotsin oikeuslaitosta palvellut oikeusneuvos. Hänen äidinisänsä oli fysiokratiaa kannattanut taloustieteen professori Johann August Schlettwein. Rodbertus opiskeli oikeustiedettä Göttingenin ja Berliinin yliopistoissa ja valmistuttuaan hän toimi Preussin valtion virkamiehenä 1827–1832. Luovuttuaan virkaurastaan hän opiskeli poliittista taloustiedettä Dresdenissä ja Heidelbergissä sekä matkusteli Länsi-Euroopassa.[2][3] Vuodesta 1836 hän asui kuolemaansa saakka Pommerista ostamallaan Jagetzowin ratsutilalla, minkä mukaan hänet tunnettiin myös nimellä Rodbertus-Jagetzow.[3]

Rodbertus osallistui Preussin politiikkaan vallankumousvuoden 1848 yhteydessä. Hän oli 1847–1849 edustajana kaikilla Preussin maapäivillä, jossa hän kuului keskustavasemmistoon. Hän tuki Frankfurtin kansalliskokouksen pyrkimystä yhdistää Saksa perustuslaillisen monarkian merkeissä. Hän oli kesällä 1848 hetken aikaa Preussin opetusministerinä. Preussin saatua uuden vanhoillisen perustuslain Rodbertus vetäytyi politiikasta ja omistautui kirjalliselle työlleen.[3]

Opit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodbertus oli huolissaan teollistumisen ja kapitalismin kehityksen sosiaalisista seurauksista. Hän arvosteli työvoiman muuttumista kapitalistien hyödykkeeksi ja kannatti työnarvoteoriaa.[2] Rodbertus uskoi myös rautaiseen palkkalakiin, jonka mukaan kapitalistisessa järjestelmässä palkat eivät nouse samassa suhteessa kuin tuottavuus vaan työläiset joutuvat tyytymään vain vähimmäiselinkustannukset kattavaan palkkatasoon. Tämän seurauksena tuottavuuden kasvaessa yhä suurempi osa kansantulosta päätyisi lisäarvona pienelle omistajien luokalle, mikä taas johtaisi alikulutuksen ja tuotannon hidastumisen aiheuttamiin taloudellisiin kriiseihin.[1] Rodbertus esitteli tämän ”supistuvan palkkaosuuden lain” jo vuonna 1837 kirjoittamassaan artikkelissa.[4]

Lyhyellä tähtäimellä Rodbertus piti tärkeämpänä puuttumista pääoman tuoton jakoon omistajien ja työläisten kesken, ei niinkään itse omistussuhteisiin.[2] Hän ei kannattanut vallankumosta tai kapitalismin täydellistä kumoamista vaan yhteiskunnallisten muutosten toteuttamista valtion taloudellisen intervention kautta. Hänen mukaansa valtion tulisi säädellä palkkoja, jotta ne nousisivat samassa suhteessa kuin taloudellinen tuottavuus.[1] Rodbertus ehdotti myös palkkojen maksuun uutta valuuttaa eli niin sanottua työseteliä, jolla työläiset saisivat täsmälleen oman työnsä todellista arvoa vastaavan ostovoiman ja voisivat ostaa sillä valtion varastoimia hyödykkeitä. Robert Owen oli epäonnistuneesti kokeillut samanlaista järjestelmää omassa tehdasyhdyskunnassaan vuonna 1833. Tuotantovälineiden ja maan yksityisomistus tulisi Rodbertuksen mukaan poistumaan itsestään ihmiskunnan henkisen kehityksen seurauksena joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, eikä sitä tarvinnut kiirehtiä.[2]

Rodbertus julkaisi myös taloushistoriallisia tutkimuksia. Hänen mukaansa maankorko ja pääoman tuotto olivat erkaantuneet toisistaan työnjaon erikoistumisen seurauksena. Pääomatulojen synnyllä oli hänen mukaansa kaksi syytä: taloudellinen syy eli teknologinen kehitys, jonka ansiosta työ alkoi tuottaa enemmän kuin mitä työläiset tarvitsivat itsensä elättämiseen, sekä oikeudellinen syy eli yksityisomistusta suojeleva lainsäädäntö.[2]

Rodbertus oli aktiivisessa kirjeenvaihdossa Adolph Wagnerin ja Ferdinand Lassallen kanssa. Hän ei tukenut Lassallen hanketta erillisen työväenpuolueen perustamiseksi ja halusi pitää sosialistisen liikkeen erossa muusta politiikasta.[2] Hänellä lienee kuitenkin ollut vaikutusta Lassallen ajatteluun. Myös Karl Marxin on väitetty ottaneen keskeisiä vaikutteita Rodbertukselta, mutta tämä väite on kyseenalaistettu.[5] Sen sijaan Rodbertuksen ajatukset sosiaalisia eroja tasoittavista taloudellisista interventioista saivat tukea konservatiivisilta sosialismin vastustajilta ja loivat aatteellista pohjaa Bismarckin Saksan sosiaaliselle lainsäädännölle.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Forderungen der arbeitenden Klassen (1839)
  • Zur Erkenntnis unserer staatswirtschaftlichen Zustäande (1842)
  • Sociale Briefe an von Kirchmann (kolme osaa, 1850–1851)
  • Die handelskrisen und die hypothekennot der grundbesitzer (1858)
  • Zur Erklärung und Abhiilfe der heutigen kreditnoth des grundbesitzes (1868–1869)
  • Der Normalarbeitstag (1871)
  • Zur Beleuchtang der sociale Frage (1875)
  • Aus seinem literarischen Nachlass (1878)
  • Briefe und socialpolitische Aufsaetze (1882)
  • Kapital (1884)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Johann Karl Rodbertus (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.7.2016.
  2. a b c d e f Bruno Fritsch: Rodbertus, Johann Karl (englanniksi) International Encyclopedia of the Social Sciences 1968 (2008). Encyclopedia.com. Viitattu 24.7.2016.
  3. a b c Nordisk familjebok (1916), s. 567–569 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 24.7.2016.
  4. Zera: Karl Rodbertus – State Socialism (englanniksi) Economis Theories -blogi 12/2008. Viitattu 24.7.2016.
  5. Eric Hobsbawm: How to Change the World: Tales of Marx and Marxism (taskukirjalaitos), s. 39, 208. Abacus 2012.