Jean-Dominique Senard

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean-Dominique Senard
Senard vuonna 2015
Senard vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt7. maaliskuuta 1953 (ikä 71)
Ranska Neuilly-sur-Seine, Ranska
Muut tiedot
Yritys Renault

Jean-Dominique Senard (7. maaliskuuta 1953) on ranskalainen johtaja ja liikemies. Toukokuussa 2012 hän korvasi Michel Rollierin monikansallisen Michelinin toimitusjohtajana tultuaan yhtiön palvelukseen talousjohtajaksi vuonna 2005. Senard oli ensimmäinen Michelinin toimitusjohtaja, joka ei kuulunut perustajasukuun.[1][2] Tammikuussa 2019 hänet nimitettiin monikansallisen Renaultin joohtoon.

Senard oli diplomaatin poika, ja muutti perheensö mukana suurlähetystöstä toiseen ympäri maailmaa. Hän kävi HEC Paris -korkeakoulua, jossa hän suoritti oikeustieteen maisterin tutkinnon.

Hän aloitti uransa useissa rahoitusyrityksissä ja saapui öljy-yhtiö Totaliin vuonna 1979. Vuonna 1987 Senard liittyi Saint-Gobainin varainhallintaosastolle. Helmikuussa 1988 hänet nimitettiin apulaisjohtajaksi ja johtajaksi vuonna 1991. Sen jälkeen hän ohjasi Saint-Gobain-konsernin rakennusmateriaaliosastoa, missä hän toimi vuoteen 1996 asti, jolloin hän liittyi alumiinikonglomeraattikonserniin Pechineyn talousjohtajaksi ja jäseneksi. Ajat olivat erittäin myrskyisät alumiinijättiläiselle. Kun kaivosyhtiö Alcan teki ostotarjouksen Pechineystä vuonna 2003, Senard nimitettiin johtamaan yhtiöliden sulauttamista. Tämän seurauksena hänestä tuli Alcanin hallintokomitean jäsen.[1]

Maaliskuussa 2005 hänet nimitettiin Michelinin talousjohtajaksi ja johtokunnan jäseneksi. Sen johtajan, Édouard Michelinin, kuoltua hukkumalla vuonna 2006 hänet nimitettiin konsernin toimitusjohtajaksi toukokuussa 2007. Marraskuussa 2014 Senard vahvistettiin yhtiön toimitusjohtajaksi hallituksen kokouksen jälkeen. Hänen toimikautensa määriteltiin neljäksi vuodeksi, päättymään yhtiökokoukseen vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla.[3]

Renault'n hallitus nimitti 24. tammikuuta 2019 Senardin monikansallisen Renaultin johtajaksi Carlos Ghosnin tilalle[4], joka oli vangittu Japanissa väitetyistä väärinkäytöksistä Nissanissa. Samaan aikaan tämä monikansallinen autoalan yritys nimitti Thierry Bollorén Renaultin päivittäisten toimintojen johtajaksi.[5]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]