Japaninisoliituri
| Japaninisoliituri | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Jyrsijät Rodentia |
| Heimo: | Oravat Sciuridae |
| Suku: | Isoliiturit Petaurista |
| Laji: | leucogenys |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Petaurista leucogenys |
|
 Levinneisyyskartta |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Japaninisoliituri eli japaninjättiläisliito-orava[2] (Petaurista leucogenys) on Japanin Honshūlla, Shikokulla ja Kyūshūlla tavattava isoliituri. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japaninisoliituri voidaan jakaa neljään alalajiin:
- P l. leucogenys Shikokun ja Kyūshūn saarilla
- P. l. hintoni Etelä-Koreassa
- P. l. nikkonis Honshūn keskiosissa
- P. l. oreas Wakayaman seudulla Honshūn eteläosassa
Alalaji P. l. hintoni perustuu holotyyppiin nykyisin Lontoon Natural History Museumissa.[4] Holotyyppi perustuu Soulista vuonna 1920 ostettuun nahkaan. Se saattaa kuitenkin olla todellisuudessa peräisin maan ulkopuolelta.[5]
Geenitutkimuksen perusteella Japanissa laji voidaan jakaa kolmeen päälinjaan, yksi Kyūshūlla, toinen Kyūshūlla ja Honshūlla ja kolmas Honshūlla ja Shikokulla. Tutkimusten perusteella laji on levinnyt nopeasti pohjoiseen pleistoseenin viimeisellä jääkaudella.[6]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japaninisoliituri on yksi isoliiturien suurimmista lajeista. Ruumiin pituus on noin 375 mm ja hännän pituus 345 mm. Painoa on 1 178,9 g. Turkin selkäpuolen väritys vaihtelee huomattavasti lähes kokonaan mustasta tumman punaisenruskeaan ja harmaankeltaiseen. Vatsapuoli vaihtelee kellertävänruskeasta valkoiseen.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laji on endeeminen laji Japanissa.[3] Japanin pääsaarista sitä tavataan Honshūlla, Shikokulla ja Kyūshūlla.[1] Hokkaidōlla sitä ei tavata.[3]
Lajin elinympäristö käsittää primaarisia ja sekundaarisia metsiä, havumetsäviljelmiä ja paikoitellen myös kaupunkialueita.[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japaninisoliituri on yöeläin. Luonnossa siitä tulee aktiivinen tavallisesti noin 30 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Ne liikkuvat kotialueilla, jotka voivat olla hyvin päälekkäisiä keskenään. Laji liikkuu yksinomaan puissa ja se liitäen niistä toiseen. Sen liitämisen tehoa on tutkittu. Liidon teho eli liidetyn matkan suhde lähtökorkeuteen on keskimäärin 1,87 ja korkeimmillaan 3,5. Liitonopues on 4,39–9,47 m/s. Liitojen pituus vaihtelee 10–100 metrin välillä ja se on keskimäärin 17,1–33,1 metriä.[3]
Japaninisoliiturin ravinnosta noin 26–40 % on lehtiä, 34 % siemeniä ja 12 % hedekäpyjä. Se voi syödä pienempiä määriä neulasia männyistä ja sugipuista. Tarkemmin ruokavalio vaihtelee kausittain. Lehdet ja kukat korostuvat talvisin, keväisin ja myöhään kesällä. Siemeniä kulutetaan kesällä ja alkutalvesta. Japaninisoliituri ei tee ruokavarastoja. Kasvipainoitteinen ruokavalio edellyttää huomattavaa ajankäytön ruokailun parissa. Lajin paksusuoli on suuri.[3]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt japaninisoliiturin elinvoimaiseksi lajiksi. Se on suhteellisen yleinen ja sitä esiintyy laajalla alueella. Lajilla ei uskota olevan suurempia uhkia ja sen levinneisyysalue käsittää suojeltuja alueita.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Cassola, F.: Petaurista leucogenys IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Japaninisoliituri (japaninjättiläisliito-orava) – Petaurista leucogenys Laji.fi. Suomen lajitietokeskus. Viitattu 13.1.2021.
- ↑ a b c d e f Richard W. Thorington, Jr., John L. Koprowski, Michael A. Steele ja James F. Whatton: Squirrels of the World, s. 113-114. Johns Hopkins University Press, 2012. ISBN 978-1-4214-0469-1. (englanniksi)
- ↑ Hayatoshi Hirata, Sayaka Shimoinaba ja Shin-ichiro Kawada: Rediscovery of specimens used in the original descriptions of Petaurista leucogenys hintoni and Martes melampus coreensis (pdf) (s. 118) Honyurui Kagaku (Mammalian Science) Volume 57 Issue 1. Viitattu 13.1.2021. (japaniksi), (englanniksi)
- ↑ Yeong-Seok Jo, John T. Baccus ja John L. Koprowski: Mammals of Korea. National Institute of Biological Resources, 2018. ISBN 9788968113697. Google-kirjat. (englanniksi)
- ↑ Tatsuo Oshida, Koichi Ikeda, Kazuhiko Yamada ja Ryuichi Masuda: Phylogeography of the Japanese Giant Flying Squirrel, Petaurista leucogenys, Based on Mitochondrial DNA Control Region Sequences Zoological Science, 18(1):107-114. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
|