Siirry sisältöön

Jafar Panahi

Wikipediasta
Jafar Panahi
Jafar Panahi
Jafar Panahi
Henkilötiedot
Syntynyt11. heinäkuuta 1960
Ohjaaja
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jafar Panahi (pers. ‏جعفر پناهی‎, Ja’far Panāhi, s. 11. heinäkuuta 1960) on iranilainen elokuvaohjaaja.[1] Hänen elokuvansa ovat käsitelleet yhteiskunnallisia aiheita, kuten naisen asemaa Iranissa. Panahin elokuvat ovat olleet kiellettyjä Iranissa, ja hän oli 2010-luvun alusta lähtien yli kymmenen vuoden ajan elokuvantekokiellossa, eikä hän saanut myöskään matkustaa ulkomaille eikä antaa haastatteluja. Panahi onnistui silti salaa tekemään useita elokuvia, ja hänen elokuviaan myös palkittu ulkomailla. Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan hän sai vuonna 2000, Berliinin Kultaisen karhun 2015 ja Cannesin Kultaisen palmun 2025. Panahi oli myös toinen kahdesta vuoden 2012 Saharov-palkinnon saajasta[2].

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panahi syntyi 1960 Mianehin kaupungissa ja opiskeli teini-ikäisenä Teheranissa Lasten ja nuorten älyllisen kehityksen instituutissa. Siellä hän tapasi ensimmäisen kerran elokuvantekijä Abbas Kiarostamin, joka toimi oppilaitoksessa opettajana.[3]

Panahi palveli Iranin asevoimissa Irakin–Iranin sodan aikana ja opiskeli sitten elokuvakoulussa Teheranissa. Hänen ensimmäiset työnsä olivat lyhytelokuvia ja dokumentteja Iranin televisiolle.[4] Panahi oli myös Kiarostamin Koker-trilogian viimeisen elokuvan Oliivipuiden katveessa (1994) apulaisohjaaja.[3] Kiarostami vakuuttui Panahista ja lupautui käsikirjoittamaan tämän esikoisohjauksen Valkoinen ilmapallo.[4]

Valkoinen ilmapallo valmistui 1995, ja se kertoo nuoresta tytöstä, joka haluaa ostaa kultakalan mutta hänen rahansa putoaa viemäriin. Panahi palkittiin elokuvasta Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisella kameralla, jota jaetaan esikoisohjaajille. Panahin toinen elokuva oli Peili.[3]

Politisoituminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panahin ensimmäinen poliittinen elokuva oli Loputon kierre (2000), joka käsitteli naisten asemaa nyky-Iranissa.[3] Elokuvan jälkeen kaikki Panahin ohjaukset ovat olleet kiellettyjä Iranissa.[5] Loputtoman kierteen päähenkilöt ovat vankilasta karkaavia naisia, jossa ironia syntyy siitä, että vankilasta naiset joutuvat suurempaan vankilaan eli naisiksi Iranin yhteiskuntaan.[3] Vuoden 2003 elokuva Talā-ye sorkh kertoo puolestaan traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivästä entisestä sotilaasta, joka varastaa jalokiviliikkeen. Elokuva palkittiin Cannesissa tuomariston Un certain regard -palkinnolla.[5] Naiset paitsiossa kertoo kuudesta nuoresta naisesta, jotka yrittävät salaa mennä katsomaan jalkapallon MM-karsintaottelua Iranin ja Bahrainin välillä. He pyrkivät menemään peliin miehinä pukeutenina, koska naisilta on kielletty osallistuminen.[3]

Panahi tuki kesäkuun 2009 presidentinvaaleissa opposition ehdokasta Mir-Hosein Musavia. Hänet pidätettiin heinäkuussa, kun hän oli vaalimielenosoituksissa poliisin tappamiseksi joutuneen Neda Agha-Soltanin hautajaisissa. Panahi vapautettiin myöhemmin, mutta hänet pidätettiin uudestaan maaliskuussa 2010, kun hän oli tekemässä elokuvaa mielenosoituksista. Hänet tuomittiin joulukuussa kuudeksi vuodeksi vankeuteen hallituksen vastaisesta propagandasta, ja samalla häneltä kiellettiin 20 vuodeksi elokuvien tekeminen, ulkomaille matkustaminen ja haastattelujen antaminen. Panahi sai jäädä kuitenkin vapaaksi, sillä hän valitti tuomiostaan.[3][6] Hänet oli myös kutsuttu vuoden 2000 Cannesin elokuvajuhlien tuomaristoon, mutta vankeuden vuoksi hän ei päässyt tapahtumaan. Hän kuitenkin lähetti vankilasta kirjeen, josta Ranskan kulttuuriministeri Frédéric Mitterrand luki Cannesissa otteita.[7] Hänet vapautettiin toukokuussa 200 000 dollarin lunnaita vastaan.[8]

Ura elokuvakiellon aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panahin tuomio vahvistettiin lokakuussa 2011 teheranilaisessa tuomioistuimessa.[9] Tuomion täytäntöönpanoa odoteltaessa hän oli tehnyt Mojtaba Mirtahmasbin kanssa elokuvan Tämä ei ole elokuva. Se kuvaa yhtä päivää Panahin päivästä, kun hän odottaa vetoomuksensa tuloksia.[3] Se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla 2011. Elokuvan lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että Panahi on tilaisuudessa läsnä Skypen välityksellä mutta ei voi puhua. Elokuvan salakuljetti Pariisiin ja sieltä Cannesiin muuan nainen muistitikussa, joka oli leivottu täytekakkuun. Lopputeksteissä on nimien sijasta viivoja. Elokuvassa hän keskustelee asianajajansa kanssa puhelimessa, kiertää kieltoja ja etsii porsaanreikiä saamastaan tuomiosta.[10]

Panahi asetettiin kotiarestiin, mutta hän pystyi silti jatkamaan elokuvien tekemistä. Kambuzia Partovin kanssa ohjattu Pardeh ilmestyi 2013. Siinä Partovin näyttelemä käsikirjoittaja matkustaa merenranan kotiinsa, mutta hänen rauhaansa siellä häiritsee poliisia pakeneva nuori nainen.[3] Elokuva kuvattiin Panahin kesäkodissa, ja sen tarina on allegorinen, sillä hän itsekin joutui kuvaamisen takia piilottelemaan suljettujen verhojen takana.[5]

Panahin elokuva Taxi Teheran palkittiin Kultainen karhu -palkinnolla Berliinin elokuvajuhlilla 2015.[11] Hän kuvasi sen autossaan ajaessaan ympäri Teheranin katuja. Siinä hän käy keskusteluja eri luokista tulevien iranilaisten kanssa.[5] Elokuva huipentuu pitkään keskusteluun sisarentyttären kanssa, joka joutuu tekemään lyhytelokuvaa kouluun. Panahi kuvasi elokuvan kokonaisuudessa autokameralla.[3]

Panahin ja Nader Saeivarin käsikirjoitus elokuvaan Kolme naista (Se rokh) palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla 2018.[12] Siinä Panahi ja näyttelijä Behnaz Jafari tekevät automatkan tapaamaan nuorta tyttöä, jolta hänen vanhempansa ovat kieltäneet uran näyttelijänä.[3]

Panahi vangittiin heinäkuussa 2022, kun hän kävi tiedustelemassa tietoja vangitustn ohjaajasta Mohammad Rasulofista. Iranin viranomaiset vetosivat alkuperäiseen vuoden 2010 vankeustuomioon, ja Panahi joutui pahamaineiseen Evinin vankilaan. Hänet vapautettiin kuitenkin helmikuussa 2023 nälkälakon jälkeen.[5] Pian tämän jälkeen Iranin korkein oikeus kumosi alkuperäisen vuoden 2010 tuomion.[3]

Vapautus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panahi pääsi tuomion kumoamisen ansiosta matkustamaan vuonna 2025 Cannesin elokuvajuhlille, jossa hänen uusin elokuvansa Yek tasadof sadeh palkittiin pääpalkinnolla eli Kultaisella palmulla. Se kertoo viidestä iranilaisesta, jotka kohtaavat miehen, jonka he uskovat kiduttaneen heitä vankilassa. Panahin mukaan elokuva peilaa hänen omia vankilakokemuksiansa.[13] Elokuvaa pidetään myös Panahin suorimpana uhmana Iranin hallintoa vastaan, sillä elokuva kuvattiin salaa ja siinä on muun muassa huivittomia naishahmoja, mikä on kielletty Iranin hijablaeissa.[14]

Teemat ja tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panahia määritellään usein poliittiseksi elokuvantekijäksi, mutta hän itse kutsuu itseään yhteiskunnalliseksi ohjaajaksi. Panahille itselleen poliittinen elokuvantekijä on henkilö, joka kuvaa puolueelle ja puolustaa jotain tiettyä ideologiaa. Tällaisissa elokuvassa Pahanin mukaan on aina pahoja että hyviä hahmoja ideologisten erojen esittämiseksi. Hän itse ei kuitenkaan halua käyttää pahiksia, vaan kaikki hahmot esitetään ihmisinä, jotka ovat yhteiskunnallisen järjestelmän aikaansaamia.[5]

Panahi työskentelee usein amatöörinäyttelijöiden kanssa ja haluaa kuvata oikeissa paikoissa. Hänen elokuvissaan on usein episodimainen rakenne, ja ne käsittelevät tarinoita Iranin jokapäiväisestä elämästä. Sortavat valtarakenteet ja yhteiskunnalliset epäkohdat tulevat ilmi usein varsin ohimennen.[4]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osan elokuvistaan Panahi on ohjauksen lisäksi myös leikannut, tuottanut ja käsikirjoittanut (pääosin[1]).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Elonet
  2. ↑ Yrjö Kokkonen, Saharov-rauhanpalkinto iranilaisille, Yle.fi, viitattu 26.8.2012
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l Erik Gregersen: Jafar Panahi Encyclopedia Britannica. 24.5.2025. Viitattu 25.5.2025. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Anke Leweke: Jafar Panahi Biography 16.4.2025. Sydney Film Festival. Viitattu 25.5.2025. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f Scott Roxborough: Jafar Panahi: The World’s Most Acclaimed Dissident Filmmaker The Hollywood Reporter. 19.5.2025. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 25.5.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Iranilainen elokuvaohjaaja Panahi tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan. Helsingin Sanomat. 20.12.2010. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 21.12.2010.
  7. ↑ Yle, Kulttuuriuutiset
  8. ↑ Iranilaislähde: Elokuvaohjaaja Jafar Panahi vapautettu. Helsingin Sanomat, 26.5.2010, s. C 1. Arkistoitu 24.5.2012.
  9. ↑ Matkustus- ja työkiellossa, Suomen kuvalehti 42/2011 sivu 61
  10. ↑ Veli-Pekka Lehtonen, Elokuva nimeltä Tämä ei ole elokuva, Helsingin Sanomat, 21.5.2011 sivu C 5
  11. ↑ Juhola, Teemu: Kultainen Karhu iranilaisohjaajalle 14.2.2015. Yle Uutiset. Viitattu 17.2.2015.
  12. ↑ Jafar Panahi Festival Cannes. Viitattu 10.1.2019.
  13. ↑ Laura Kangas: Vainotun iranilaisohjaajan elokuva sai Cannesin pääpalkinnon Kultaisen palmun Yle Uutiset. 24.5.2025. Yleisradio. Viitattu 25.5.2025.
  14. ↑ Scott Roxborough: Iranian filmmaker Jafar Panahi wins best film at Cannes DW.com. 24.5.2025. Deutsche Welle. Viitattu 25.5.2025. (englanniksi)
  15. ↑ Offside (Naiset paitsiossa) elonet.fi. Viitattu 21.1.2019.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Chéroux, Clément: Jafar Panahi : images / nuages / Centre Georges Pompidou. Paris : Filigranes éditions, Centre Pompidou, 2016. ISBN 978-2-35046-407-7.
  • Tammi, Eero: ”Ihme maa – Jafar Panahi ja elokuvalapset”. Filmihullu 4/2006.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jafar_Panahi&oldid=23301411”