Jälkipoltin
Jälkipolttimella tarkoitetaan lentokoneen työntövoiman lisäykseen käytettävää tekniikkaa, jossa polttoainetta ruiskutetaan lisää suoraan suihkumoottorin suihkuputkeen, jota kautta moottorin palamiskaasut poistuvat suurella nopeudella. Näin saadaan merkittävä työntövoiman lisäys (jopa 50 %), mutta polttoaineen kulutus kasvaa jyrkästi (polttoainevarannot hupenevat minuuteissa). Jälkipoltin on sotilaskoneissa, pääasiassa hävittäjälentokoneissa, käytetty tekniikka.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jälkilämmitystä käytettiin jo James Wattin höyrykoneessa vuonna 1764.[1] Frank Whittle patentoi "kahden lämpösyklin" moottorin vuonna 1936.[1]
Tekniikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polttoaineen palaminen suihkuputkessa on mahdollista, koska suihkumoottorissa moottorin läpi kulkee enemmän ilmaa kuin polttoaineen palamiseen tarvitaan. Polttoaine syttyy virtaavan palamiskaasun suuren lämpötilan ansiosta. Lisäksi polttoaineseoksen syttyminen on varmistettu erillisellä sytytystulpalla. Jälkipolttimen voimakkaan kuumentumisen takia sen käyttöikä on lyhyt verrattuna moniin muihin lentokoneen osiin.
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lockheed SR-71 Blackbird -tiedustelukoneen Pratt & Whitney J58 -suihkumoottori oli ainoa, joka pystyi lentämään tuntikausia jälkipoltin päällä, mutta sen tyypillinen tiedustelulento vaati lukuisia ilmatankkauksia.
Pommikoneet ovat käyttäneet jälkipoltinta lentoonlähdössä, hävittäjät tilanteissa, jossa tarvitaan hyvin suurta nopeutta.
Jälkipoltosta tulevaan suihkuun voi syntyä tiivistysaaltoja suuren nopeuden vuoksi. Suurempi ongelma on koneen infrapunasignaalin merkittävä kasvu, joka helpottaa koneen ampumista alas infrapuna-ohjautuvilla ohjuksilla.
Ainoat siviilikoneet, joissa on käytetty jälkipoltinta olivat Concorde ja Tupolev Tu-144.
Supercruise[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hävittäjälentokoneissa on 1990-luvun lopulla siirrytty voimakkaampiin moottoreihin, joilla voidaan lentää jatkuvasti yliääninopeudella (engl. supercruise) ilman jälkipoltinta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b The Afterburner Story (PDF) (sivu 3) .grc.nasa.gov. Viitattu 16.4.2019.
