Italiansusi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Italiansusi
GIPE25 - Un Loup (by) (2).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Koirat Canis
Laji: Susi lupus
Alalaji: italicus
Kolmiosainen nimi

Canis lupus italicus

Canis lupus italicus areale 2019.gif
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Italiansusi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Italiansusi Commonsissa

Italiansusi (Canis lupus italicus) on joidenkin tutkijoiden ehdottama suden alalaji. Italiansutta tavataan osissa Italiaa, Ranskaa ja Sveitsiä.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susi kuvattuna Ranskasa.

Italiansusi on suden eli Canis Lupus ehdotettu alalaji Canis lupus italicus. Sen asema omana alalajinaan ei ole kuitenkaan selvä. Omaa alalajiaan italiansudelle on ehdotettu esimerkiksi sillä perusteella, että sen kallossa ja DNA-perimässä esiintyy joitakin eroja Euroopan muihin susikantoihin verrattuna.[1]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italiansusi on kooltaan hieman pienempi, kuin suuressa osassa muuta mannerta tavattava Canis lupus lupus. Kooltaan se vastaa suurin piirtein iberiansutta (Canis lupus signatus). Italiansuden kallo on hieman pyöreämpi, kuin muiden Euroopan susien. Myös niiden hampaat ovat hieman pienemmät. Urokset paianavat 25–45 kiloa ja naaraat 22–38 kiloa. Ruumiin pituus on 95-115 cm ja korkeus 65 cm. Italiansuden turkkissa on harmaata ja ruskehtavia sävyjä. Jotkin yksilöt ovat tiettävästi olleet kokonaan mustia. Päässä posket ovat hieman vaaleammat. Silmät ovat pienet ja keltaiset, korvat suhteellisen pienet ja kolmion muotoiset. Tuuhean hännän kärjessä on mustaa.[1]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italiansutta historiallinen levinneisyysalue käsittää osat Italiaa, Ranskaa ja Sveitsiä. Nykyisin Italassa sen levinneisyysalue ulottuu Apenniineilla Liguriasta Calabriaan. Ranskassa italiansutta tavataan maan eteläosissa Ranskan keskiylängöllä, Pyreneeillä, sekä Jura- ja Vosgeesivuorilla. Mahdollisesti se on levinnyt myös Sveitsin Valaisin kantonin alueelle.[1]

Italiansuden elinympäristö käsittää vuoristo- ja metsäalueita paikoilla, jotka ovat säästyneet tiheältä ihmisasutukselta ja maatalouskäytöltä.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italiansudet muodostavat pienehköjä laumoja, jotka käsittävät tavaallisesti vain yhden ydinperheen. Laumaa johtaa hallitseva uros ja naaras. Keskenkasvuiset yksilöt kulkevat emojensa mukana, kunnes ne ovat riittävän vanhoja muuttamaan muualle. Italkiansusien suhteellisten pienet laumojen kokoon vaikutta aetenkin saaliseläimien saatabvuut. Joillakin esimerkiksi suojelluilla alueilla laumat voivat olla suurempiakin suurten saaliseläinten läsnäollessa. Italiansusien saaliseläimiin lukeutuvat esimerkiksi gemssi, metsäkauris, saksanhirvi, villisika ja jänikset. Lähellä ihmisasutusta sudet ovat syöneet myös esimerkiksi jätteitä ja kotieläimistä etenkin lampaita. Ajoittain ne saattavat syödä myös marjoja tai muita kasveja. Sudet saalistavat yleensä öisin ja ne saattavat kulkea metsästäessään useita kymmeniä kilometrejä vain yhden yön aikana.[1]

Italiansudet lisääntyvät kerran vuodessa yleensä maaliskuun paikkeilla. Pennut syntyvät 63 päivän päästä. Pentue käsittää tyypillisesti 2–8 ja niiden silmät avautuvat 11–12 päivän kuluessa. Sukukypsiksi ne kasvavat 1–5-vuoden ikäisinä.[1]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammuttu susi valokuvassa vuodelta 1929.

Italiansusi oli suhteellisen yleinen aina 1800-luvulle saakka, mutta sittemmin se hävisi suuresta osasta entistä levinneisyysaluettaan. Alpeilla viimeiset yksilöt katosivat 1920-luvulla ja Sisiliassa 1940-luvulla.[1] 1970-luvulla jäljellä oli enää noin 100 yksilön kanta useilla eri toisistaan erillään sijainneilla paikkakunnilla Apenniineilla. Susi suojeltiin Italiassa viimein vuonna 1976 ja kanta on toipunut sittemmin huomattavasti.[2] Kantoja uhkaavaat kuitenkin edelleen esimerkiksi mahdollinen risteytyminen koirien kanssa, sekä ihmisen toiminta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 100-101. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
  2. Wolves find haven in Italy BBC News. BBC. Viitattu 10.2.2020.