Canis lupus italicus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Canis lupus italicus
GIPE25 - Un Loup (by) (2).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Koirat Canis
Laji: Susi lupus
Alalaji: italicus
Kolmiosainen nimi

Canis lupus italicus

Canis lupus italicus areale 2019.gif
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Canis lupus italicus Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Canis lupus italicus Commonsissa

Canis lupus italicus on joidenkin tutkijoiden ehdottama suden alalaji. Alalajia tavataan osissa Italiaa, Ranskaa ja Sveitsiä.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susi kuvattuna Ranskasa.

C. l. italicus on suden (Canis lupus) ehdotettu alalaji. Sen asema omana alalajinaan ei ole kuitenkaan selvä. Omaa alalajiaan sitä on ehdotettu esimerkiksi sillä perusteella, että sen kallossa ja DNA-perimässä esiintyy joitakin eroja Euroopan muihin susikantoihin verrattuna.[1]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. l. italicus on kooltaan hieman pienempi kuin suuressa osassa muuta mannerta tavattava Canis lupus lupus. Kooltaan se vastaa suurin piirtein alalajia Canis lupus signatus Iberian niemimaalla. Alalajin kallo on hieman pyöreämpi, kuin muiden Euroopan susien. Myös niiden hampaat ovat hieman pienemmät. Urokset painavat 25–45 kiloa ja naaraat 22–38 kiloa. Ruumiin pituus on 95-115 cm ja korkeus 65 cm. Alalajin turkkissa on harmaata ja ruskehtavia sävyjä. Jotkin yksilöt ovat tiettävästi olleet kokonaan mustia. Päässä posket ovat hieman vaaleammat. Silmät ovat pienet ja keltaiset, korvat suhteellisen pienet ja kolmion muotoiset. Tuuhean hännän kärjessä on mustaa.[1]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alalajin historiallinen levinneisyysalue käsittää osat Italiaa, Ranskaa ja Sveitsiä. Nykyisin Italiassa sen levinneisyysalue ulottuu Apenniineilla Liguriasta Calabriaan. Ranskassa sitä tavataan maan eteläosissa Ranskan keskiylängöllä, Pyreneeillä, sekä Jura- ja Vosgeesivuorilla. Mahdollisesti se on levinnyt myös Sveitsin Valaisin kantonin alueelle.[1]

Alalajin elinympäristö käsittää vuoristo- ja metsäalueita paikoilla, jotka ovat säästyneet tiheältä ihmisasutukselta ja maatalouskäytöltä.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. l. italicus muodostavaa pienehköjä laumoja, jotka käsittävät tavaallisesti vain yhden ydinperheen. Laumaa johtaa hallitseva uros ja naaras. Keskenkasvuiset yksilöt kulkevat emojensa mukana, kunnes ne ovat riittävän vanhoja muuttamaan muualle. Sen suhteellisten pienet laumojen kokoon vaikutta etenkin saaliseläimien saatavuuteen. Esimerkiksi joillakin suojelluilla alueilla laumat voivat olla suurempiakin suurten saaliseläinten läsnäollessa. Sen saaliseläimiin lukeutuvat esimerkiksi gemssi, metsäkauris, saksanhirvi, villisika ja jänikset. Lähellä ihmisasutusta sudet ovat syöneet myös esimerkiksi jätteitä ja kotieläimistä etenkin lampaita. Ajoittain ne saattavat syödä myös marjoja tai muita kasveja. Sudet saalistavat yleensä öisin ja ne saattavat kulkea metsästäessään useita kymmeniä kilometrejä vain yhden yön aikana.[1]

C. l. italicus lisääntyy kerran vuodessa yleensä maaliskuun paikkeilla. Pennut syntyvät 63 päivän päästä. Pentue käsittää tyypillisesti 2–8 pentua. Niiden silmät avautuvat 11–12 päivän kuluessa. Sukukypsiksi ne kasvavat 1–5-vuoden ikäisinä.[1]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammuttu susi valokuvassa vuodelta 1929.

C. l. italicus oli suhteellisen yleinen aina 1800-luvulle saakka, mutta sittemmin se hävisi suuresta osasta entistä levinneisyysaluettaan. Alpeilla viimeiset yksilöt katosivat 1920-luvulla ja Sisiliassa 1940-luvulla.[1] 1970-luvulla jäljellä oli enää noin 100 yksilön kanta useilla eri toisistaan erillään sijainneilla paikkakunnilla Apenniineilla. Susi suojeltiin Italiassa viimein vuonna 1976 ja kanta on toipunut sittemmin huomattavasti.[2] Kantoja uhkaavaat kuitenkin edelleen esimerkiksi mahdollinen risteytyminen koirien kanssa, sekä ihmisen toiminta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 100-101. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
  2. Wolves find haven in Italy BBC News. BBC. Viitattu 10.2.2020.