Isä Matteon tutkimuksia
Isä Matteon tutkimuksia | |
---|---|
Don Matteo | |
![]() |
|
![]() |
|
Tyyli | jännityssarja |
Kestoaika | 55 minuuttia |
Pääosissa |
Terence Hill Raoul Bova Nino Frassica Flavio Insinna Simone Montedoro Maria Chiara Giannetta Eugenio Mastrandrea |
Alkuperämaa |
![]() |
Alkuperäiskieli | italia |
Verkko |
![]() ![]() |
Esitetty |
![]() |
Tuotantokausia | 14 |
Jaksoja | 285 |
Ikäraja | 7 ja joskus 12 |
Tuotanto | |
Säveltäjä(t) | Pino Donaggio |
Tuotantoyhtiö(t) | Lux Vide ja Rai Fiction |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Isä Matteon tutkimuksia (alkuperäiseltä nimeltä Don Matteo) on italialainen jännityssarja, jossa on mukana myös komediallisia piirteitä. Sarjaa on tuotettu ja esitetty Italiassa vuodesta 2000 lähtien.[1] Sarjaa on tuotettu tähän mennessä yhteensä 13 tuotantokautta, mikä käsittää kaikkiaan 265 jaksoa. Suomessa sarjaa on esittänyt pitkään Yle TV2 [2] ja 2014 Yle Teema.[3] Vuonna 2020 elokuva- ja musiikkivideo-ohjaaja Cosimo Alemà ohjasi laulaja-lauluntekijä Max Pezzalin musiikkivideon "Sembro matto", jossa esiintyi kuvamateriaalia sarjan tapahtumapaikoista Spoletossa ja kahdennentoista tuotantokauden henkilöitä.[4]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isä Matteo (Terence Hill) on pappi, joka ratkaisee rikoksia Italian Umbriassa. Hän pääsee lähelle niin hyviä kuin pahoja ihmisiä – oveluudella, aitoudella sekä aseistariisuvan hymynsä avulla. Näillä avuilla hän ratkoo seurakuntansa lampaita kohdanneita visaisia rikosjuttuja. Matteon poistuttua sarjasta isä Massimo ottaa hänen paikkansa. Matteota ja Massimoa avustavat rikosten selvittämisessä karabinieerit eli ylivääpeli Cecchini (Nino Frassica) ja kapteenit Flavio Anceschi (Flavio Insinna) (2000–2006) ja Giulio Tommasi (Simone Montedoro) (2008–2016), Anna Olivieri (Maria Chiara Giannetta) (2018–2025) ja Diego Martini (Eugenio Mastrandrea) (2025–).
Kuvauspaikkoina toimi kausilla 1–8 Gubbio ja kaudesta 9 eteenpäin Spoleto.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raoul Bova | … | Pappi Isä Massimo Sartori/Matteo Mezzanotte (Kaudet 13–) |
Nino Frassica | … | Ylivääpeli Antonino "Nino" Cecchini |
Maria Chiara Giannetta[5] | … | Kapteeni Anna Olivieri (kaudet 11–14) |
Eugenio Mastrandrea | … | Kapteeni Diego Martini (kaudet 14–) |
Federica Sabatini | … | Giulia Mezzanotte (kaudet 14–) |
Nathalie Guetta | … | Kotiapulainen Natalina Diotallevi |
Francesco Scali | … | Suntio Filippo "Pippo" Gimignani-Zarfati |
Pamela Villoresi | … | Elisa Olivieri (kaudet 11–) |
Maurizio Lastrico[5] | … | Syyttäjä Marco Nardi (kaudet 11–14) |
Roberta Volponi | … | Martina Tommasi |
Gaia Messerklinger | … | Syyttäjä Vittoria Guidi (kaudet 14–) |
Olivia Manescalchi | … | Adelina Rosato/Adele Dubois (kaudet 14–) |
Francesco Baffo | … | Bartolomeo ”Bart” Bonacina (kaudet 14–) |
Federico Maria Galante | … | Egidio Spaccapietra (kaudet 14–) |
Francesco Castiglione | … | Korpraali Gianni Barba (kaudet 10–) |
Pietro Pulcini | … | Alikersantti Pietro Ghisoni (kaudet 1–3 ja 5–) |
Mario Coco | … | Mario La Talpa (kaudet 14–) |
Nino Fuscagni | … | Spoleton piispa (kaudet 13–) |
Sydne Rome | … | Rehtori Susi Dallara (kaudet 7–) |
Spartaco Grilli | … | Spartaco (kaudet 9–) |
Entiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Papit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Terence Hill | Isä Matteo | 1–13, vierailijana 14 | 2000–2025 | Joutui lähtemään Afrikkaan |
Kapteenit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Flavio Insinna | Kapteeni (myöhemmin eversti) Flavio Anceschi | 1–5, vierailijana 13 | 2000–2006 ja 2022 | |
Simone Montedoro[6] | Kapteeni (myöhemmin majuri ja eversti) Giulio Tommasi | kaudet 6-10, vierailijana 12, toistuvana 14 | 2008–2016, 2020 ja 2025 | Muutti Roomaan |
Pappilan asukit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Evelina Gori | Elide | 1–3 | 2000–2002 | |
Laura Glavan | Laura Belvedere | 8–10 | 2011–2016 | |
Andrés Gil | Tomás Martinez | 9–10 | 2014–2016 | |
Letizia Arnò | Ester Natalina Belvedere | 9–10 | 2014–2016 | |
Mariasole Pollio[5] | Sogia Gagliardi | 11–12 | 2018–2020 |
Lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Claudio Ricci | Nerino Bertolacci | 1–4 | 2000–2004 | |
Sara Santostasi | Camilla | 4 | 2004 | |
Steven Manetto | Tommaso | 5 | 2008 | |
Andrea Pittorino | Agostino | 7–8 | 2009–2011 | |
Federico Ielapi | Cosimo Farina | 11 | 2018 | |
Aurora Menenti | Ines La Cava | 12–13 | 2020–2022 |
Syyttäjät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Andrea Conti | Syyttäjä Eleonora Sergio | 8 | 2011 | |
Giorgia Surina | Syyttäjä Bianca ”Bibba” Venezia | 9 (vierailijana 12) | 2014 ja 2020 | |
Dario Cassini | Syyttäjä Gualtiero Ferri | 10 | 2016 | |
Lucrezia Volpi | Syyttäjä Maria Rosaria Russo | 10 | 2016 | |
Serena Iansiti | Pääsyyttäjä Sara Santonastasi | 12 | 2020 |
Cecchinin perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Caterina Sylos Labini | Caterina Cecchini o.s. Pappamozzi | 2–11 | 2001–2018 | Kuoli sairauteen |
Pamela Saino | Patrizia Cecchini (myöhemmin Tommasi) | 2–8, cameo 14 | 2001–2011 | Joutui asiakkaansa tappamaksi |
Giada Arena | Assuntina Cecchini | 2–8 | 2001–2011 | |
Giusy Buscemi | 9 | 2014 | ||
Simona Di Bella | 10–11 | 2016–2018 | ||
Giuseppe Sulfaro | Severino Cecchini | 6–10 | 2008–2016 | |
Nadir Caselli | Rosalia ”Lia” Cecchini | 9–10 (vierailijana 12) | 2014–2016 ja 2020 | Lähti kapteeni Tommasin kanssa Roomaan |
Emma Reale | Martina Tommasi | 9–10 | 2014–2016 | Lähti vanhempiensa kanssa Roomaan |
Kapteenien perheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Milena Miconi | Pormestari Laura Respighi (myöhemmin Anceschi) | 4–5 | 2004–2006 | |
? | Anceschin äiti | 5 | 2006 | |
? | Lauran äiti | 5 | 2006 | |
Toni Garrani | Ludovico Tommasi | 6 | 2008 | |
Simona Marchini | Clara Tommasi | 6, 8–9 | 2008, 2011–2014 | |
Teresa Romagnoli | Chiara Olivieri | 11 | 2018 | |
? | Olivierin serkku | 12 | 2020 | |
Emma Valenti | Valentina Anceschi | 13 | 2022 |
Muut karabinieerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Valerio Santoro | Antonio Lauro | 1 | 2000 | |
Andrea Cereatti | Korpraali Linetti | 4 | 2004 | tuntematon |
Shukri Said | Jamila | 6 | 2008 | |
Giuseppe Sulfaro | Severino Cecchini | 6–10 | 2008–2016 | |
Domenico Pinelli | Romeo Zappavigna | 11–13 | 2018–2022 |
Kirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Gastone Moschin | Gubbion piispa Guido | 1–2 | 2000–2001 | |
Mauro Pirovano | Presbyteeri (virheellisesti vikaari) Giovanni Della Valle | 1 | 2000 | |
Renato Carpentieri | Gubbion Piispa | 3 | 2002 | |
Astra Lanz | Sisar Maria | 6–12 | 2008–2020 | |
Philippe Leroy | Gubbion Monsignor Hanry Benelli | 6–7 | 2008–2009 |
Muut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | Rooli | Kaudet | Vuodet | Poistumisen syy |
---|---|---|---|---|
Ilaria Spada | Amanda Patriarchi | 6–7 | 2008–2009 | Kapteeni Tommasi rakastui Patrizia Cecchiniin jättäen Amandan |
Daniele La Leggia | Dario | 8–9 | 2011–2014 | |
Bruno Cabrerizo | Fernando | 8 | 2011 | |
Marco Bonini | Carlo Brega | 9 | 2014 | |
Christian Ginepro | Aldo Ciarulli | 9 | 2014 | Pidätettiin hänen yritettyään kostaa isä Matteolle tappamalla Natalinan |
Sara Zanier | Toimittaja Margherita Colognese | 10 | 2016 | Lähti syyttäjä Ferrin kanssa |
Gabriele De Pascali | Professori Alberto Torre | 10 | 2016 | |
Raniero Monaco di Lapio | Daniele Orsini | 10 | 2016 | |
Dalila Pasquariello | Sabrina Esposito | 10 | 2016 | |
Cristiano Caccamo | Lakiasiaintuntija Giovanni Santucci | 11 | 2018 | |
Giulia Fiume | Liikunnanopettaja Rita Trevi | 11 | 2018 | |
Federico Russo[5] | Sebastiano ”Seba” Brega | 11 | 2018 | |
Anna Gòdina | Alice | 11 | 2018 | |
Lino Di Nuzzo | Jordi Ferrazzoli | 12 | 2020 | |
Dario Aita | Sergio La Cava | 12–13 | 2020–2022 | |
Mattia Teruzzi | Federico Limoni | 13 | 2022 | |
Federico Ciani | Clementino Limoni | 13 | 2022 | |
Giorgia Agata | Greta Alunni | 13 | 2022 | |
Giovanni Izzo | Tohtori Alunni | 13 | 2022 |
Jaksot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kausi | Jaksot | Julkaistu |
---|---|---|
Kausi 1 | 16 | 2000 |
Kausi 2 | 16 | 2001 |
Kausi 3 | 16 | 2002 |
Kausi 4 | 24 | 2004 |
Kausi 5 | 24 | 2006 |
Kausi 6 | 24 | 2008 |
Kausi 7 | 24 | 2009 |
Kausi 8 | 24 | 2011 |
Kausi 9 | 26 | 2014 |
Kausi 10 | 26 | 2016 |
Kausi 11 | 25 | 2018 |
Kausi 12 | 10 | 2020 |
Kausi 13 | 10 | 2022 |
Kausi 14 | 20 | 2025 |
Sarjassa kuolleet tärkeämmät hahmot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hahmo | Kuolinsyy | Milloin? | Muuta |
---|---|---|---|
Kapteeni Anceschin isä | Kuoli mafian ampumana | Ennen sarjan tapahtumia | |
Lia Cecchinin isä | Kuoli rikollisten ampumana | Ennen sarjan tapahtumia | Lian isä palveli karabinieereissa ja rikolliset ampuivat häntä karabinieerien suorittamassa rynnäkössä. Ylivääpeli Cecchini kertoi tilanteesta Isä Matteolle 9. tuotantokauden lopussa ja Lia puolestaan kapteeni Tommasille 10. kauden alussa. |
Kapteeni Olivierin isä | Teki itsemurhan | Ennen sarjan tapahtumia. | Olivierin isällä ja hänen parhaalla ystävällään oli yhteinen yritys, jonka rahoja paras ystävä myöhemmin kavalsi lavastaen Olivierin isän syylliseksi. Kun hän ei enää kestänyt ihmisten syyttäviä katseita, hän lukittautui huoneeseensa. Lopulta hän lähti huoneestaan ja kotoaan yrityksen katolle, josta hyppäsi. |
Isä Massimon isä | Kuoli auto-onnettomuudessa | Sarjan ulkopuolella | Kun Isä Massimon sisarpuoli Giulia Mezzanotte saa tietää, ettei heidän äitinsä olekaan hänen biologinen äitinsä, hän alkaa etsimään oikeaa äitiään muun muassa karkailemalla kotoa. Erään kerran hänen ja Massimon isä lähtee etsimään häntä, mutta suistuu kovassa sateessa tieltä saaden surmansa.[7] |
Patrizia Cecchini | 9. kaudella kerrottiin Patrizian kuolleen onnettomuudessa. 11. kaudella kerrottiin tarkemmin hänen kuolleen auto-onnettomuudessa. 14. kaudella selviää, että kyseessä olikin tappo eikä onnettomuus. |
Kausien 8 ja 9 välissä. | Kuolemaa ei nähty sarjassa. 11. kauden pappilan asukin Cosimon vanhemmat löysivät Patrizian onnettomuuspaikan ensimmäisinä, mutta ajoivat ohi, koska pelkäsivät jäävänsä kiinni rattijuopumuksesta. Cosimon isä kertoo myöhemmin, että Patrizia oli jo kuollut. 14. kaudella selviää, että kyseessä olikin tappo: Patrizian kyydissä oli ollut hänen kaksi asiakastaan, jotka olivat sisaruksia[8]. Patrizia oli viemässä toista heistä kertomaan tietonsa erään lapsen katoamiseen liittyen, mutta syyllisen lahjottua hänet hiljaiseksi, tämä ei halunnut kertoa tietojaan, jolloin tarttui rattiin, jolloin he ajoivat ulos tieltä törmäten johonkin[8]. Sisarusten herättyä Patrizia ei sisaren mukaan enää hengittänyt[8]. |
Cosimon äiti | Kolkattiin, mutta heräsi vielä sairaalassa. Kuoli siellä tunnustettuaan katuen ylivääpeli Cecchinille, että miehensä kanssa ajoi Patrizian turmapaikan ohi. | 11. kauden alussa | |
Cosimo | Hänelle diagnosoitiin leukemia. | 11. kauden viimeisessä jaksossa | Ei välttämättä kuollut, sillä Cosimon isällä oli ehkä sopiva luuydin. Viimeisessä jaksossa ei vielä edes testattu, että onko luuydin sopiva. Cosimoa ei nähdä seuraavalla kaudella. |
Caterina Cecchini | Kuoli tuntemattomaan sairauteen. | Kausien 11 ja 12 välissä. | Oli elossa 11. kauden viimeisessä jaksossa hyvin voivana, mutta oli jo kuollut 12. kauden ensimmäisessä jaksossa. |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Yrttiaho, Tuomo: Nyrkkisankari Terence Hill, 81, ratkoo rikoksia Isä Matteona – näyttelijälegenda näkee yhtäläisyyksiä italialaispapin ja Trinityn rooleissa Tv & elokuvat. 9.9.2020. Ilta-Sanomat. Viitattu 9.4.2021.
- ↑ Isä Matteon tutkimuksia. Yle TV2. 22.3.2012. Yleisradio (Yle). Arkistoitu 2.4.2012. Viitattu 10.5.2012.
- ↑ Isä Matteon tutkimuksia. Yle Teema. 30.6.2014. Yleisradio (Yle). Arkistoitu 5.7.2014. Viitattu 15.7.2020.
- ↑ Bosi, Ilaria: “Sembro Matto” in versione remix: Max Pezzali a Spoleto con Tormento Umbria. 18.4.2020. Il Messaggero. Viitattu 9.4.2021. (italiaksi)
- ↑ a b c d Itäkangas, Lauri: Isä Matteon tutkimukset jatkuvat taas Yle Teema. 10.8.2018. Yleisradio (Yle). Viitattu 15.7.2020.
- ↑ Isä Matteon tutkimuksia Yle Teema. 16.5.2016. Yleisradio (Yle). Viitattu 15.7.2020.
- ↑ Isä Matteon tutkimuksia (Don Matteo): 14. tuotantokausi, 2. jakso: ”Hyväntekijä 2/2” (”La Samaritana”). Yle Areena. 2025. Jakso verkossa. Viitattu 7.3.2025.
- ↑ a b c Isä Matteon tutkimuksia (Don Matteo): 14. tuotantokausi: ”Totuuden aika” (”Indagine su una figlia”). Yle Areena. 2025. Jakso verkossa. Viitattu 31.3.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Isä Matteon tutkimuksia Yle Areena (areena.yle.fi).