Isä (vuoden 1912 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isä
Murhapolttaja
Padre
Tampereella elokuvan nimi oli muuttunut muotoon Isä Andreé ja Murhapoltto. Mainos Kansan Lehdessä.
Tampereella elokuvan nimi oli muuttunut muotoon Isä Andreé ja Murhapoltto. Mainos Kansan Lehdessä.
Ohjaaja Gino Zaccaria, Dante Testa
Kuvaaja Giovanni Tomatis
Erikoisefektit Segundo de Chomón
Pääosat Ermete Zacconi, Lydia Quaranta
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Itala Film
Ensi-ilta marraskuu 1912 (Italia)
20. tammikuuta 1913 (Suomi)
Kesto 1034/749 metriä (39 min.)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb

Isä eli Murhapolttaja (ital. Padre) on vuonna 1912 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Gino Zaccarian ja Dante Testan ohjaaman draaman pääosaa esittää Ermete Zacconi.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisuusmies Evaristo Marni palkkaa juopon Tonion polttamaan kilpailijansa Andrea Vivantin tehtaan. Vivantia syytetään vakuutuspetoksesta ja hänet tuomitaan elinkautiseen vankeuteen. Syyllisyyttä poteva Marni ottaa Vivantin tyttären Lidian kasvatettavakseen.[1][2]

Vietettyään 13 vuotta vankilassa Vivanti pakenee päästäkseen näkemään tytärtään. Hän tapaa kapakassa Tonion, joka kiristää Marnia tämän allekirjoittaman kirjelapun avulla. Vivanti saa sen käsiinsä, pääsee selville juonesta ja päättää kostaa Marnille. Nähtyään tyttärensä, joka on rakastunut Marnin poikaan Robertoon, hän luopuu suunnitelmastaan. Sillä välin kirjelapun katoamisen huomannut Tonio tunkeutuu Marnin huvilaan ja sytyttää sen palamaan. Vivanti pelastaa Marnin tulipalosta. Tämä tunnustaa kuolinvuoteellaan syyllisyytensä ja kehottaa Vivantia huolehtimaan tyttärestään ja nyt orvoksi jäävästä Robertosta.[1][2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ermete Zacconi  … Andrea Vivanti  
 Lydia Quaranta  … Lidia Vivanti  
 Dante Testa  … Tonio  
 Giovanni Casaleggio  … Evaristo Marni  
 Febo Mari  … Roberto  
 Valentina Frascaroli  … [1][2]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itala Filmin tuottaman[1][2] Isän on kerrottu perustuvan elokuvan valmistumisvuonna kuolleen August Strindbergin samannimiseen näytelmään[3]. Se oli aikansa tunnetuimpiin teatterinäyttelijöihin kuuluneen Ermete Zacconin ensimmäinen elokuvarooli[4]. Erikoistehosteista vastasi Segundo de Chomón[1][2].

Isä edustaa varhaista realistista suuntausta italialaisessa elokuvassa[5]. Se esittää yhteiskunnan ongelmien johtuvan taloudellisesta kehityksestä ja nykyajan paheista. Teollisuusmiehen ahneuden ja tekopyhyyden vastakohdaksi asetetaan tavallisten ihmisten moraaliset arvot. Kaupunkiympäristö jakautuu palatseihin ja tehtaisiin ja toisaalta kapakoihin ja slummeihin.[6]

Elokuva oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys. Kriitikot kiittivät sitä varsinkin Zacconin inhimillisesti totuudenmukaisesta näyttelijänsuorituksesta ja taidokkaasti toteutetusta tulipalokohtauksesta.[1][2] Myöhemmän arvion mukaan Isä oli tärkeä askel elokuvataiteen kehityksessä, joka osoitti että näyttelijäntyö saattoi itsessään tehdä elokuvasta taideteoksen[7].

Suomessa Isää esitettiin alkuvuodesta 1913[8][9] ja uudelleen vuonna 1915[10]. Lehtimainoksen mukaan kyseessä oli mestariteos, ”näytäntökauden valtavin, jännittävin ja surullisin draama”[9]. Tuulispään arvostelija kuvaili elokuvaa ”vaikuttavaksi, totuudenmukaiseksi ja mieltäkiinnittäväksi”[11].

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasta on säilynyt Jean Desmetin kokoelmaan kuuluva hollanninkielinen värjätty nitraattifilmikopio, joka on restauroitu Alankomaiden elokuvamuseossa. Alkuperäisestä 1034 metrin pituudesta on jäljellä 749 metriä[12]. Restaurointi on nähtävissä Italian kansallisen elokuvamuseon Vimeo-sivustolla[13].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Bianco e Nero, numero speciale: Il cinema muto italiano 1912, seconda parte (1995), s. 48–51.
  2. a b c d e f Enciclopedia del cinema in Piemonte Viitattu 4.7.2017.
  3. Dizionario biografico Viitattu 4.7.2017.
  4. Nowell-Smith, Geoffrey (ed.): The Oxford History of World Cinema, s. 125. Oxford: Oxford University Press, 1996. ISBN 0-19-811257-2.
  5. Enciclopedia del cinema Viitattu 4.7.2017.
  6. Bertellini, Giorgio (ed.): Italian Silent Cinema: A Reader, s. 73. New Barnet: John Libbey Publishing, 2013. ISBN 9780-86196-670-7.
  7. Il Cinema Ritrovato Viitattu 4.7.2017.
  8. Helsingin Sanomat, 19.1.1913, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  9. a b Kansan Lehti, 15.2.1913, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
  10. Työmies, 16.3.1915, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  11. Tuulispää, no 4/1915, s. 6. Artikkelin verkkoversio.
  12. Museo Nazionale del Cinema Viitattu 4.7.2017.
  13. Cineteca MNC Viitattu 4.7.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]