Irma Rewell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Irma Rewell keväällä 1966 Miss Suomi -kilpailuissa.

Irma Lahja Rewell (o.s. Kentala; 28. joulukuuta 1929 Kaustinen13. helmikuuta 2010 Vaasa[1]) oli suomalainen oopperalaulaja (sopraano) ja oopperanjohtaja.[2] Hän on yksi vuonna 1956 perustetun Vaasan Oopperan perustajista. Hän toimi aluksi sen toiminnanjohtajana vuoteen 1966 ja sen jälkeen puheenjohtajana kuolemaansa asti. Rewell oli perustamassa myös Suomen Oopperaliittoa ja toimi muun muassa sen puheenjohtajana vuosina 1969–1972. Hän oli kautta Suomen tunnettu uusien laulajakykyjen löytäjänä. Rewell toimi myös vuodesta 1980 lähtien 23 vuotta Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston palveluksessa muun muassa asiamiehenä.[3]

Rewell valmistui voimistelunopettajaksi 1954 ja toimi voimistelun lehtorina Vaasan yhteiskoulussa.[4] Opiskeluvuosinaan hän edusti Vaasan Vasamaa naisten yleisurheilun uranuurtajana. Hän sijoittui vuoden 1947 Kalevan kisoissa naisten korkeudessa viidenneksi sekä 100 metrillä, 80 metrin aitajuoksussa ja pituushypyssä kuudenneksi.[5]

Rewell lauloi jo opiskeluaikanaan opereteissa Etelä-Suomen kaupungeissa ja jatkoi ulkomailla musiikkiopintojansa Mozarteumissa Itävallan Salzburgissa, Sienan musiikkiakatemiassa Italiassa ja Tukholmassa. Hän esitti vuosina 1958–1978 lähes 20 oopperateoksen naispääroolit. Rewell tuotti yli 80 oopperateosta, kirjoitti librettoja, ohjasi sekä tilasi seitsemän kotimaista teosta pohjalaisten historiasta. Kaikkiaan Rewell järjesti yli 200 esitystä.[6]

Rewellille myönnettiin ansioistaan Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkki vuonna 1971 ja professorin arvo vuonna 1988.[7] Hänen puolisonsa oli kauppaneuvos Tauno Rewell (1925–2016).[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 21.2.2010.
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 346. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.
  3. Muistokirjoitus Sanomalehti Pohjalaisessa
  4. Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
  5. Hannus, Matti: In Memoriam – Irma Rewell. Yleisurheilun Kuvalehti, 26.3.2010, nro 2, s. 50. Tampere: Suomen Urheiluliiton julkaisut Oy.
  6. Irma Rewellin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
  7. Laukkonen, Ilmari – Vuoljärvi, Päivi: Pohjalaisista Pohjanmaan alueoopperaksi, s. 16–17. Vaasan Ooppera - Opera Alueooppera, 2007. ISBN 978-952-1953-7.
  8. Tauno Rewellin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.