Inger Saltaag

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Inger Bentsen Saltaag (s. 17. joulukuuta 1956, Mandal, Norja)[1][2] on norjalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Hänen ateljeensa sijaitsee Møvigissä, Kristiansandissa.[3]

Saltaagin debyytti oli vuonna 1978 Norjan valtion Høstutstilling-taidenäyttelyssä. Vuonna 1979 Saltaag osallistui neljällä teoksella Sørlandsutstillingen-näyttelyyn. Hänen töitään on hankittu Sørlandets Kunstmuseum:iin sekä Norjan kulttuurineuvoston (Norsk kulturråd) kokoelmiin. Saltaag on pitänyt useita erillisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin sekä kotimaassaan että ulkomailla. Hänen usein suurikokoisia töitään on myyty muun muassa Yhdysvaltoihin.[3]

Saltaagin töitä on esillä useissa julkisissa tiloissa, joista eräs tunnetuimmista on hänen synnyinkuntansa Mandalin kaupungintalossa oleva suurikokoinen seinäteos Ode til sommer. Teos voitti kaupungin järjestämän taidekilpailun kaupungintaloon sijoitettavasta taiteesta.[3]

Saltaagin tyyliä on kuvailtu ennen kaikkea konstruktivistiseksi ja abstraktiksi ekspressionismiksi. Hänen taiteensa sisältää vastakkainasetteluja, toisaalta konstruktiivinen tasapainoa etsivä taideilmaisu yhtyneenä ekspressionistiseen tahtoon. Hänen muoto- ja värikieltään on kuvattu rajoja rikkovaksi ja hänen teoksensa ovat usein ilmaisultaan voimakkaita. Saltaag kuvaa itse luontoteemojensa ilmaisua "sisäisen silmän" näkemänä kuvatuiksi, joka pyrkii ilmaisemaan luonnon alkuvoimaisuutta. Maalaustaiteen lisäksi Saltaag tuottaa myös taidegrafiikkaa sekä piirroksia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Inger Bentsen Saltaag kulturnett.no. Viitattu 18.4.2010. (norjaksi)
  2. Rune Belsvik: Inger Saltaag, Kystlys og naturvisjoner. Taidenäyttelyn esite ja teosluettelo. Kristiansand: Inger Saltaag, 2004. (norjaksi)
  3. a b c d Inger Saltaag www.agderkunst.no. Agder kunstnersenter. Viitattu 18.4.2010. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]