Ilmatorjunnan lamauttaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ilmatorjunnan lamauttaminen kattaa joukon erinäisiä sotilastehtäviä. Seuraavassa lyhyt arviointi pääpiirteisesti tärkeysjärjestyksessä. Ennen maavoimien tekemää invasiivista hyökkäystä, tulisi kyetä vihollisen ilmatilan puolustus lamauttamaan. Se tapahtuu sekä ilmapommituksin, että ohjusiskuin. Nykyään elektroninen sodankäynti on muodostunut yhä merkittävämmäksi.

Ensimmäinen toimintatehtävä saattaisi olla vihollisen tutkien lamauttaminen. Toisessa maailmansodassa käytettiin aluksi tinapaperiliuskojen mattopommituksia. [1] Esim. de Havilland D.H.98 Mosquito -tyyppisiä keveitä pommituskoneita käytettiin "sokaisemaan" vihollisen tutka-asemia, mm. ennen Normandian maihinnousua kesäkuussa 1944.

Toisakseen olisi aktiivin ilmatorjunnan lamautus seuraava tehtävä, se tapahtuu rinnakkain yhdessä hävittäjäpuolustuksen tyrehdyttämisen kanssa. Tuorempia esimerkkejä näistä ovat sekä Persianlahden sota että Kosovon sota, NATO-operaatioista. Tällöin pyritään tuhoamaan vastustajan ilmatorjunnalliset ohjusyksiköt, (jotka ulottuvat yläkorkeuksiin) sekä kiinteät laitteet ja asemat. Liikuteltavia laitteita on vaikeampaa tuhota, mutta tiedustelusatelliitit kykenevät osoittamaan liikkuvat maalitkin nykyisellään varsin tarkasti.

Varsinkin alkuvaiheissa pyritään hyökkäyksellisessä sotilasstrategiassa suosimaan ns. häivekoneita, eli stealth-ominaisuudet omaavia sotilaslentokoneita. Lisääntyvässä määrin miehittämättömät ns. UAV-koneet saavat valtaa, mikä on eräs tärkeimpiä nykykehityksen suuntaviivoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Richard Humble: Toisen Maailmansodan lentokoneet, suom. Helge Seppälä, 1976, WSOY (ao. viitekohta, ns. tutkasodankäynti: s.22-25)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]