Ilkka J. Kari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilkka J. Kari (s. 16. maaliskuuta 1952 Karhula[1]) on toimitusjohtaja, insinööri ja entinen espoolainen kokoomusvaikuttaja, joka toimi muun muassa kahdeksan vuotta Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Nykyisin Kari toimii kiinteistöalalla. Kari on vihreiden kansanedustajan Emma Karin isä.[2]

Senioritalo Kultalampi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilkka J. Kari suunnitteli Kari Management Company:n kautta Espoon Leppävaaraan yli 55-vuotiaille tarkoitettua korkeatasoista palvelutaloa työnimellä Kultalampi ja toimi hankkeen vetäjänä[3]. Tarkoituksena oli rakentaa 110 palveluasuntoa sekä alakertaan ravintola, fysioterapiapalvelut ja kampaamo. Talon rakentaja toimi IdeaPro Oy ja rakentaminen alkoi keväällä 2007.[4] Palvelutalon oli tarkoitus valmistua 2008, mutta rakentaminen ei sujunut aikataulussa vaan keskeytyi keväällä 2007. Lopulta rakennusyritys haettiin konkurssiin helmikuussa 2009 ja asunto-yhtiö puoli vuotta myöhemmin.[3]

Hiukan yli puolet rakennuksesta ehti valmistua[3]. Keskeneräisen rakennuksen huoneistoista suurin osa oli tuolloin myyty ja ostajien etukäteen maksamat rahat jo käytetty. Konkurssipesä myi keskeneräisen rakennuksen sen suurimmalle velkojalle Sampo Pankille ja samalla asunnot muutettiin tavallisiksi asuinhuoneistoiksi. Asunto-osakeyhtiön nimi on nykyisin Leppävaaran Aurinkopiha.[5] Poliisi tutkii tapausta törkeänä petoksena. Molemmat konkurssipesät vaativat yli 9 miljoonan euron saatavia ja epäilevät yhtiön varoja siirretyn ulkomaille.[6]

Länsi-Uudenmaan poliisin tutkinnan valmistuttua heinäkuun puolivälissä 2013 vyyhdessä yksi pääepäiltyjä on Kari, joka on ollut keskeisessä asemassa sekä Kultalammessa että sen rakennuttajayhtiössä Idea-Prossa. Kultalammen rakennushankkeen rahoja käytettiin runsaat neljä miljoonaa euroa Yhdysvalloissa epäonnistuneisiin sijoituksiin.[7] Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet,[8] mutta kesällä 2017 Helsingin hovioikeus tuomitsi Karin viideksi vuodeksi vankeuteen ja tämä tuomio säilyi myös Korkeimmassa oikeudessa[9][10]

Lampan talo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilkka J. Kari toimii Hotelli Helena Oy:n omistajana, jonka tarkoituksena oli saneraata Pohjois-Esplanadilla sijaitseva Helsingin kolmanneksi vanhin rakennus, Lampan talo, perhehotelliksi.[11] Helsingin kaupunki myi talon Kari Management Companylle 3,2 miljoonalla eurolla huhtikuussa 2008. Kari sitoutui kunnostamaan suojellun tilan vuoden sisällä, mutta remontti jäi kesken. Helsingin kaupungin maanvuokrasopimuksen mukaan hotellin piti olla valmis vuoden 2010 lopussa. Muussa tapauksessa Karin yhtiölle lankeaa uhkasakko sekä sopimuksen irtisanominen. Syksyllä 2010 Hotelli Helena Oy jätti yrityssaneeraushakemuksen ja ilmoitti, että sopimus on myyty eteenpäin tuntemattomalle yhtiölle lähes 7 miljoonan euron hinnalla. Yhtiön ja kaupungin maanvuokrasopimuksen mukaan vuokrausoikeutta ei voi myydä erillään.[12] Yrityssaneeraushakemus ei mennyt läpi ja niinpä Finnvera, Aktia Pankki ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera hakivat Hotelli Helenaa konkurssiin. Monien viivästyksien jälkeen Helsingin käräjäoikeus asetti yhtiön konkurssiin 10. maaliskuuta 2011.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kokoomuksen ykkönen Espoossa. Helsingin Sanomat, 16.3.2002. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 13.7.2010.
  2. Kuuma kampus. Ylioppilaslehti, 2009, nro 1.
  3. a b c Irina Vähäsarja, Asuntosijoittajat hävisivät rahansa, Helsingin Sanomat 3.7.2011 sivu A 13
  4. Kultalammen peruskivi muurattu Espoon Leppävaarassa. Rakennuslehti, 15.11.2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.12.2010.
  5. Mölsä, Jouni: Unelmatalo muuttui katastrofiksi Helsingin Sanomat. 4.5.2010. Viitattu 23.2.2011.
  6. Manninen, Antero: Poliisi tutkii Karin Kultalammen konkurssia Helsingin Sanomat. 2.12.2010. Viitattu 23.2.2011.
  7. Minna Pölkki, Kultalampi-jutussa yli 20 epäiltyä, Helsingin Sanomat 18.7.2013 sivu 21
  8. Ahonen, Marika: Käräjäoikeus hylkäsi syytteet ns. Kultalampi-jutussa – miljoonaharhautuksesta ei näyttöä Yle Uutiset. 1.10.2015. Viitattu 5.12.2016.
  9. Tommi Kolehmainen: Hovioikeudelta vankeutta neljälle espoolaisen senioritalon rakennusjutussa Yle.fi. 3.7.2017. Viitattu 3.7.2017.
  10. Entinen Espoon mahtipoliitikko joutuu viideksi vuodeksi vankilaan – Korkein oikeus piti Ilkka J. Karin vankeustuomion voimassa Helsingin Sanomat. 11.10.2017. Viitattu 11.10.2017.
  11. Lampan suojelutaloon tulee perhehotelli. Rakennuslehti, 11.06.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.12.2010.
  12. Huhtanen, Jarmo: Lampan talo haamuostajalle Helsingin Sanomat. 2.12.2010. Viitattu 23.2.2011.
  13. YLE: Lampan talon omistajayhtiö konkurssiin