Ihmisen vaiheet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisen vaiheet
The Ascent of Man
Tyyli dokumenttisarja
Kestoaika 50 min
Kehittäjä(t) David Attenborough
Pääosissa Jacob Bronowski
Alkuperämaa Yhdistynyt kuningaskunta
Alkuperäiskieli englanti
Julkaistu 1973
Tuotantokausia 1
Jaksoja 13
Tuotanto
Tuottaja(t) Adrian Malone
Dick Gilling
Käsikirjoittaja(t) Jacob Bronowski
Tuotantoyhtiö(t) BBC
Time-Life Films
Aiheesta muualla
IMDb

Ihmisen vaiheet (The Ascent of Man) on David Attenborough’n kehittämä ja Jacob Bronowskin käsikirjoittama ja juontama brittiläinen televisiosarja vuodelta 1973. Dokumentaarisen 13-osaisen sarjan aiheena on ihmisen evoluutio ja ihmiskunnan historia.

Ihmisen vaiheet oli yksi BBC:n 1970-luvulla tuottamista suuren budjetin dokumenttisarjoista, jotka pyrkivät sekä valistamaan että viihdyttämään ja jotka perustuivat yhteen pääesiintyjään, monissa kuvauspaikoissa eri maissa kiertävään asiantuntijajuontajaan, joka myös käsikirjoitti sarjan. Näyttävinä värituotantoina toteutettujen sarjojen tavoitteena oli ennen kaikkea tehdä tunnetuksi väritelevisiolähetyksiä ja tarjota värivastaanottimen jo ostaneiden rahalle vastinetta[1]. Muita sarjoja olivat Kenneth Clarkin Länsimainen perintömme (Civilisation, 1969), Alistair Cooken Uusi manner (America, 1972–1973), James Burken Kytkentöjä (Connections, 1978) ja David Attenborough’n Elävä maa (Life on Earth, 1979).[2]

Bronowski keskittyy sarjassa erityisen merkittäviin käännekohtiin ihmisen kehityksessä, kuten ensimmäiseen työkaluun, jolla saattoi lyödã, kaapia ja muokata. Kuvauskohteita on löydetty ihmiskunnan alkukodista Afrikasta, Kaliforniasta, Islannista, Espanjasta ja ensimmäisessä jaksossa Lapista, jossa saamelaiset poroelinkeinoineen esitetään ainoana ihmisryhmänä, joka on säilyttänyt jääkauden ajan elämäntavan.[3]

Sarja esitettiin Suomen television kakkosverkossa vuodenvaihteessa 1976–1977, ja samoihin aikoihin julkaistiin aiheesta myös Jacob Bronowskin laatima ja Antero Mannisen suomentama tietokirja Ihmisen vaiheet (Kirjayhtymä 1975)[4]. Sarja esitettiin uusintana syksyllä 1986[3]. Helsingin Sanomien Osmo Jokisen mukaan Ihmisen vaiheet jää television historiaan yhtenä loisteliaimmista tieteen popularisoinneista, vaikka Bronowski itse ehti kuolla vuonna 1974 pian sarjan valmistumisen jälkeen[5]. Heikki Brotherus kirjoitti Bronowskin olevan sarjassa parhaimmillaan tunnustellessaan tieteen rajallisuutta maailmassa, jossa yhä moni, kenties useampi kuin koskaan, uskoo tuntevansa totuuden, päässeensä perille maailmankaikkeuden syy- ja seuraussuhteista. ”Omalla havannollisella tavallaan Bronowski osoittaa holistisen totuuden mahdottomuuden ja vaarallisuuden.”[6]

  1. Ensimmäiset merkit (Lower than the Angels) – ihmisen evoluution alkuvaiheet
  2. Vuodenaikojen sato (The Harvest of the Seasons) – ihmisen varhainen migraatio, maanviljelyn alku, ensimmäiset yhdyskunnat, sota.
  3. Kivenjyvänen (The Grain in the Stone) – työkalut, maanviljelyn ja kivenveiston kehitys.
  4. Kätketty rakenne (The Hidden Structure) – tuli, metallit, alkemia.
  5. Avaruuksien musiikkia (Music of the Spheres) – lukujen ja matematiikan maailma.
  6. Tähtien sanansaattaja (The Starry Messenger) – Galileo Galilein maailmankuva ja sen vastustus.
  7. Mahtava kellokoneisto (The Majestic Clockwork) – Isaac Newtonin ja Albert Einsteinin teoriat.
  8. Tahto valtaan (The Drive for Power) – teollinen vallankumous ja sen vaikutukset arkielämään.
  9. Luomisen askelmat (The Ladder of Creation) – Charles Darwinin ja Alfred Russel Wallacen ajatukset lajien synnystä.
  10. Maailma maailmassa (World within World) – alkuainetaulukko ja atomi.
  11. Tieto vai varmuus (Knowledge or Certainty) – tieteenvastaisuus, Auschwitz, Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset.
  12. Sukupolvesta sukupolveen (Generation upon Generation) – elämän nautinnot, seksi, perinnöllisyystiede, kloonauksen pimeä puoli.
  13. Pitkä lapsuus (The Long Childhood) – Bronowskin yhteenveto.
  1. BBC. The Ascent of Man. Extra Interview with Sir David Attenborough YouTube. 2012. Viitattu 26.5.2024.
  2. Simonberg, Larry: Only connect: The invention of history, the history of invention. The Boston Phoenix, 13.11.1979, 8. vsk, nro 46, s. 34. Boston, MA: Näköislehti Internet Archivessa.
  3. a b Jokiranta, Jarmo: Ihmisen vaiheet nähdään uusintana. Helsingin Sanomat, 24.9.1986, s. 59. Näköislehti (maksullinen).
  4. Ihmisen vaiheet finna.fi. Viitattu 26.5.2024.
  5. Jokinen, Osmo: Pitkä lapsuus. Helsingin Sanomat, 28.1.1977, s. 41. Näköislehti (maksullinen).
  6. Brotherus, Heikki: Alustajana Alsterdal. Helsingin Sanomat, 21.1.1977, s. 14. Näköislehti (maksullinen).