Hugo Jalava
Hugo Jalava (3. helmikuuta 1874 Pietari – 28. huhtikuuta 1950 Petroskoi[1]) oli pietarinsuomalainen veturinkuljettaja, joka teki myös pitkän uran Neuvostoliiton kommunistisen puolueen hallinnollisissa tehtävissä. Jalava tunnetaan erityisesti Venäjän vallankumouksen tapahtumien yhteydestä, jolloin hän auttoi V. I. Leniniä aluksi pakenemaan Suomeen heinäkuussa 1917 ja myöhemmin palaamaan takaisin Pietariin juuri ennen lokakuun vallankumousta. Lenin teki molemmat matkat Jalavan kuljettamassa veturissa lämmittäjäksi naamioituneena.[2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalava työskenteli Pietarissa tehdastyöläisenä vuodesta 1889 lähtien, mutta hänet erotettiin poliittisen toimintansa vuoksi 1898. Tämän jälkeen Jalava työskenteli Suomen asemalla, kunnes ryhtyi veturinkuljettajaksi 1901. Jalava oli mukana rautatieläisten ammattiliiton toiminnassa ja vuoden 1905 vallankumouksen aikana hän oli rautatieläisten lakkokomitean puheenjohtaja. Epäonnistuneen vallankumouksen jälkeen Jalava salakuljetti Venäjälle laittomia painotuotteita, aseita sekä auttoi vallankumouksellisia matkustamaan salaa. Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen Jalava liittyi 1906.[3]
Vuoden 1917 vallankumouksen aikana Jalava kuljetti heinäkuussa viranomaisten etsimän Leninin turvaan Suomeen kuuluisalla höyryveturi nro 293:llä, jonka Suomen valtio lahjoitti Neuvostoliitolle vuonna 1957 lokakuun vallankumouksen 40-vuotisjuhlien yhteydessä. Nykyään veturi on esillä Suomen asemalla Pietarissa. Hieman ennen lokakuun vallankumousta Lenin matkusti Jalavan kyydillä takaisin Pietariin. Paluumatkalla mukana olivat myös Eino Rahja, Aleksanteri Schottmann sekä Rahjan appi Pekka Parviainen, joka luona Lenin oli piileskellyt. Pietarissa Lenin asui Jalavan asunnossa, jossa hän järjesti myös salaisia vallankumouksellisten kokouksia. Vallankumouksen käynnistyessä 7. marraskuuta 1917 Lenin siirtyi Jalavan asunnosta Rahjan saattamana vallankumouksellisten bolševikkien keskuspaikkaan Smolnaan.[3]
Suomen sisällissodan aikana Jalava toimi punaisten kansanvaltuuskunnan palveluksessa Yrjö Sirolan johtaman ulkoasiainvaltuuskunnan sihteerinä, ja pakeni sodan loppuvaiheessa takaisin Pietariin.[3]
Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen Jalava liittyi 1925. Vuodesta 1930 lähtien hän työskenteli Karjalan tasavallan toimeenpanevassa keskuskomiteassa ja toisen maailmansodan aikana Sverdlovskin rautatiehallinnossa. Jalava palasi Petroskoihin sodan jälkeen ja ehti vielä ennen kuolemaansa työskentelemään Karjalan tasavallan ministerineuvostossa.[3]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalava oli naimisissa suomalaisen Lydia (Lyyli) Hermanssonin (1886–1975) kanssa vuodesta 1903 lähtien.
Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalavalle myönnettiin työn sankarin arvonimi vuonna 1931 ja Leninin kunniamerkki 1948. Hän esiintyy myös Aleksandr Lopuhovin vuonna 1953 tekemässä historiamaalauksessa Kohti Petrogradia (В Петроград), jossa ovat Jalavan lisäksi ovat kuvattuna veturin ohjaamossa V. I. Lenin ja Eino Rahja. Maalaus on kuitenkin virheellinen, sillä Jalava lapioi siinä hiiliä, vaikka tosiasiassa höyryveturin polttoaineena olivat koivuhalot.[4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hugo Jalava Viimeiset leposijat. 3.4.2012. P. Vauhkonen. Viitattu 8.12.2017.
- ↑ O'Shaughnessy, Hugh: The Helsinki-St Petersburg line: on track for the Russian revolution 12.10.2001. The Independent. Viitattu 8.12.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d NKP:n KK:n Marxismin-leninismin Instituutti: Muistelmia Vladimir Iljitš Leninistä 2. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1958.
- ↑ Service, Robert: Lenin: A Biography, s. 369. Cambridge, Massachusetts: Belknap Press, 2000. ISBN 978-067-40082-8-1.
- ↑ Лопухов. В Петроград LiveInternet.ru 7.7.2013. Viitattu 2.5.2021. (venäjäksi)