Hot Sox

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hot Sox oli helsinkiläinen vuosina 1980–1982 toiminut yhtye, joka julkaisi yhden albumin ja neljä singleä. Yhtyeen tyylillisiä vaikutteita olivat David Bowie, Brian Eno, Talking Heads ja Kraftwerk. Hot Sox liitettiin futuristisen rockin aaltoon ja esimerkiksi sellaisiin yhtyeisiin kuin Organ ja Argon, mutta yhtye pyrki monimutkaisempaan ilmaisuun ottamalla vaikutteita esimerkiksi progressiivisesta rockista.[1]

Hot Sox julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 1980 Kräk-levymerkille, mutta yhtye piti singleä epäonnistuneena. Hot Soxin toinen single "Plastic Twist" / "Purple Haze" sai jonkin verran radiosoittoa, ja yhtyeen ensimmäinen albumi Das Kapital julkaistiinkin syyskuussa 1981. Sen saama vastaanotto oli kuitenkin vaisu. Esimerkiksi Soundin Pertti Ojala lyttäsi albumin perinpohjaisesti piti sen ilmaisua teennäisenä. Hot Sox hajosi vuonna 1982 yhden Saksassa julkaistun singlen jälkeen.[2][3]

Yhteen neuvonantajana ja tuottajana toimi Upi Sorvali. Hot Soxin laulaja–kosketinsoittaja Teemu Näppilä ja basisti Tauno Railo ovat vaikuttaneet myöhemmin Jay & The Miracles -yhtyeessä. Railo on toiminut myös studiomusiikkona ja soittanut useilla Piirpaukeen levyillä.[2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teemu Näppilä – laulu, koskettimet ja kitara
  • Tauno Railo – basso
  • Tuomas Hämeen-Anttila – kitara
  • Jari Tomperi – rummut, perkussiot

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Das Kapital (1981, Q)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Isn't That Right" / "Bats" (1980, Kräk)
  • "Plastic Twist" / "Purple Haze" (1981, Q)
  • "Plaster Force" / "The Tube" (1982, Q)
  • "Die Arbeit" / "Artificial Incitements" (1982, Autobahn Records)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hot Soxissa on pääomaa (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 7.11.1981, HS Aikakone. Viitattu 9.12.2019.
  2. a b FinnScene - The Early Years: Synthpop www.phinnweb.org. Viitattu 9.12.2019.
  3. FinnScene - The Early Years: Hot Sox www.phinnweb.org. Viitattu 9.12.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]