Hevosurheilu (lehti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hevosurheilu
Hevosurheilu (lehti) logo.jpg
Aihealue Hevosurheilu
Julkaisija Suomen Hevosurheilulehti Oy
ISSN ISSN 0787-5274
Levikki 23 385 (2012)[1]
Perustettu 1924
Päätoimittaja Stiina Ikonen
Kotipaikkakunta Espoo
Kotimaa Suomi
Sivukoko Tabloid
Ilmestymistiheys Kaksi kertaa viikossa (keskiviikko/perjantai)
Kieli suomi
Aiheesta muualla
Hevosurheilu

Hevosurheilu on suomalainen vuonna 1924 perustettu raviurheiluun ja ratsastukseen keskittynyt urheilulehti. Lehteä julkaisee Suomen Hippos ry:n tytäryhtiö Suomen Hevosurheilulehti Oy. Lehti ilmestyy kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lisäksi kerran vuodessa julkaistaan aikauslehtimallinen jalostuskuvasto ylimääräisenä numerona. Hevosurheilun levikki vuonna 2012 oli 23 835 ja lukijamäärä noin 53 000.[1] Lehden päätoimittajana on tammikuusta 2017 lähtien toiminut Stiina Ikonen.[2]

Keskiviikon numero keskittyy pelkästään raviurheiluun, mutta perjantain lehti sisältää myös ratsastukseen liittyvää asiaa. Kilpaurheilun ja hevosjalostuksen ohella lehti käsittelee muun muassa hevosurheilujärjestöjen toimintaa, hevostaloutta sekä hevosten lääkintää ja hoitoa.

Lehteä julkaiseva Suomen Hevosurheilulehti Oy julkaisee myös viikoittain ilmestyvää 7 oikein -lehteä, joka sisältää kaikkien Suomessa järjestettävien totoravien lähtölistat.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevoslehti-nimisenä ilmestymään alkaneen Hevosurheilun perusti vuonna 1924 toimittaja Aimo Ilmarinen, joka aikaisemmin oli työskennellyt muun muassa Päivälehden ja Helsingin Sanomien sekä useiden hevos- ja maatalouslehtien palveluksessa. Ennen uuden lehden perustamista hän oli pitkään toimittanut Maatalous-lehden liitteenä ilmestynyttä Hevoshoitoa. Vuonna 1927 Hevoslehti muutti nimensä Hevostaloudeksi ja 1938 se siirtyi Ilmarisen omistuksesta Suomen Hevosjalostusliittojen Keskusliiton haltuun. Hevostalous ilmestyi vuosien varrella myös Suomen Ravirenkaan ja Suomen Ratsastajainliiton kustantamana, kunnes vuonna 1973 julkaisijaksi tuli vastaperustettu Suomen Hippos. Hevosurheiluksi lehti oli muuttanut nimensä 1972.[4]

Päätoimittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b HU-mediakortti 2016 2016. Hevosurheilu. Viitattu 22.9.2017.
  2. Lähde, Jussi: Stiina Ikonen aloittaa Hevosurheilun päätoimittajana tammikuussa 15.12.2016. Hevosurheilu. Viitattu 22.9.2017.
  3. Unkuri, Jarno: Hevosurheilu osti 7 oikein -lehden 30.10.2015. Hevosurheilu. Viitattu 22.9.2017.
  4. Kemiläinen, Jorma: "Lehden pitkä historia lyhyesti", Hevosurheilu, nro. 16 B 2014, s. 92. Viitattu 22.8.2014.
  5. Jussi Lähde Hevosurheilun päätoimittajaksi 14.2.2013. Suomen Hippos. Viitattu 22.9.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lind, Harri: Viesker - kaikkien aikojen suomenhevonen. Espoo: Suomen hevosurheilulehti, 2017. ISBN 978-952-99858-7-6.
  • Alérini, Leena: Ori se on tämäkin: Reilu-Metri seikkailee. Reilu-Metrin seikkailut osa 1. Osa sarjakuvista julkaistu aiemmin Hevosurheilu-lehdessä. Espoo: Suomen hevosurheilulehti, 2011. ISBN 978-952-99858-3-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]