Herra Kerhonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taikavarvun avulla "Herra Kerhonen löytää Suomen kansalle kuivuuden poistajan": kuvateos Herra Kerhosen. Suomen Kuvalehti 49/1933. Piirtänyt Gösta Thilén.

Herra Kerhonen oli Veli Giovannin (H. J. Viherjuuri) ideoima sarjakuva, joka ilmestyi säännöllisesti Suomen Kuvalehdessä vuosina 1930–1936. Herra Kerhosta piirsi Gösta Thilén vuodesta 1930 kuolinvuoteensa 1934 saakka. Viherjuuri pyysi sen jälkeen Olavi Vikaista jatkamaan sarjan piirtämistä. Vikainen käsikirjoitti Herra Kerhosta itse. Sarjakuva ilmestyi myös muissa lehdissä kuten Uuden Suomen sunnuntailiitteessä, Kalle Viksarissa ja Joulukärpäsessä aina vuoteen 1950 saakka. Herra Kerhonen -albumi ilmestyi 1933 Otavan julkaisemana.

Sarjakuvan päähenkilö herra Kerhonen oli tupsutukkainen ja pönäkkä liivipukua käyttävä arvokas porvarisherra, joka joutui usein vähemmän arvokkaisiin tilanteisiin. Hän esiintyi aluksi yksin vain satunnaisten sivuhenkilöiden vaikuttaessa tapahtumiin. Muutaman vuoden kuluttua mukaan tuli vakituinen hahmo: iso italialaisen näköinen ja isoviiksinen painija, joka käsitteli Kerhosta kuin rukkasta silmät huolettomasti puoliummessa.[1]

Sarjat sisälsivät lähes aina sanatonta huumoria. Itsenäisyyspäivän juhliin Kerhonen ripusti rintapieleensä niin paljon mitaleja, että lapset luulivat häntä joulukuuseksi ja pistivät piiritanssiksi hänen ympärillään. Rouva Kerhonen näytti aina kaapin paikan, ja herra Kerhonen sai ommella itse omat takinnappinsa.

Herra Kerhonen oli aikanaan hyvin suosittu, ja hahmosta oli Arabian valmistama pöytäveistos, joka samalla toimi säästölaatikkona.

Helsingissä Etu-Töölössä oli myös Kerhonen-niminen ravintola Mechelininkatu 13:ssa.

Herra Kerhosesta julkaistiin vuonna 2011 postimerkki.

Albumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Veli Giovanni: Herra Kerhonen. Kuvat piirtänyt Gösta Thilén. Esipuheella täydennetty laitos alun perin vuonna 1933 julkaistusta albumista. Esipuhe: Ville Hänninen. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25524-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaukoranta, Heikki & Kemppinen, Jukka: Sarjakuvat, s. 185. Otava, 1982. ISBN 951-1-06710-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]