Herkuleen kosto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herkuleen kosto
La vendetta di Ercole
La vengeance d’Hercule
Elokuvan yhdysvaltalainen mainosjuliste.
Elokuvan yhdysvaltalainen mainosjuliste.
Ohjaaja Vittorio Cottafavi
Käsikirjoittaja Marcello Baldi, Duccio Tessari, Mario Ferrari, Nicolò Ferrari
Tuottaja Gianni Fuchs, Achille Piazzi
Säveltäjä Alessandro Derewitsky
Kuvaaja Mario Montuori
Leikkaaja Maurizio Lucidi
Lavastaja Franco Lolli
Pääosat Mark Forest, Broderick Crawford
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia, Ranska
Tuotantoyhtiö Achille Piazzi Produzione Cinematografica, Produzione Gianni Fuchs, Comptoir Français du Film Production
Ensi-ilta 12. elokuuta 1960 (Italia)
7. lokakuuta 1960 (Ranska)
28. heinäkuuta 1961 (Suomi)
Kesto 95 min.
Alkuperäiskieli italia, ranska
Tuotto 799 404 134 liiraa (Italia)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Herkuleen kosto (ital. La vendetta di Ercole, ransk. La vengeance d’Hercule) on vuonna 1960 valmistunut italialais-ranskalainen seikkailuelokuva. Peplum-lajityyppiin kuuluvan elokuvan on ohjannut Vittorio Cottafavi. Sen päähenkilöä Herkulesta esittää yhdysvaltalainen kehonrakentaja Lou Degni alias Mark Forest.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herkuleen vangittua Kerberoksen jumalat langettivat kirouksen, jonka mukaan hänen poikansa ei saa astua kuninkaan palatsiin. Kymmenen vuotta myöhemmin Herkuleen poika Hyllos rakastuu Oikhalian kuninkaan Eurytoksen tyttäreen Theaan. Theban rikkauksia tavoitteleva Eurytos käyttää tilannetta hyväkseen ja yrittää saada Hylloksen myrkyttämään avioliittoa vastustavan isänsä. Alkinoe-niminen orja paljastaa juonen Hyllokselle, jonka Eurytoksen miehet yrittävät vangita. Herkules pelastaa poikansa, mutta Alkinoe jää kiinni ja joutuu kidutetuksi. Eurytoksen neuvonantaja Tindar neuvoo kuningasta yrittämään samaa juonta Thean avulla, mutta suunnitelma epäonnistuu. Sen jälkeen Eurytos kaappaa Herkuleen vaimon Deianeiran Oikhaliaan. Raivostunut Herkules tuhoaa kaupungin ja tappaa sen kuninkaan. Samalla Hyllos vapautuu jumalten kirouksesta.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Mark Forest  … Herkules  
 Broderick Crawford  … kuningas Eurytos  
 Gaby André  … Ismene  
 Federica Ranchi  … Thea  
 Sandro Moretti  … Hyllos  
 Salvatore Furnari  … kääpiö  
 Giancarlo Sbragia  … Tindar  
 Wandisa Guida  … Alkinoe  
 Nino Milano  … Lykos  
 Leonora Ruffo  … Deianeira  
 Carla Calò  … ennustaja  
 Claudio Undari  … Polymorfeus  
 Philippe Hersent  … Androkles[1]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cottafavin Herkuleen kosto oli järjestyksessä kolmas Herkules-elokuva Pietro Franciscin Voittamattoman Herkuleen ja sen jatko-osan Herkuleen ja Lyydian kuningattaren jälkeen. Galatea-yhtiön Nello Santi päätti yllättäen luopua aiheesta ja antoi sen tuottaja Achille Piazzille, joka ryhtyi tekemään seuraavaa Herkules-elokuvaa ohjaaja Vittorio Cottafavin kanssa. Steve Reeves olisi ollut valmis jatkamaan roolissa, mutta halusi työskennellä vain Pietro Franciscin ohjauksessa. Niinpä Cottafavin Herkuleen koston sankariksi tuli amerikanitalialainen Lou Degni, jolla ei ollut lainkaan aiempaa näyttelijäkokemusta.[2][3]

Herkuleen kosto on värikäs, paikoin psykedeelisiäkin sävyjä saava seikkailuelokuva, jonka surrealistista vaikutelmaa korostavat pienellä budjetilla toteutetut erikoistehosteet[4]. Näyttävän ruumiinrakenteen omaavan Degnin esittämä kreikkalaisen mytologian sankari on Reevesin Herkulesta luonnollisempi ja pehmeämpi, mutta pian hänkin luovutti osan seuraavalle kehonrakentajalle Reg Parkille jatkaen näyttelijänuraansa lukuisissa Maciste-elokuvissa[5].

Elokuvan yhdysvaltalaiseen versioon liittyy tarina American International Picturesin ja italialaisten tuottajien välisestä konfliktista. AIP:n James H. Nicholson ja Samuel Z. Arkoff olivat solmineet Piazzin ja Gianni Fuchsin kanssa sopimuksen George Worthing Yatesin käsikirjoittaman elokuvan Goliath and the Dragon (”Goljat ja lohikäärme”) tekemisestä Italiassa. Italialaiset vaativat yllättäen sen kustannuksiin 50 prosentin korotusta, jolloin amerikkalaiset päättivät luopua koko projektista. Herkuleen koston ylitettyä budjettinsa tuottajat tarjosivat sitä AIP:lle, joka suostui rahoittamaan elokuvan loppuun sillä ehdolla, että italialaiset kuvaavat ylimääräisen kohtauksen, jossa käytettäisiin yhtiön jo edellistä projektia varten Roomaan lennättämää lohikäärmeen päätä. Piazzin ja Cottafavin seuraavasta elokuvasta Herkules – Atlantiksen valloittaja amerikkalaisyhtiö kuitenkin kieltäytyi kategorisesti.[6]

Yhdysvalloissa AIP leikkautti Herkuleen koston uudelleen lisäten siihen Jim Danforthin animoiman lohikäärmeen ja Les Baxterin musiikin. Herkuleesta tehtiin Goljat ja elokuva sai alkuperäisen projektin mukaan nimen Goliath and the Dragon.[7] Samalla sen ennestään sekava juoni muuttui lähes käsittämättömäksi[4]. Tästä huolimatta elokuva oli suuri kaupallinen menestys[8].

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan eurooppalainen versio on julkaistu DVD:llä Ranskassa ja Saksassa. Saksalainen julkaisu käsittää myös italiankielisen ääniraidan.[9][10] Amerikkalainen versio on saatavilla Something Weird Videon DVD:nä[7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lucas, Tim: Mario Bava: All the Colors of the Dark. Cincinnati: Video Watchdog, 2007. ISBN 0-9633756-1-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anica: Archivio del Cinema Italiano archiviodelcinemaitaliano.it. Viitattu 19.12.2012. (italiaksi)
  2. Lucas, s. 236–237, 382.
  3. And You Call Yourself a Scientist! The Revenge of Hercules (1960) aycyas.com. Viitattu 19.12.2012. (englanniksi)
  4. a b Peplum: Featured Film: Goliath and the Dragon peplums.blogspot.fi. Viitattu 19.12.2012. (englanniksi)
  5. Lucas, s. 382.
  6. Lucas, s. 387
  7. a b Cinefantastique Online: Goliath and the Dragon: A Celebration of 1960 Retrospective cinefantastiqueonline.com. Viitattu 14.12.2012. (englanniksi)
  8. Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult, s. 22. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-608-0.
  9. Peplvm – Images de l’antiquité peplums.info. Viitattu 22.11.2013. (ranskaksi)
  10. Amazon.de amazon.de. Viitattu 22.11.2013. (saksaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]