Hannu Komonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Hannu Antero Komonen (s. 3. elokuuta 1948 Valkeala) on kunnallismies, joka toimi muun muassa Orimattilan ja Heinolan kaupunginjohtajana.[1]

Hannu Komonen syntyi liikennetarkastaja Antero Komosen ja toimistosihteeri Anna-Liisa Kauppisen perheeseen. Hänen puolisonsa vuodesta 1974 on puheterapeutti Kirsi Inkeri Könönen. Komonen tuli ylioppilaaksi 1968 ja valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1975. Hän toimi Suomen Akatemian tutkijana 1975, yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutuskeskuksen assistenttina 1976 ja sisäministeriön tutkijana 1976–1977. Komonen oli myös Teknillisen korkeakoulun tuntiopettaja 1975–1977. Valtioneuvoston kanslian tutkija ja suunnittelija hän oli 1977–1983 ja Heinolan suunnittelusihteeri 1983–1989 ja kehittämispäällikkö 1989–1993. Komonen toimi Orimattilan kaupunginjohtajana 1993–1996 ja Valkealan kunnanjohtajana 1996–2000. Heinolan kaupunginjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2000.[1] Tästä tehtävästä Komonen jäi eläkkeelle 2012, jolloin hänen seuraajkseen valittiin Tita Rinnevaara.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 402. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Hannu Komonen: "Miksi johtajilla on Heinolassa aina vaikeaa?". Yle, 18.10.2012.