HMAS Diamantina (K377)
| HMAS Diamantina | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Walkers Limited, Maryborough |
| Kölinlasku | 12. huhtikuuta 1943 |
| Laskettu vesille | 6. huhtikuuta 1944 |
| Palveluskäyttöön | 27. huhtikuuta 1945 |
| Poistui palveluskäytöstä | 29. helmikuuta 1980 |
| Loppuvaihe | museolaiva |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
1 340 t (standardi) 1 923 t (kuormattu) |
| Pituus | 91,85 m (kokonaispituus) |
| Leveys | 11,18 m |
| Syväys | 3,66 m |
| Koneteho | 5 500 ihp (4,1 MW) |
| Nopeus | 20 solmua |
| Miehistöä | 140 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
2 × QF 4"/L40 Mk XIX -tykkiä yksiputkisina CP Mk XXIII -asennuksina 2 × Bofors 40 mm 6 × Oerlikon 20 mm 1 × Hedgehog-sukellusveneentorjuntaheitin 150 syvyyspommia |
HMAS Diamantina (viirinumerot K377 ja A266) oli Australian kuninkaallisen laivaston vuonna 1945 palvelukseenotettu River-luokan fregatti toisen maailmansodan lopulla.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: River-luokka (fregatti)
Alus tilattiin 16. elokuuta 1941 Walkers Limitediltä, missä köli laskettiin 12. huhtikuuta 1943. Alus laskettiin vesille 6. huhtikuuta 1944 kumminaan edustajainhuoneen puheenjohtaja ja myöhempi laivastoministeri Riordanin puoliso[1] ja otettiin palvelukseen 27. huhtikuuta 1945 Herveynlahdella Queenslandissa ensimmäisenä päällikkönään komentajakapteeni Maurice G. Rose[1].[2]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus lähti vielä palvelukseenottopäivänään Sydneyyn, missä se viipyi 24. toukokuuta saakka. Koeajot ja miehistön koulutus saatiin päätökseen kesäkuussa, minkä jälkeen alus lähti Cairnsista Uuteen-Guineaan. Alus saapui 23. kesäkuuta Madangiin, mistä se jatkoi edelleen Torokinaan Salomoneille. Alus odotti kenraalikuvernöörin Gloucesterin herttuan saapumista tarjotakseen hänelle kyydin Saposalle. Tehtävä kuitenkin peruuntui ja alus lähti lopulta 5. heinäkuuta Saposalle kuljettaen kenraaliluutnantteja Sturdeen ja Savigen sekä joukkoa esikuntaupseereita.[1]
Alus tulitti 7. heinäkuuta Sohanaa ennen kuin aloitti paluumatkan Saposalta Torokinalle, jonne se saapui 17. heinäkuuta. Alus kuitenkin palasi Saposalle ja jo seuraavana päivänä 18. heinäkuuta alus oli tulitukiasemassa Taiof-saaren itärannikolla osallistuen toiseen tulitukitehtävään ampuen japanilaisten tykistöasemia Sohanalla. Hieman ennen tulitoiminnon päättymistä japanilainen raskas kanuuna avasi tulen osuen noin 400 metriä perän taakse.[1]
Seuraavana päivänä alus tuki maajoukkoja Bougainvillessä ennen lähtöään Manukseen, minne se saapui 21. heinäkuuta. Manuksessa aluksen kattilat puhdistettiin. Alus palasi 7. elokuuta Torokinalle ja seuraavana päivänä se tulitti japanilaisten asemia. Alus ampui Bonisin niemimaalle ja Bukan solan etelärinteeseen. Sodan viimeisestä operaatiosta vapauduttuaan alus lähti Choiseulinlahteen ja sieltä edelleen Laeen, Langemakiin ja Madangiin, jonne se saapui 15. elokuuta eli Japanin antautuessa.[1]
Syyskuussa alus palasi Salomoneille, josta se kuljetti 8. syyskuuta kenraaliluutnantti Kandan ja vara-amiraali Samejiman esikuntineen Torokinalle Salomoninsaarten antautumisseremoniaan. Vielä samana päivänä alus lähti Naurulle saarelle sijoitettavan osaston johtoaluksena (engl. Senior Naval Officer of the Nauru/Ocean Island Occupation Force). Naurulla olleiden japanilaisten antauduttua virallisesti aluksen kannella alus palasi 19. syyskuuta Torokinaan, mistä se lähti 22. syyskuuta vastaanottamaan Banaban antautumisia. Matkalla alus vieraili 26. syyskuuta Tarawalla, missä se vastaanotettiin ensimmäisenä sotatoimien alkamisen jälkeen Gilbertin saarilla vierailleena brittialuksena. Alus saapui 30. syyskuuta Banaballe vastaanottamaan siellä olevien japanilaisten antautumisen ja asettamaan miehitysjoukon.[1]
Alus palasi 10. lokakuuta Uuden-Guinean Madandiin, missä se vietti kahdeksantoista päivää ennen lähtöään Rabauliin. Marraskuussa alus hinasi LCM:ää, pelasti Emiraulle unohtuneet varastot ja kuljetti miinanraivausyksikköä New Hanoverin itärannikolla. Joulukuussa kuljetettuaan Australian 6. divisioonan Wewakilta Madangiin alus lähti Sydneyyn kuljettaen 78 matkustajaa. Alus saapui 13. joulukuuta Sydneyyn oltuaan poissa 181 päivää.[1]
Maaliskuusta toukokuuhun 1946 alus oli Rabaulissa ja Manuksessa tehden lyhyitä kuljetus- ja saattotehtäviä. Alus lähti 31. toukokuuta Manuksesta hinaten ASR 912:ää ja se saapui neljätoista päivää myöhemmin Sydneyyn kuljettuaan Trobriandin, Milnenlahden, Kiinansalmen, Port Moresbyn, Bramblenlahden ja edelleen suuren valliriutan ja Australian väliä.[1]
Alus saapui 25. kesäkuuta Port Philip Bayhin ensimmäistä kertaa ja se kiinnittyi laituriin Williamstownissa. Alus siirrettiin 9. elokuuta reserviin.[1]
Lähes kolmetoista vuotta reservissä ollut alus palautettiin palvelukseen 22. kesäkuuta 1959 merentutkimusaluksena päällikkönään komentajakapteeni Bruce D. Gordon. Alus teki merentutkimukseen liittyviä tehtäviä lähinnä Länsi-Australian rannikolla ja Intian valtamerellä sekä Jaavanmerellä. Alus kuljetti Commonwealth Scientific and Industrial Research Organisationin (CSIRO) tutkijoita useimmilla matkoillaan, mutta se myös avusti Australian maavoimien tutkimusta Australian luoteisrannikolla.[1]
Helmikuussa 1960 aluksella olleet tutkijat löysivät Cape Leeuwinista länteen merenpohjasta halkeaman, jonka syvyys oli yli 4 000 kaapelinmittaa. Halkeama sai nimekseen Diamantina Trench ja sen uskotaan olevan Intian valtameren syvin mitattu kohta.[1]
Alus vieraili Kookossaarilla HMAS Sydneyn ja SMS Emdenin taistelun 46-vuotisjuhlallisuuksissa. Länsi-Australian kuvernööri kenraaliluutnantti Sir Charles Gairdner, joka kiinnitti 9. marraskuuta tapahtumaan liittyvän muistolaatan tilaisuudessa, matkusti tilaisuuteen aluksella Onslowista. Tutkimusmatkojen välillä alus avusti Australian laivastoa kouluttamalla henkilöstöä kuljettamalla alkeiskoulutusvaiheen kadetteja merellä. Alus saattoi HMY Britanniaa kuninkaallisten vieraillessa Länsi-Australiassa maaliskuussa 1963.[1]
Aluksen tehtävät tutkimus- ja koulutusaluksena jatkuivat 1970-luvulle. Alus teki laivastovierailun Singaporeen, Colomboon, Mauritiukselle, Subic Bayhin, Hong Kongiin, Noumealle ja Uuteen-Guinean. Alukselta osallistui 1. lokakuuta 1971 107 upseeria ja miehistönjäsentä Joulusaarten territorioksi hyväksymisen muistopäivään ja marraskuussa alus vieraili Jakartassa, jossa upseerit keskustelivat Indonesian laivaston upseerien kanssa alueen mellakoista.[1]
Vieraili Joulusaarilla oli yksi monista aluksen tehdessä säännöllisiä vierailuja saarten alueella tutkimusmatkoillaan ja osallistuessaan laivaston koelaboration engl. Royal Australian Navy Research Laboratories, RANRL testeihin. Syyskuussa 1978 alus vieraili Fijin Funafutin atollilla tutkimus- ja merireittimerkinnöissä. Aluksella astui helmikuussa 1979 palvelukseen tutkijaryhmän mukana naistutkija ja toukokuussa CSIROn tutkijat tekivät aluksella ilmastotutkimuksia.[1]
Alus lähti 9. lokakuuta Fremantlesta ja se saapui 22. lokakuuta Sydneyyn viimeiselle merentutkimusmatkalleen. Viimeisellä matkallaan Sydneyn sataman ympäristössä 23. marraskuuta alus nosti palveluksesta poisto viirin ja kuusi heliumilla täytettyä säähavaintopalloa. Alukselle saapui jäähyväispurjehdukselle 130 vierasta muun muassa aluksen ensimmäinen päällikkö Rose ja partiolippukunta Diamantina Scout Groupin jäseniä.[1]
Alus poistettiin palveluksesta viimeisenä Australian laivaston sotaan osallistuneena fegattina 29. helmikuuta 1980, jolloin se oli purjehtinut 615 755 merimailia. Lukuisat järjestöt esittivät mielenkiintonsa aluksen lunastamiseksi. Lopulta tehtiin päätös aluksen luovuttamisesta Queensland Maritime Museum Associationille, joka sijoitti aluksen kuivatelakalle Brisbaneen yleisölle avoimena museona. Yhdistys saa valtion budjetista tukea ja se on vastaanottanut aiemminkin materiaalia kuten 4 tuuman tykin, jotka mahdollistivat Diamantinan kunnostamisen sodan ajan ulkoasuun. Aluksen lähdettyä 1. lokakuuta Garden Islandilta se nosti Queenslandin lipun.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lavery, Brian: River-class Frigates and the Battle of the Atlantic - A Technical and Social History. Lontoo, Englanti: National Maritime Museum, 2006. ISBN 0-948065-73-7. (englanniksi)
- Friedman, Norman: British Destroyers & Frigates - The Second World War and After. Barnsley, Englanti: Seaforth Publishing, 2008. ISBN 978-1-84832-015-4. (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)