Gábor Bereczki
Gábor Bereczki (24. maaliskuuta 1928 Békés – 4. huhtikuuta 2012[1]) oli unkarilainen professori[2], fennougristi ja kääntäjä.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gábor Bereczki syntyi unkarilaiseen talonpoikaisperheeseen Békésissä 1928. Vuonna 1948 hän aloitti opintonsa Péter Pázmány -yliopistossa mutta siirtyi pian stipendiaatiksi Bukarestiin opiskelemaan romanialaista filologiaa. Valmistuttuaan 1952 hän palasi Unkariin, mutta jo kouluaikoina herännyt kiinnostus suomalais-ugrilaisiin sukukieliin ei hellittänyt. Bereczki sai jatko-opintostipendin Leningradin yliopistoon, missä hän lopulta hieman alkuperäisistä suunnitelmista poiketen päätyi valmistelemaan marin kieltä käsittelevää väitöskirjaa. Hän perehtyi syvällisesti marin kieleen sekä Leningradissa opiskelevien marilaisten avustuksella että marilaisten maille tehdyillä tutkimusmatkoillaan ja solmi myös suhteita Viroon, josta myöhemmin tuli hänelle toinen kotimaa. Kandidaatinväitöskirjansa valmistuttua hän työskenteli Leningradin yliopistossa unkarin kielen lehtorina vielä vuoden verran.[3][4][1]
Vuosien 1958 ja 1979 välillä Bereczki teki Volgan alueelle useita tutkimusmatkoja myös yhdessä kansanmusiikintutkija László Vikárin kanssa, tallentaen marilaisten, mordvalaisten, udmurttien, tataarien, tšuvassien ja baškiirien kansanmusiikkia ja perinnettä.[4] Tästä työstä hänelle ja Vikárille myönnettiin Unkarin tiedeakatemian palkinto.[1]
Vuodesta 1959 vuoteen 1986 Bereczki opetti Budapestin ELTE-yliopistossa, vuodesta 1979 lähtien fennougristiikan laitoksen esimiehenä. Eläkkeelle jäätyään hän toimi vielä Italiassa Udinen yliopiston suomalais-ugrilaisen filologian professorina kymmenen vuoden ajan. Etenkin viimeisinä elinvuosinaan hän vietti paljon aikaa maaseutukodissaan Viron Pärnumaalla, puolisonsa kotiseudulla.[3]
Toiminta tutkijana ja kääntäjänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gábor Bereczki oli ennen kaikkea marin kielen tunnustettu tutkija ja asiantuntija. Hän kirjoitti mm. marin kielen akateemisen oppikirjan Chrestomathia Ceremissica (1990) ja toimitti opettajansa Ödön Beken aineistoon perustuvan yhdeksänosaisen marin murteiden sanakirjan (Tscheremissisches Dialektwörterbuch / Mari nyelvjárási szótár, 1997–2001). Hänen unkarilaiseen ns. akatemiaväitöskirjaansa (1985) perustuva laaja tutkimus marin kielen äänne- ja sanahistoriasta, Grundzüge der tscheremissischen Sprachgeschichte ilmestyi kahtena osana 1992 ja 1994. Bereczki tutki myös Volgan alueen kielten areaalisia suhteita sekä kirjoitti käsi- tai oppikirjoja fennougristiikan opiskelijoille (esim. useina painoksina ilmestynyt Magyar nyelv finnugor alapjai ’Unkarin kielen suomalais-ugrilaiset perusteet’).[1]
Bereczki on kääntänyt unkariksi sekä suomalaista (Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Lauri Viidan Moreeni) että virolaista kirjallisuutta (mm. A. H. Tammsaaren ”Totuus ja oikeus” -trilogian ensimmäisen osan, Friedebert Tuglaksen, Jaan Krossin ja Viivi Luikin teoksia).[1][4]
Tutkijanuraansa Bereczki on kuvaillut humoristisella otteella muistelmateoksessaan A Névától az Urálig (’Nevalta Uralille’, 1994).[5]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leningradin aikoinaan Gábor Bereczki tutustui Tarton yliopistossa vieraillessaan vuonna 1956 siellä venäjän opettajana työskentelevään Mai Kiiskiin. He avioituivat seuraavana vuonna, ja Mai Kiisk-Bereczki (1929–2018) toimi sittemmin vuosikymmenten ajan viron kielen lehtorina Budapestin yliopistossa sekä venäjän kielen dosenttina Budapestin talous- ja kauppatieteiden yliopistossa (nykyinen Corvinus-yliopisto).[3][4] Avioliitosta syntyi kaksi poikaa: Urmas Bereczki (s. 1957) on toiminut diplomaattina ja kulttuurikeskuksen johtajana, työskentelee nykyään keramiikkataiteilijana, András (Andres) Bereczki (s. 1962) on historiantutkija ja Budapestin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen esimies.[6][7]
Kunnianosoituksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gábor Bereczkille on myönnetty useita kunniamerkkejä: Unkarin Ansioritarikunnan upseeriristi (2003), Viron Maarjamaan ristin ritarikunnan (1998) sekä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkki. Vuonna 1990 hänet promovoitiin Tarton yliopiston kunniatohtoriksi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Sirkka Saarinen: Gábor Bereczki 1928–2012. Finnisch-Ugrische Forschungen, 18.10.2012, nro 61, s. 275–277. doi:10.33339/fuf.86073 ISSN 0355-1253 Artikkelin verkkoversio. (saksa)
- ↑ Vanhan kirjallisuuden päivät 1987, viitattu 7.4.2012 (Archive.org)
- ↑ a b c Honti, László: Bereczki Gábor 80 éves. Magyar Nyelv, 2008, 2008. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d Pertti Virtaranta: Gábor Bereczki 60-vuotias. Virittäjä, 2.1.1988, 92. vsk, nro 2, s. 262–262. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. fi
- ↑ Johanna Laakso: Tieteen matkamiehen elämyksiä Nevalta Uralille. Virittäjä, 1.1.1997, 101. vsk, nro 1, s. 130–130. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. fi
- ↑ Bereczki András Dr. | ELTE Bölcsészettudományi Kar www.btk.elte.hu. Viitattu 18.9.2024. (unkari)
- ↑ ERR: Suri keeleteadlane Mai Bereczki ERR. 31.7.2018. Viitattu 18.9.2024. (eesti)
| ||||||||||||||||||
