Gustaf Hägg
Gustaf Wilhelm Petersson Hägg (28. marraskuuta 1867 Visby – 7. helmikuuta 1925 Tukholma) oli ruotsalainen urkuri ja säveltäjä.[1]
Hägg syntyi urkujenrakentaja Nils Petter Peterssonin ja Anna Helena Häggin perheeseen. Äiti kuului tunnettuun gotlantilaiseen muusikkosukuun, jonka tunnetuin jäsen oli säveltäjä Jacob Adolf Hägg. Hägg pääsi vuonna 1884 urkuriluokalle Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun, josta hän valmistui urkudiplomilla vuonna 1886 saatuaan opetusta August Lagergreniltä. Vuonna 1889 Hägg sai esilaulajan ja musiikinopettajan pätevyydet. Vuoteen 1891 hän opiskeli sävellystä, kontrapunktia ja soitinnusta Joseph Denten johdolla. Vuonna 1891 Hägg sai nimityksen Pyhän Klaaran kirkon tilapäiseksi urkuriksi. Vuonna 1893 hänestä tuli sen pysyvä urkuri. Pian tämän jälkeen hän aloitti säännöllisen konsertoimisen urkurina. Häggin maine säveltäjänä vakiintui Leipzigissä julkaistun pianotrion (g-molli, 1896) myötä. Hänen muita teoksiaan 1890-luvulta ovat hänen ainoa sinfoniansa (D-duuri, 1899) ja d-mollissa sävelletty pianosonaatti (1899). Vuosille 1897–1900 Hägg sai valtion säveltäjästipendin. Hän teki sen avulla opintomatkoja Saksaan ja Pariisiin. Tänä aikana hän tapasi Charles-Marie Widorin ja Alexandre Guilmantin. Todennäköisesti juuri Hägg ehdotti Guilmantille ohjelmistoa, jonka tämä esitti kokonaisuudessaan ruotsalaisesta musiikista koostuneessa konsertissaan vuonna 1906.[1]
Hägg aloitti harmonian opettamisen Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa vuonna 1904. Urkuprofessori August Lagergrenin kuoltua vuonna 1908 Häggistä tuli Tukholman kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun urkujen soiton opettaja, ja heinäkuussa 1915 hänet nimitettiin sen urkuprofessoriksi. Häggin johdolla opiskelivat muiden muassa Waldemar Åhlén, Hilding Hallnäs ja Josef Hedar. Vuonna 1915 Hägg valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi, ja samana vuonna hänelle myönnettiin Litteris et artibus -mitali. Hägg toimi Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian palveluksessa sen toisen asteen oppilaitoksen hallituksessa vuosina 1909–1912 ja säveltäjien apurahakomiteassa vuosina 1909–1913. Häggistä tuli Sveriges allmänna organist- och kantorsföreningin johtokunnan jäsen vuonna 1909. Vuonna 1910 hän oli mukana perustamassa Internationale Musikgesellschaftin Ruotsin-osastoa, joka oli vuonna 1919 perustetun Svenska samfundet för musikforskningin edeltäjä. Ruotsin ainoana urkuprofessorina Hägg työskenteli usein asiantuntija- ja tarkastustehtävissä urkujenrakennushankkeissa. Oskar Lindbergin kanssa hän suunnitteli Ruotsin ensimmäiset konserttiurut, jotka otettiin käyttöön Tukholman konserttitalossa vasta Häggin kuoleman jälkeen.[1]
Häggin sävellystuotannon joukossa on urku-, harmoni ja pianomusiikkia, yksinlauluja, kolme kantaattia sekä kamarimusiikkia eri kokoonpanoille. Hän julkaisi myös kokoelmia ruotsalaisista ja suomalaisista kansanlauluista, joihin oli itse laatinut pianosäestyksen. Hän sävelsi neljä laulua kansanviululle pelimanni Johan Anderssonin ("Spelare-Johan") tyylillä. Martin Allardin, Claes Rendahlin ja Ivar Walleriuksen kanssa Hägg julkaisi teoksen Tjuguåtta koraler i reviderad rytmisk form. Hägg kärsi viimeisinä vuosinaan mahahaavoista, joita hoidettiin useilla leikkauksilla. Terveysongelmat pahenivat Häggin jäätyä leskeksi vuonna 1924. Hän kuoli helmikuussa 1925.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Gustaf Hägg (1867−1925) Swedish Musical Heritage, viitattu 15.2.2024 (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
