Koordinaatit: 32°9′N, 74°11′E

Gujranwala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gujranwala
گوجرانوالہ
Katukuvaa,
Katukuvaa,

Gujranwala

Koordinaatit: 32°9′N, 74°11′E

Valtio Pakistan
Maakunta Punjab
Piirikunta Gujranwala
Väkiluku (2007) 1 513 000


















Gujranwala (urduksi ‏گوجرانوالہ‎, Gūjrānvālah, pandžabiksi گجرانوالہ, Gujrānvālah) on kaupunki Pakistanissa Punjabin provinssissa Indusin sivujoen Chenabin varrella. Kaupunki on saanut alkunsa 1800-luvulla ja se tunnetaan esimerkiksi sikhihallitsija Randžit Singhin kotikaupunkina. Nykyisin se on kaupan ja teollisuuden kekus, jonka kaupunkialueen asukasluku oli vuonna 2007 noin 1 513 000.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Randžit Singhin syntymäkoti.
Mahan Singhin rakennuttaman Sheranwala Baghin sisätiloja.

Nykyinen Gujranwalan kaupunki oli pitkään melko vähämerkityksellinen kylä. Nimensä se sai gudjarien heimolta, jotka Sansi-heimon jatit olivat ajaneet nykyisen Amritsarin seudulta.[1]

Esimerkiksi Intian suurmogulien kaudella sitä ei juurikaan mainittu historiallisissa lähteissä. 1700-luvun alkupuolella sen valtasi Charat Singh, myöhemmän sikhihallitsija Randžit Singhin isoisä. Randžit syntyi Gujranwalassa ja teki siitä laajentuvan Sikhivaltakunnan pääkaupungin, kunnes pääkaupunki siirrettiin vuonna 1799 Lahoreen. Gujranwalassa syntyi myös sikhikenraali Harl Singh Nalwa, joka tunnettin etenkin sotaretkestään afgaaneja vastaan. Randžit Singin isän ja isoisän samadh sijatsevat Gujranwalassa. Gujranwalassa säilytetään myös osaa Lahoreen haudatun Randžit Singhin tuhkasta.[1]

Gujranwala säästyi suurimmaksi osaksi vuonna 1857 syttyneen sepoy-kapinan hävitykseltä.[1] Vuonna 1867 siitä tehtiin oma kuntansa.[2] Vuosina 1921–1922 kaupunki kärsi Khilafat-liikkeen ja kansalaistottelemattomuuskampanjoiden aiheuttamista levottomuuksista. Mellakoitsijat polttivat esimerkiksi kaupungin rautatieaseman. Britit rtankaisivat paikallisia rakennuttamalla uuden rautatieaseman kauaksi kaupungista. Sittemmin kaupunki on jäänyt poliittisesti muiden paikkakuntien varjoon, mutta samalla siitä on muodostunut merkittävä teollinen keskus.[1]

Talous ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gujranwalan rautatieasema.

Gujranwala on kaupan ja teollisuuden keskus. Kaupungin teollisuuden tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi keramiikka, tekstiilit, elektroniikka ja nahka. Kaupunki on myös ympäröivän maatalousalueen kauppapaikka. Kaupungissa myydään esimerkiksi viljaa, meloneja ja sokeriruokoa. Viereisellä Chenabjoella on vesivoimala.[2]

Kaupungista kulkee maantie ja rautatie Lahoreen ja Peshawariin.[2]

Väestö ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gujranwalan kaupunkialueella asui vuonna 2007 noin 1 513 000 asukasta.[2]

Kaupungissa on useita Punjabin yliopistoon kuuluvia collegeja,[2] vuonna 2002 perustettu GIFT-yliopisto[3] sekä vuonna 2003 avattu Rachnan teknillinen ammattikorkeakoulu.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d B. Lewis, Ch. Pellat and J. Schacht. Assisted by J. Burton-Page, C. Dumont ja V.L. Ménage: Encyclopaedia of Islam, Volume II (C-G), s. 1130-1131. Brill, 1991. ISBN 9789004070264. (englanniksi)
  2. a b c d e Gujranwala Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.7.2020. (englanniksi)
  3. GIFT University
  4. Rachna College of Engineering and Technology

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]