Gonzo-journalismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alun perin Hunter S. Thompsonin käyttämä tunnus Gonzon nyrkki.

Gonzojournalismi on tosiasioita ja sepitettä yhdistävä omakohtaista kokemusta korostava journalismin muoto. Gonzossa toimittajan ja jutun päähenkilön sekä toden sepitteen rajat hämärretään. Sen perustajana pidetään yhdysvaltalaista Hunter Stockton Thompsonia. Thompsonin kirjoista tunnetuin on Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Gonzojournalismille on ominaista kertojan omien havaintojen korostaminen ja näennäisten pikkuseikkojen esille tuominen.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa gonzojournalismiksi on kutsuttu ainakin Mattiesko Hytösen Helsingin Sanomiin kirjoittamia kolumneja, Walter de Campin (oik. Kari Lempinen) City-lehdessä pitämää Hienoa elämää -palstaa, Tozimiehen kolumneja Egorazzi-lehdessä, Juho Juntusen kirjaa Tuuliajolla – Suuri rock and roll-risteily, Björn "Nalle" Östermanin blogikirjoituksia Rumba-lehden verkkosivuilla sekä Ari Lahdenmäen ja Riku Rantalan kirjaa Isänmaan asialla. Myös Rantalan ja Tuomas Milonoffin tv-sarjaa Madventures voi pitää gonzojournalistisena.

Hymy-lehteen kirjoittaneen Veikko Ennalan pakinoita ja lehtijuttuja voidaan pitää ensimmäisenä suomalaisena gonzo-journalismin ilmentymänä. Ennala veti usein kirjoituksiinsa mukaan oman elämänsä, lapsuutensa ja perheenjäsenensä.

Sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doug Brinkley kertoo termin etymologiasta kirjassa Gonzo - Hunter S. Thompsonin elämä: "Tietämättömät englannin proffat ja möyhöä pössyttelevät fanit ovat syytäneet internetin täyteen perättömiä väitteitä "gonzon" etymologisesta alkuperästä. Todellisuudessa se kävi näin: Legendaarinen neworleansilainen r&b-pianisti James Booker levytti vuonna 1960 instrumentaalibiisin nimeltä "Gonzo". Termi "gonzo" oli cajun-slangia ja se oli ollut käytössä jo vuosikymmeniä French Quarterin jazz-kuvioissa, missä se tarkoitti suurin piirtein "soittaa mielipuolisesti". "Gonzo" äänitettiin houstonilaisessa studiossa, ja kun Hunter kuuli kappaleen ensimmäisen kerran, hän meni aivan sekaisin - etenkin sen villin huiluosuuden vuoksi. Vuodesta 1960 vuoteen 1969 - kunnes Herbie Mann levytti huilutaidonnäytteen "Battle Hymn of the Republic" - Bookerin "Gonzo" oli Hunterin suosikkibiisi.

Kun Nixon pyrki vuonna 1968 presidentiksi, Hunter sai Pageantilta tehtäväksi kirjoittaa vaalikampanjasta, jonka tuoksinassa hän päätyi erääseen motelliin New Hampshiressa Bill Cardoson kanssa, joka toimi Boston Globe Magazinen kolumnistina. Hunterilla oli mukanaan kasetillinen Bookerin musaa, ja hän soitti "Gonzoa" kerta toisensa jälkeen - se ajoi Cardoson hulluuden partaalle, ja tuona iltana Cardoso nimitteli Hunteria leikillään "Gonzo-äijäksi". Kun Hunter myöhemmin lähetti Cardosolle Kentucky Derby -juttunsa, palautetekstissä luki jotain tyyliin: "Hunter, sehän on puhdasta Gonzo-journalismia!""

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.