Germania (kirja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Germania
Codex Aesinas
Codex Aesinas
Kirjailija Tacitus
Kieli latina
Genre maantiede ja kansatiede
Julkaistu 98
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Germania on roomalaisen historioitsija Tacituksen Germaniaa ja sen asukkaita eli germaaneja käsittelevä maantieteellis-kansatieteellinen teos.

Germania sisältää myös ensimmäisen maininnan fenneistä, joiden nimestä Finland ja finne (Suomi ja suomalaiset) on johdettu.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Janssoniuksen Germanian kartta vuodelta 1657.

Tacitus on kirjoittanut Germanian Trajanuksen toisella konsulikaudella eli 98 jälkeen ajanlaskun alun. Teos ei ole välttämättä ollut alkujaan nimeltään Germania. Nimi on tullut yleiseen käyttöön kirjan ensimmäisen kappaleen ensimmäisestä sanasta. Suurin osa Germanian aineistosta perustunee toisen käden tietoihin aikaisemmasta kirjallisuudesta. Tacitus mainitsee nimeltä lähdekirjailijoitaan vain harvoin. Vain Caesar ja Gallian sota muodostavat poikkeuksen. Monet Tacituksen käyttämistä lähteistä ovat myös sittemmin kadonneet kokonaan. Luultavasti Tacituksen käyttämiä lähteitä olivat esimerkiksi Poseidonioksen kuvaus kelttiläisistä kansoista, Aufidius Bassuksen Bellum Germanicum, Plinius vanhemman Bella Germaniae, Liviuksen Rooman historia 104. kirja, sekä Sallustiuksen ja Cornelius Nepoksen kadonneet kirjat. Useimmissa tapauksissa lähdesuhdetta ei voida todistaa tyhjentävästi, vaan siitä esitetään olettamuksia todennäköisyyspohjalta. Lähteiden lisäksi lienee todennäköistä, että Tacitus on sisällyttänyt teokseensa omia havaintojaan esimerkiksi Roomassa mahdollisesti näkemistään germaaneista tai heiltä saadusta sotasaaliista.[1]

Keskiajan yli säilyi vain yksi Germanian käsikirjoitus, Codex Hersfeldens 830–luvun ja 850-luvun välillä. Se siirrettiin Hersfeldistä Roomaan vuonna 1455, josta se myöhemmin katosi. Muut kolmisenkymmentä tunnettua säilynyttä käsikirjoitusta perustuvat kopioihin Codex Hersfeldensiksestä. Ensimmäiset painokset Germaniasta tehtiin Venetsiassa vuonna 1470 ja vuonna 1473 Nürnbergissä. Enea Silvio Piccolominin eli sittemmän paavi Pius II:n esitys Germaniasta painettiin Leipzigissä vuonna 1496. Piccolominin mielestä Germania osoitti, kuinka kurjasti germaanit elivät ennen kristinuskon saapumista. Piccolominin painosta alkoivat tutkia saksalaiset humanistit ja ensimmäisen tieteellisen esityksen teki Beatus Rhenanus vuonna 1519. Rhenanus loi pohjaa saksalaiselle historiankirjoitukselle ja oli osaltaan synnyttämässä saksalaista kansallisuusaatetta. Ensimmäisessä maailmansodassa kirja kulki monien saksalaisten sotilaiden mukana ja toisessa maailmansodassa siitä tehttiin Wehrmachtille tarkoitettu erikoispainos. Natsit käyttivät sitä tukemaan käsityksiään rodullisesta puhtaudesta, vaikka alun perin Tacituksen käsitys germaaneista olikin ennemminkin maantieteellinen, kuin kielellinen.[1]

Joskus on esitetty, että Germania ei välttämättä ole alun perin ollut oma itsenäinen teoksensa. Tämän käsityksen mukaan Germania on ollut Historiae-teoksen jonkin kadonneen osan sivukuvaus, jonka Tacitus tai joku muu on irrottanut yhteydestään. Germania alkaa ilman varsinaista johdantoa, mutta loppuu maantieteellisesti loogisesti kuvailuihin tunnetun maailman pohjoisista rajoista. Caesar kirjoitti teokseensa Gallian sota ekskurssin gallien ja germaanien tavoista. Samaan tapaan Herodotos kirjoitti Historiateos-kirjassaan esityksen skyyttalaisista. Teorian todistaminen tai sen kumoaminen olisi kuitenkin käytännössä hyvin vaikeaa.[1]

Rakenne ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat ja makuusijana maa.

– Germania, 46
suom. Tuomo Pekkanen

Germania voidaan jakaa kahteen toisistaan selvästi eroavaan osaan, kappaleisiin 1–27 ja 28–46. Ensimmäisen osan kappaleet kertovat germaanien alkuperästä, yhteiskunnasta ja yksityiselämästä. Alkukappale käsittelee Germanian rajoja ja viimeinen kappale germaanien hautajaismenoja. Teoksen toinen osa käsittelee tarkemmin yksittäisiä heimoja kartanmukaisessa maantieteellisessä järjestyksessä. Joinekin poikkeuksin osa käsittelee sellaisia seikkoja, joita ei vielä mainittu ensimmäisessä osassa.[1]

Tacituksen tyylillä oli kolme pääasiallista piirrettä, tiivis ilmaisu, epäsymmetria ja juhlavuus. Tyyli on saanut voimakkaita vaikutteita Tacituksen suosikkihistorioitsija Sallustiukselta. Germania on kirjoitettu hyvin tiiviisti. Kaikki turhat sanat on jätetty tekstistä pois. Tarkoitus on, että lukija täydentää itse tarpeettomat sanat päässään. Epäsymmetria (inconcinnitas) on esimerkiksi Cicerolle tyypillisen symmetrian (concinnitas) vastakohta. Epäsymmetriassa samanarvoisilla osilla on erilainen kirjoitusasu. Sanaston puolesta Tacitus on kirjoittaessaan myös vältellyt hyvin yleisiä ja kuluneita ilmauksia, erikoistermejä ja vierasperäisiä sanoja. Juhlavuutta tekstiin luovat Tacituksen käyttämät retoriset keinot ja runokielen sanat.[1]

Luotettavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rendswührenin mies, suoruumis Saksasta ajanlaskun alun paikkeilta.

Germaniaa on yleisesti ottaen pidetty varsin luotettavana tietolähteenä. Tietyt Tacituksen Germaniassa esittämät väitteet on voitu todeta todeksi arkeologian kautta. Löytöjen perusteella fennit käyttivät Tacituksen väittämien mukaisesti turkisasuja ja luukärkisiä nuolia, kun taas hevoset ja kiinteät asumukset puuttuivat. Suoruumiit tukevat Tacituksen kuvailua germaanien kuolemanrangaistuksista ja vaatetuksesta. Yleisesti ottaen arkeologiset löydöt ovat useammin tukeneet, kuin kumonneet Tacituksen väitteitä. Toisaalta joitakin hänen kuvailuistaan ei voida pitää tosina. Fennit ovat tuskin esimerkiksi valinneet elämäntyyliään, koska he ”pitivät sitä onnellisimpana vaihtoehtona”. Kirjan jotkin kappaleet voivat myös olla monitulkintaisia tai epäselviä. Tämä voi johtua tarpeesta tiivistää tekstiä, tai Tacituksen käyttämän lähteen laadusta.[1]

Tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Germanian tarkoituksesta on esitetty useampia eri näkökantoja. Yksinkertaisimmillaan sitä voidaan pitää puhtaasti asiasisällöllisenä maantieteellis-kansatieteellisenä kuvauksena germaaneista, jolla ei ole minkäänlaista yksiselitteistä poliittista tendenssiä. Jotkut tutkijat ovat tosin tukeneet näkemystä, jonka mukaan Germania on tarkoitettu varoitukseksi germaanien taholta uhkaavasta vaarasta roomalaisille. Toisaalta muiden näkemysten mukaan Tacituksen kuvailut esimerkiksi Teutoburgin taistelun voittaneista kheruskeista tai aikanaan voimakkaista kimreistä on tarkoitettu pikemminkin osoittamaan, kuinka germaanien aikaisemmin muodostama vaara Roomalle oli nyt ohi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Tuomo Pekkanen: ”Johdanto”, Germania. Kolmas, uudistettu painos. Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-345-552-8.

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tacitus, Publius Cornelius: Germania. (Germania.) Suomentanut K. J. Hidén. Roomalaisten ja kreikkalaisten kirjailijain teoksia, 1. Helsinki: Yrjö Weilin, 1904.
  • Tacitus, Publius Cornelius: Germania. (Germania.) Suomentanut ja lyhyesti selittänyt Edwin Linkomies. Helsinki: Otava, 1952.
  • Tacitus, Publius Cornelius: Germania. (Germania.) Latinan kielestä kääntänyt ja lyhyesti selittänyt Tuomo Pekkanen. Latinankielinen rinnakkaisteksti. Helsinki: Gaudeamus, 1976. ISBN 951-662-180-5.