Gerhard Hüsch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gerhard Hüsch Siirry navigaatioonSiirry hakuun vuonna 1952.

Gerhard Heinrich Wilhelm Fritz Hüsch (2. helmikuuta 1901 Hannover23. marraskuuta 1984 München) oli saksalainen ooppera- ja liedlaulaja, äänialaltaan baritoni.[1]

Hüsch opiskeli Hans Emgen johdolla Hannoverissa. Hän teki oopperadebyyttinsä Liberaun roolissa Albert Lortzingin Der Waffenschmiedin esityksessä Osnabrückissä vuonna 1925. Hän pääsi laulajaksi oopperataloihin Kölnissä ja Berliinissä. Lisäksi hän esiintyi muun muassa Bayreuthin festivaalilla (1930–1931) ja Covent Gardenissa (debyytti 1930, paluut 1931 ja 1938). Hänen merkittävien rooliensa joukossa olivat Papageno (Taikahuilu), Wolfram (Tannhäuser) ja Falke (Lepakko).[1]

Hüsch oli ensimmäinen, joka levytti kokonaisuudessaan Franz Schubertin laulusarjat Winterreise ja Die schöne Müllerin.[1] Hüsch tulkitsi lisäksi muiden muassa Richard Straussin, Hans Pfitznerin, Paul Graenerin ja Yrjö Kilpisen liedohjelmistoa. Konserttiesiintyjänä hän tulkitsi myös esimerkiksi Kristuksen roolin Johann Sebastian Bachin Matteus-passiossa. Hän esiintyi paitsi Euroopan maissa, myös Japanissa.[2] Hüsch vetäytyi aktiiviselta laulu-uraltaan vuonna 1945 ja asettui Müncheniin. Hän kuitenkin työskenteli opettajana, myös Lontoossa.[1] Hän oli saanut jo vuonna 1937 nimityksen professoriksi Münchenin musiikkiakatemiaan. Mestarikursseja hän piti Englannissa, Sveitsissä ja Suomessa.[2]

Hüsch oli natsivaikuttaja Baldur von Schirachin sisaren, sopraano Rosalind von Schirachin rakastaja.[3] Myös Hüschistä itsestään tuli kansallissosialisti.[4] Myöhemmin hän kertoi olleensa eri mieltä puolueen rotuajattelusta ja painotti uransa kansainvälisyyttä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]