Georg Schünemann
_(2735169342).jpg)
Georg Schünemann (13. maaliskuuta 1884 Berliini – 2. tammikuuta 1945 Berliini) oli saksalainen musiikkitieteilijä.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schünemann opiskeli muun muassa pianon- ja huilunsoittoa Sternin konservatoriossa.[2] Musiikkitiedettä hän opiskeli Berliinin yliopistossa Hermann Kretzschmarin, Max Friedlaenderin, Johannes Wolfin ja muiden johdolla. Schünemann opiskeli yliopistossa myös saksalaista kirjallisuutta ja filosofiaa. Hän sai filosofian tohtorin oppiarvon vuonna 1907.[1] Hänen väitöskirjansa käsitteli mensuraalinotaatiolla kirjoitetun musiikin iskuista. Tutkimuksensa pohjalta Schünemann laati suosituksia keskiajan ja renessanssin polyfonisen musiikin esitystavoista. Väitöstyötä ohjasivat Kretzschmar ja Wolf. Schünemann toimi vuodesta 1906 lähtien avustajana Carl Stumpfin psykologisessa instituutissa. Tämän myötä hän pääsi tutustumaan Berliner Phonogramm-Archivin työhön. Habilitaatiotyötään varten Schünemann tutki Venäjälle muuttaneiden saksalaisten yhteisöjen musiikkia ensimmäisen maailmansodan sotavankien tekemien äänitysten pohjalta.[3]
Työ Weimarin tasavallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väitöskirjansa ja habilitaatiotyönsä pohjalta Schünemann kirjoitti vuonna 1920 tärkeän artikkelin vertailevan musiikkitieteen ja musiikkihistorian suhteesta. Siinä hän puolsi ei-länsimaisen musiikin tutkimusta keskiaikaisen ja sitäkin vanhempaa musiikkia koskevan tietämyksen aukkojen täyttämiseksi. Schünemann jakoi Marius Schneiderin näkökulman siitä, että vertailevan musiikkitieteen tulokset voivat edistää länsimaiden oman musiikkihistorian ymmärrystä. Schünemann pääsi vuonna 1920 Berliinin Musikhochschulen ensimmäiseksi vararehtoriksi ja vuonna 1932 rehtoriksi. Hän oli Jugendmusikbewegungin johtaja Leo Kestenbergin läheinen yhteistyökumppani. Jugendmusikbewegung vastasi kulttuuripolitiikasta Weimarin tasavallan aikana. Kaikki saksalaiset lapset saivat Schünemannin avustaman työn tuloksena perusopetusta laulun lisäksi myös musiikin teoriassa ja musiikkihistoriassa. Schünemann järjesti Saksassa intialaisen, turkkilaisen ja jaavalaisen musiikin esityksiä. Hän kutsui Pichu Sambamoorthin luennoimaan eteläintialaisesta musiikista ja puolalaisen tutkija Stefan Łubieńskin luennoimaan japanilaisesta musiikista.[3]
Työ natsi-Saksassa ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1933 Schünemann erotti natsien määräysten mukaisesti henkilökuntaan kuuluneet juutalaiset Musikhochschulen palveluksesta, mitä Leo Kestenberg piti anteeksiantamattomana. Natsit suhtautuivat kuitenkin epäluuloisesti myös Schünemanniin johtuen tämän kytköksistä juutalaisiin ja sosialisteihin. Vain kuukausia myöhemmin hän joutui itsekin erotetuksi tehtävistään.[3] Hänet erotettiin myös Berliinin yliopistosta, jossa hän oli toiminut professorina vuodesta 1922. Schünemann nimitettiin Berliinin valtiollisen soitinkokoelman johtajaksi. Vuodesta 1935 hän työskenteli Preussische Staatsbibliothekin musiikkiosaston johtajana.[2]
Toisen maailmansodan aikana Schünemann työskenteli natsien kulttuuripolitiikasta vastanneessa Amt Rosenbergissä.[3] Hän teki itsemurhan tammikuussa 1945.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Nicolas Slonimsky, Laura Kuhn, Dennis McIntire, Schünemann, Georg Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, viitattu 3.3.2024 (englanniksi)
- ↑ a b Otavan Iso musiikkitietosanakirja (toim. Erkki Ala-Könni ja muut), ISBN 951-1-02380-2
- ↑ a b c d Anna Maria Busse Berger, The Search for Medieval Music in Africa and Germany, 1891-1961: Scholars, Singers, Missionaries (2020) University of Chicago Press, viitattu 3.3.2024 (englanniksi)
| ||||||||||||||||||
