Geoffrey Mutai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Mutai Bostonin maratonilla 2011
Mutai Bostonin maratonilla 2011
Maa:  Kenia
Miesten yleisurheilu
Maastojuoksun MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Punta Umbría 2011 joukkuekilpailu
Afrikan-mestaruuskilpailut
Pronssia Pronssia Nairobi 2010 10 000 metriä

Geoffrey Kiprono Mutai (s. 7. lokakuuta 1981)[1] on kenialainen kestävyysjuoksija.

Afrikan-mestaruuskilpailuissa 2010 hän sijoittui 10 000 metrillä kolmanneksi.[2] Vuonna 2011 hän voitti Kenian maastojuoksumestaruuden 45 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen.[3] Myöhemmin saman vuoden maastojuoksun MM-kilpailuissa hän sijoittui viidenneksi edellään kolme maanmiestään sekä kilpailun voittanut Etiopian Imane Merga. Joukkuekilpailussa Mutai voitti kultaa Kenian joukkueessa.[4]

Vuonna 2008 Mutai voitti Monacon maratonin ajalla 2.12.40. Eindhovenin maratonin hän voitti reittiennätyksellä vuosina 2008 (ajalla 2.07.50) ja 2009 (2.07.01). Vuonna 2010 hän sijoittui toiseksi sekä Rotterdamin (2.04.55) että Berliinin maratonilla (2.05.10). Molemmilla kerroilla hän hävisi maanmiehelleen Patrick Makaulle.[5] 18. huhtikuuta 2011 Mutai voitti Bostonin maratonin maailmanennätyksen (2.03.59) alittavalla ajalla 2.03.02. Bostonin maratonin alamäkivoittoinen ja yhdensuuntainen reitti ei kuitenkaan ole IAAF:n sääntöjen mukaan maailmanennätyskelpoinen, joten aikaa ei hyväksytty maailmanennätykseksi. Lisäksi kilpailun aikana vallitsi voimakas myötätuuli, joka paransi selvästi juoksijoiden aikoja.[6] Marraskuussa 2011 Mutai voitti New Yorkin maratonin reittiennätysajalla 2.05.06. Hän paransi aikaisempaa reittiennätystä yli kaksi ja puoli minuuttia.[7] Vuoden 2012 Berliinin maratonin Mutai voitti ajalla 2.04.15 voittaen toiseksi tulleen harjoituskaverinsa Dennis Kimetton yhdellä sekunnilla.[8]

World Marathon Majors -kilpailusarjan Mutai voitti kaudella 2011–2012[8] ja sijoittui toiseksi kaudella 2010–2011[9].

Mutai valmentaa itse itseään.[5]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: IAAF[2]
  • 10 000 metrin juoksu: 27.27,79 (2010)
  • 10 kilometrin juoksu: 27.19 (2011)
  • 15 kilometrin juoksu: 42.15 (2013)
  • 20 kilometrin juoksu: 56.05 (2013)
  • Puolimaraton: 58.58 (2013)
  • 25 kilometrin juoksu: 1.13.38 (2012)
  • 30 kilometrin juoksu: 1.28.11 (2012)
  • Maraton: 2.03.02 (2011)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. GEOFFREY KIPRONO MUTAI Athletes. The International Olympic Committee (IOC). Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  2. a b Geoffrey Mutai Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. Minshull, Phil: Mutai, Mesfin or Medhin? - Punta Umbria Men’s Races Preview 16.3.2011. IAAF. Viitattu 18.4.2011. (englanniksi)
  4. Minshull, Phil: Merga gets a rare taste of victory - Men’s senior race report – Punta Umbrìa 2011 20.3.2011. IAAF. Viitattu 18.4.2011. (englanniksi)
  5. a b Wokabi, James; Mutuotal, Mutwiri: Focus on Athletes - Geoffrey Kiprono MUTAI 28.2.2011. IAAF. Viitattu 18.4.2011. (englanniksi)
  6. Mulkeen, Jon: Geoffrey Mutai wins Boston with fastest marathon ever 18.4.2011. Athletics Weekly. Arkistoitu 27.4.2011. Viitattu 18.4.2011. (englanniksi)
  7. Geoffrey Mutai wins NYC Marathon in course record 6.11.2011. Google: AP. Viitattu 6.11.2011. (englanniksi)
  8. a b Butcher, Pat: Close victory for Mutai but more straightforward for Kebede in Berlin iaaf.org. 30.9.2012. IAAF. Viitattu 30.9.2012. (englanniksi)
  9. 2010-2011 Leader Board: men World Marathon Majors. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 6.11.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Geoffrey Mutai.