Garot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Garot
Merkittävät asuinalueet
 Intia
Meghalaya821 026
Assam161 392
 Bangladesh150 000
Kielet garo
Uskonnot kristinusko, perinteinen usko

Garot ovat etninen ryhmä Intian Meghalayan ja Assamin osavaltioissa, sekä Bangladeshissa. Garot puhuvat tiibetiläis-burmalaista garon kieltä ja nykyisin huomattava osa heistä on kristittyjä. Osa harjoittaa kuitenkin edelleen perinteistä uskoa.

Asuinalue ja lukumäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garojen asuttama alue tunnetaan nimellä Garo Hills. Alue käsittää osia Intian Meghalayan ja Assamin osavaltioista, sekä osia naapurivaltio Bangladeshista.[1] Intian vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan Garoja oli Meghalayassa 821 026 ja Assamissa 161 392.[2] Bangladeshissa garoja on noin 150 000 ja he asuttavat etenkin Tangailin, Jamalpurin, Sherpurin, Mymensinghin, Netrakonan, Sunamganjin, Sylhetin ja Gazipurin piirikuntia.[3]

Garo valokuvassa vuodelta 1912.

Garojen nimeä käytetään lähinnä ulkopuolisten keskuudessa. Garojen oma nimitys kansalleen on achik, joka viittaa kukkuloiden kansaan. Heidän alkuperänsä ei ole täysin selvä.[4] Joidenkin antropologien mukaan heidän esi-isänsä saivat alkunsa Kiinan Qinghaissa, josta he muuttivat Tiibetin ja Bhutanin alueelle jo 5 000–3 000 vuotta sitten.[1] Myöhemmin he muuttivat edelleen nykyisille asuinalueilleen, mutta muuttoliikkeen ajankohtaa ei tunneta. Garot asuttivat Garo Hills-nimisen kukkula-alueen ja heidän yhteytensä ympäröiviin kansoihin olivat hyvin rajalliset.[1] Ympäröineet kansat tunsivat heidät aikanaan pääkallonmetsästäjinä. Vuosien 1775–1776 aikana Assamin zamindarit tekivät sotaretkiä garoja vastaan. Brittien vaikutusvalta alkoi ulottua alueelle vuodesta 1788 ja heidän siirtomaavaltansa garojen alueella vakiintui vuonna 1873.[4] Garojen kulttuuri muuttui voimakkaasti siirtomaakaudella monien garojen esimerkiksi kääntyessä kristinuskoon. He ovat kuitenkin säilyttäneet perinteisen kulttuurin piirteitä nykypäiviin saakka.[1]

Garoja perinteisissä asuissaan.
Garotanssijoita.

Garot puhuvat tiibetiläis-burmalaisiin kieliin kuuluvaa garon kieltä, joka voidaan jakaa kahdeksaan murteeseen.[1] Garot jakautuvat myös kahdeksaan eri heimoon, joita ovat awe, vhisak, matchi-dual, matabeng, ambeng, ruga-chibox, gara-ganching, atong ja megam. Heimojako muodostuu kielellisesti ja alueittain.[4]

Huomattava osa garoista on nykyisin kristittyjä. Kristinuskon omaksumiseen vaikutti etenkin heimojen huono asema intialaisessa kastijärjestelmässä.[1] Osa garoista harjoittaa kuitenkin edelleen perinteistä uskoa, jonka harjoittajiin viitataan nimellä songsarek. Perinteiseen uskoon kuuluvat esimerkiksi erilaiset henget ja etenkin maanviljelykseen liittyvät rituaalit ja juhlat.[4] Jotkin eläimet ja etenkin käärmeet ja tiikerit liitettiin henkiin. Joidenkin henkilöiden uskottiin voivan öisin muuttua tiikereiksi tai käärmeiksi. Myös kissoilla oli erityinen asema toteemieläiminä ja esimerkiksi niiden syöminen oli kiellettyä. Khamal on perinteisen uskon tietäjä, jonka vastuulla on esimerkiksi eri rituaalit.[1] Kristityt garot eivät seuraa perinteisen uskon riittejä.[4]

Garojen pääasiallinen elinkeino on maanviljelys, jota on perinteisesti harjoitettu kaskiviljelynä (jhum). He kasvattavat esimerkiksi riisiä, hirssiä, maissia ja kasviksia. Rahakasveina on kasvatettu myös esimerkiksi puuvillaa, inkivääriä ja chiliä. Miehet raivasivat perinteisesti pellot, kun taas naiset vastasivat viljelystä.[4] Garojen yhteiskuntarakenne on matrilineaarinen, eli lapset kuuluvat äitinsä klaaniin. Miehet muuttivat vaimonsa asuntoon.[1]

  1. a b c d e f g h Barbara A. West: Encyclopedia of the Peoples of Asia and Oceania, s. 21-22. Facts On File, 2009. ISBN 0-8160-7109-8. (englanniksi)
  2. A-11 Individual Scheduled Tribe Primary Census Abstract Data and its Appendix Office of the Registrar General & Census Commissioner, India. Viitattu 26.11.2019. (englanniksi)
  3. Garo, The Banglapedia - the National Encyclopedia of Bangladesh. Viitattu 26.11.2019. (englanniksi)
  4. a b c d e f Paul Hockings: Encyclopedia of World Cultures - v. 3. South Asia, s. 81-84. G. K. Hall & Company, 1992. ISBN 0-81611-812-4. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]