Gaillarde

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gaillarde (myös galliard, gagliarda) oli renessanssiajan tanssi ja musiikkityyli joka puolella 1500-luvun Eurooppaa. Sen muotoja esiintyy useimpien Keski-Euroopan maiden kansantansseina.

Gaillarde-tanssi on enimmäkseen improvisoitua, taiturillista tanssia, joka sisältää hyppyjä ja loikkia. Perusmuodossaan gaillardissa otetaan viisi askelta yhden tahdin aikana. Gaillarde esiintyi tyypillisesti hitaan pavanen parina, ja oli edelliseen verrattuna tunnelmaltaan vapaamuotoisempi, tanssijat saattoivat kiljahdella ja tanssiote oli usein läheisempi. Gaillarde oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningattaren Elisabet I:n suosikkitanssi ja osa hänen aamuvoimisteluaan.[1]

Musiikkilajina gaillarde kehittyi tanssin suosion jo hiivuttua. Englantilaisen elizabethilaisen ajan säveltäjän John Dowlandin monet luuttulaulut on rakennettu gaillarden malliin. Myös esimerkiksi God Save the Queen on tehty gaillarden ominaisia piirteitä noudattaen.

Askeleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • greve - jalka ojennettuna eteen
  • ruade - jalka ojennettuna taakse
  • posture - jalka ojennettuna päkiä lattialla
  • pied croisé - jalka ristissä
  • saut majeur - kadenssihyppy
  • pieds joints - tasajalkahyppy, yleensä ensimmäisenä liikkeenä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Galliard Encyclopedia Britannica
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.