G. H. Hardy

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
G. H. Hardy

Godfrey Harold Hardy (7. helmikuuta 1877 Cranleigh, Surrey1. joulukuuta 1947 Cambridge) oli englantilainen matemaatikko, joka kehitti lukuteoriaa ja matemaattista analyysiä.[1] Hänet muistetaan myös matematiikan olemusta käsittelevän esseen Matemaatikon apologia (1940) kirjoittajana. Teos käsittelee myös luovuutta ja sen menettämisen tuskaa. Hardy valittiin Royal Societyn jäseneksi (FRS) vuonna 1910.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardy syntyi koulutettuun, mutta taloudellisesti vaatimattomaan perheeseen. Hänen isänsä oli tuohon aikaan pienen Cranleigh-yksityiskoulun kuvaamataidon opettaja ja taloudenhoitaja, äiti puolestaan Lincolnissa toimineen opettajanvalmistuslaitoksen vanhempi opettaja. Sekä isä ja äiti olivat lahjakkaita matematiikassa ja Hardy peri heidän taitonsa, osoittaen lahjakkuutensa jo lapsena. Hardyn kerrotaan muun muassa jakaneen ajankulukseen virsien numeroita tekijöiksi ja kirjoittaneen kaksivuotiaana miljoonien suuruisia lukuja.[2]

Koulussa Hardy oli ujo, mutta menestyi siitä huolimatta hyvin ja hänestä tuli luokkansa priimus. Hardyn vahvuutena oli tuolloin erityisesti matematiikka, jonka avulla hän pyrki olemaan jossain selvästi muita luokkatovereitaan parempi. 12-vuotiaana Hardy sai stipendin Winchesterin yksityiskouluun, jota pidettiin Englannin arvostetuimpana matemaattisena kouluna. Matematiikan opetusta hän sai luokkansa ainoana oppilaana ja pärjäsi hyvin myös klassisissa aineissa. Hardy ei itse pitänyt koulustaan, vaikka nauttikin saamastaan opetuksesta. Valmistumisensa jälkeen Hardy ei enää koskaan vieraillut Winchesterissä.[2]

Winchesteristä Hardyn tien "olisi kuulunut" viedä Oxfordin yliopiston New Collegeen, mutta hän päätyikin sen sijaan Cambridgen yliopiston Trinity Collegeen vuonna 1896[3]. Hän valmistui vuonna 1899 ja valittiin fellow’ksi 1900. Hardy toimi matematiikan luennoitsijana Trinityssä 1906–1919.[1] Trinityssä Hardy ajautui ensi kertaa ongelmiin ateisminsa kanssa kieltäydyttään periaatesyistä menemästä lainkaan kirkonmenoihin, jotka olivat Trinityssä pakollisia.[2]

Vuonna 1914 Hardystä ja intialaisesta matemaatikosta Srinivasa Ramanujanista tuli läheiset yhteistyökumppanit, kun Hardy huomasi Ramanujanin matemaattiset kyvyt. Kun Paul Erdős kysyi Hardyltä haastattelussa, mikä tämän paras anti matematiikalle oli, Hardy vastasi sen olleen Ramanujanin löytäminen. Lukua 1729 kutsutaan myös Hardyn–Ramanujanin luvuksi heidän mukaansa.

Luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardya kuvattiin "anti-narsistiksi" joka ei suostunut tekemään itsestään isoa numeroa. Hän ei muun muassa sietänyt lainkaan että hänestä otettiin valokuvia ja joidenkin arvioiden mukaan Hardysta on säilynyt vain viisi valokuvaa. Hardylla ei ollut myöskään kotonaan lainkaan peilejä, joiden edessä hän olisi siistiytynyt ennen työpäivän alkua. "Anti-narsistisuudestaan" huolimatta Hardy tunnettiin itsepäisenä henkilönä, joka oli valmis puolustamaan aatettaan.lähde?

Hardy oli ateisti mikä ajoi hänet ristiriitoihin uskonnollisen perheensä kanssa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Godfrey Harold Henry Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.8.2016. (englanniksi)
  2. a b c Hardy, G. H.: Matemaatikon apologia. (A mathematician’s apology, 1940.) Esipuhe: C. P. Snow. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 1997. ISBN 952-5202-04-6.
  3. John Venn: Alumni Cantabrigienses. Cambridge University Press, 1922-1953.