Future Film

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Future Film on suomalainen elokuvien maahantuoja ja levittäjä, joka on toiminut vuodesta 1995 lähtien. Yhtiö levittää ja maahantuo kinofilmikopioita, kotitallenteita ja ohjelmia televisioon. Future Film on erikoistunut independent- ja taide-elokuviin.[1] Sen markkinaosuus Suomen DVD-levyjen vähittäismyyntikaupasta on seitsemän prosenttia.[2]

Vuonna 2011 Future Film osti norjalaiselta Schibsted Media Groupilta elokuvien levittäjä Sandrew Metronome Distribution Finland Oy:n.[3]

Piirrossarjojen maahantuonti ja levitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla Future Film tunnettiin parhaiten piirrossarjojen levittäjänä. Silloin tällöin Golden Voice jälkiäänitti Future Filmin julkaisuja (kuten Hopeanuolen ja Pikkuponien), mutta yleensä jälkiäänittäjä oli Agapio Racing Team.

Nykyään Future Film on näkyvä animen levittäjä. Se levittää Suomeen muun muassa Love Hinaa, School Rumblea, Fruits Basketiä, D•N•Angeliä, Berserkiä ja Ginga densetsu Weediä. Yhtiö ei enää jälkiäänitä animea, vaan ainoastaan tekstittää sitä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. TV Future Film. Arkistoitu 3.1.2011. Viitattu 4.8.2008. (englanniksi)
  2. Yritysesittely Future Film. Arkistoitu 4.8.2008. Viitattu 4.8.2008.
  3. Future Film osti Sandrew Metronomen YLE 15.6.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.