Funny Games (vuoden 2007 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuoden 2007 elokuvaa. Funny Games käsittelee elokuvan alkuperäisversiota vuodelta 1997.
Funny Games
Funny Games U.S.
DVD-julkaisun kansikuva
DVD-julkaisun kansikuva
Ohjaaja Michael Haneke
Käsikirjoittaja Michael Haneke
Tuottaja Christian Baute
Chris Coen
Hamish McAlpine
Andro Steinborn
Säveltäjä Brian Tyler
Kuvaaja Darius Khondji
Leikkaaja Monika Willi
Pääosat Naomi Watts
Tim Roth
Michael Pitt
Brady Corbet
Devon Gearhart
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Itävalta
Tuotantoyhtiö Halcyon Pictures
Ensi-ilta Yhdysvallat 14. maaliskuuta 2008
Suomi 4. huhtikuuta 2008
Kesto 111 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Funny Games on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut elokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Michael Haneke.[1] Elokuva on yhdysvaltalainen uudelleenfilmatisointi Haneken saman nimisestä, vuoden 1997 elokuvasta.[2] Samoin kuten alkuperäisversiossa, elokuvassa kaksi nuorta miestä ottaa perheen heidän mökillään panttivangikseen, ja pakottaa heidät sadistisiin leikkeihin. Perheen isää esittää Tim Roth, äitiä Naomi Watts.[1] Elokuvassa on vain pieniä eroavaisuuksia alkuperäisen kanssa.[2] Elokuvan ensiesitys oli Lontoon elokuvajuhlilla 20. lokakuuta 2007, mutta kaupalliseen levitykseen elokuva tuli vasta seuraavana vuonna.[3]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalainen tuottaja Chris Coen ehdotti Michael Hanekelle uudelleenfilmauksen tekemistä. Päätökseen vaikutti myös Haneken alkuperäinen motivaatio; saada etenkin amerikkalaiset - "suurimmat väkivallan kuluttajat" näkemään Funny Games, mutta saksankielisenä versiona se ei toteutunut kuten Haneke oli toivonut.[2] Haneke oli valmis tekemään uudelleenfilmauksen vain jos Naomi Watts esittäisi toista pääroolia. Haneke oli nähnyt Wattsissa potentiaalia hänen rooleissa elokuvissa Mulholland Drive ja 21 grammaa.[4]

Elokuvallaan Haneke halusi katsojan ymmärtävän oman osansa väkivallan kuluttajana.[5] Hän sanoi elokuvan olevan tarkoituksellinen provokaatio, ja pyrkimys näyttää katsojalle kuinka paljon häntä "manipuoloidaan".[4] Haneke on kuvaillut teostaan muun muassa seuraavasti; "ne jotka lähtevät elokuvasta kesken, eivät tarvitse sitä, mutta ne jotka pysyvät loppuun saakka, tarvitsevat."[6]

Tim Roth ei alun perin luettuaan käsikirjoituksen halunnut tehdä elokuvaa. Rothin manageri kuitenkin pyysi häntä katsomaan alkuperäisen version, jonka jälkeen hän lopulta suostui. Hän mielsi elokuvan kuvaukset vaikeaksi, koska jokainen kohtaus täytyi olla täysin sama kuin alkuperäisessä. Roth koki myös raskaana sen, että hänen hahmonsa poika näytti paljolti samalta kuin hänen oma poikansa.[7]

Naomi Watts kuvasi Haneken ohjaustyyliä vaikeaksi, koska hän oli hyvin tarkka jokaisesta yksityiskohdasta, kuten milloin liikuttaa vesilasia, tai milloin tarkalleen sanoa vuorosanansa. Watts koki tämän tukalana, mutta siitä huolimatta, hän kertoi luottaneensa Haneken visioon, ja saaneensa uudenlaisen kokemuksen näyttelijänä.[8]

Haneke kertoi elokuvan kuvaajan Darius Khondjin työskentelytyylin olevan useasti liian hidas hänen tottumuksellensa, mutta kokonaisuudessaan hän piti Khondjista ja hänen taidoistaan, etenkin hänen kyvyistään kuvata yöllä.[2]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Naomi Watts    Ann, perheen äiti  
 Tim Roth    George, perheen isä  
 Michael Pitt    Paul, toinen pojista  
 Brady Corbet    Peter, toinen pojista  
 Devon Gearhart    Georgie, perheen poika  
 Boyd Gaines    Fred  
 Siobhan Fallon    Betsy  

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Sanomien Tapani Maskulalle Funny Gamesin uuden version kompromissit olivat selvästi havaittavia, mutta eivät häiritseviä. Tuttujen niminäyttelijöiden käyttö saa henkilöhahmot kadottamaan osan tavallisuudestaan. Maskula arvostaa Haneken tyylissä erityisesti pahimpien raakuuksien tapahtumista aina kuvan ulkopuolella, jolloin vaikutelma pysyy klaustrofobisen ahdistavana ja pohdintaan painostavana.[9]

Yhdysvaltalainen kriitikko Roger Ebert puolestaan kuvaili elokuvaa muun muassa seuraavasti: "Funny Games ei viettele sinua perinteisellä tarinankerronnalla ja hahmon kehityksellä. Sen sijasta, se kannustaa katsojiaan näkemään "heidän oma roolinsa tunteellisten ja analyyttisten jaksojen kautta". Toisin sanoen, tämä ei ole elokuva, vaan teesi. Sinun ei tarvitse istua koko jutun läpi ymmärtääksesi sen pointtia".[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grundmann Roy, Naqvi Fatima, Root Colin (toim.): Michael Haneke Interviews. The University Press of Mississippi, 2020. ISBN 978-1-4968-2840-8
  • McCann Ben, Sorfa David (toim.): The Cinema of Michael Haneke. Columbia University Press, 2011. ISBN 978-1-906660-30-7

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Funny Games IMDb. Viitattu 6.10.2021.
  2. a b c d Christophe Carrière 2008, s. 107-109 (Michael Haneke Interviews)
  3. Funny Games - Release Info IMDb. Viitattu 6.10.2021.
  4. a b Katey Rich: Interview: Funny Games Director Michael Haneke 2008. Cinema Blend. Viitattu 6.10.2021.
  5. Marc Toullec 1988, s. 37 (Michael Haneke Interviews)
  6. a b Roger Ebert: Your choice: Sadism or masochism? 2008. rogerebert.com. Viitattu 6.10.2021.
  7. GQ: Tim Roth Breaks Down His Most Iconic Characters 2019. YouTube. Viitattu 6.10.2021.
  8. Ben McCann 2011, s. 24 (The cinema of Michael Haneke)
  9. Maskula, Tapani: Paluu väkivaltaan Turun Sanomat. 4.4.2008. Viitattu 18.4.2019.