Françoise Athénaïs de Rochechouart de Mortemart, Madame de Montespan

Françoise-Athénaïs de Rochechouart, Madame de Montespan, Louis Ferdinand Elle le jeune'n mukaan, n. 1675

Françoise-Athénaïs de Rochechouart de Mortemart, Madame de Montespan, Montespanin markiisitar (5. lokakuuta 1640 Lussac-les-Châteaux' n linna Poitou, nyk. Vienne, Nouvelle Aquitaine, Ranskan kuningaskunta – 27. toukokuuta 1707 Bourbon-l'Archambault, Ranskan kuningaskunta) oli ranskalainen aatelisnainen, joka tuli tunnetuksi Ranskan kuningas Ludvig XIV:n virallisena rakastajattarena (ransk. maîtresse-en-titre).

Ranskan vanhimpiin kuuluvan Rochechouartin aatelissukuun (ensimmäinen maininta vuodelta 1094) syntynyttä Madame de Montespania kutsuttiin "Ranskan todelliseksi kuningattareksi" niiden 13 vuoden ajan jolloin hänellä oli suhde Ludvig XIV:n kanssa, koska hänen vaikutusvaltansa hovissa oli suuri.

Hänen "hallintonsa" alkoi noin vuodesta 1667, jolloin hän tanssi ensimmäisen kerran Ludvig XIV:n kanssa, tämän nuoremman veljen Orléansin herttuan Filip I:n isännöimissä tanssiaisissa Louvren palatsissa, siihen saakka kun hänen väitettiin osallistuneen Ludvig XIV:n vastaiseen salamurhaskandaaliin 1670–1680-lukujen vaihteessa. Hän on useiden Euroopan kuninkaallisten sukujen esiäiti.

Suku, kasvatus ja nuoruus

Françoisen vanhemmat olivat Mortemartin 1. herttua Gabriel de Rochechouart, Tonnay-Charenten prinssi (1600–1675) ja Diane de Grandseigne (1610–1666), joka oli kuningatar Anna Itävaltalaisen hovinainen. Gabriel de Rochechouart de Mortemar varttui Ludvig XIII:n seurassa, kunnes tämän isä Henrik IV murhattiin vuonna 1610. Lapsuudenystävänä hän seurasi Ludvig XIII:ta tämän useilla matkoilla ja oli pääkamariherran asemassa vuosina 1630-1669.

Pääkamariherra, Premier gentilhomme de la chambre du roi, valvoi kaikkia alempia kamariherroja, huonepalvelijoita ja pesijättäriä, jotka pesivät kuninkaan vaatteita. Hänen tehtävänsä oli valmistella kaikki vaatteet, joita kuningas saattoi käyttää päivän aikana, valita ja valmistaa kosmetiikka ja kaikki muu, mitä tarvittiin pukeutumiseen aamulla, riisumiseen illalla ja vaatteiden vaihtoon päivällä. Yksin hänellä oli oikeus auttaa paita kuninkaan päälle, eli koskettaa kuningasta, jos kuninkaallista verta edustavia prinssejä ei ollut paikalla. Pääkamariherran asemaan kuului jotain hyvin erikoista: hänellä oli avaimet kuninkaan huoneisiin ja suora pääsy tämän luokse ajasta riippumatta. Tämä antoi hänelle ainutlaatuisen aseman vaikuttaa siihen, kuka saattaisi saada yksityisen audienssin ja kuka ei, ja tämä teki hänestä myös parhaan henkilön viestien välittämiseen kuninkaalle. Kuten arvata saattaa, monet yrittivät imartella ja lahjoa tätä viranhaltijaa.

Isä Gabriel de Rochechouart, Mortemartin herttua yllään Pyhän Hengen ritarikunnan (Ordre du Saint-Esprit) viitta

Gabriel oli erittäin ystävällisissä väleissä myös kardinaali Richelieun ja nuori kruunuprinssin puoliso Anna Itävaltalaisen kanssa, jotka pitivät häntä erittäin suuressa arvossa. Kaksi vuotta kuninkaan pääkamariherraksi nimittämisen jälkeen hän meni naimisiin Diane de Grandseignen kanssa. Tätä kuvailtiin hurskaaksi olematta ikävästyttävä, suloiseksi luonteeltaan ja häikäisevän kauniiksi. Hän oli Anna Itävaltalaisen uskottu ja oli hovissa arvoltaan dame d’honneur eli kuningattaren seuranainen ja avustaja.

Hänellä oli neljä sisarusta, joista vanhin veli Louis Victor (1636–1688) oli Montemartin 2. herttua, vanhempi sisar Gabrielle (1634–1693) avioitui Thiangesin markiisi Claude Leonor Damas'n kanssa ja nuorin sisar Marie Madeleine (1645–1704) oli Fontevraudin luostarin abbedissa.

Isältään hän peri kuuluisan Mortemartin nokkeluuden. Nuorena tyttönä hän matkusti usein äitinsä kanssa suvun maakartanoitten ja Pariisin Louvren hovin välillä. Åiti Diane de Grandseigne varmisti, että lapset kasvatettiin suurella äidinrakkaudella ja hurskaassa hengessä, mutta Françoisen vanhemmat eivät kuitenkaan olleet kovin usein läsnä, sillä molemmilla oli tärkeitä tehtäviä hovissa. Siten hän vietti paljon aikaa lapsenhoitajansa Auzanneaun "Nonon" seurassa. Françoise matkusti silloin tällöin hoviin Nonon seurassa, näiden visittien aikana hän epäilemättä sai silmäillä kerran tai pari nuorta ja jo hyvin kuninkaallista Ludvig XIV:tä.

12-vuotiaana hän aloitti muodollisen koulutuksensa Saintesin luostarissa, missä sisar Gabrielle oli aloittanut opinnot jo aiemmin. Hän oli hyvin uskonnollinen ja nautti ehtoollisen kerran viikossa, jota tapaa hän jatkoi myöhemminkin nuorena aikuisena.

Nuori Françoise-Athénaïs Rochechouart, Mademoiselle de Tonnay-Charente ennen avioliittoaan. Henri ja Charles Beaubrunin työhuone, n. 1660

Luostarissa molemmat tytöt oppivat hyvän kodin tytölle välttämättömiksi pidetyt tiedot ja taidot: suuren talouden johtaminen, käsityöt, tanssiminen, kirjoittaminen, lukeminen, maantiedettä ja historiaa. Françoise näyttää myös oppineen ruoanlaittoa tänä aikana. Hän oli älykäs tyttö, joka oli verbaalisesti erittäin lahjakas eli hänellä oli ns. sana hallussaan, joka oli isänpuoleisen suvun kuuluisaa esprit de Mortemart'ia. Äitinsä puolelta Françoise peri kauneutensa ja vaaleat hiuksensa.

Markiisi de Mortemartilla oli rakastajattaria, joista naimisissa olevan, jo keski-ikäisen kuuluisan salonginpitäjä Marie Boyer'n kanssa hän asui aivan avoimesti kaksikymmentä vuotta. Markiisitar de Mortemart ei ollut kovin huvittunut aviomiehensä uskottomuudesta, ja hän ei enää jakanut aviomiehensä kanssa vuodetta ja ruokapöytää, mikä oli eräänlainen 1600-luvun asumusero. Tytär Françoise näki tämän kaiken ja oli luultavasti hurskaan äitinsä puolella, mutta hän saattoi myös huomata, että nainen voi menestyä yksinäänkin aviorikoksesta välittämättä, jos hän on tarpeeksi älykäs ja viehättävä kuten Marie Boyer. Koko rakastajatar ja aviovaimo järjestely maksoi jonkin verran, mikä puolestaan ​​merkitsi sitä, että Françoisen myötäjäiset olivat pienemmät kuin niiden tuli olla hänen asemassaan olevalla aatelistytöllä.

Työskentely hovissa

20-vuotiaasta Françoise-Athénaïsista, jota nimeä hän alkoi käyttää alettuaan käydä Pariisin salongeissa, tuli vuonna 1660 kuninkaan kälyn, Orléansin herttuattaren Henrietta Englantilaisen hovineito, fille d’honneur eli alimman luokan hovinainen. Tämän jälkeen Françoise-Athénaïs nimitettiin äitinsä ja kuningatar Anna Itävaltalaisen tuttavuuden ansioista Ludvig XIV:n puolison, Espanjan infanta Maria Teresian hovinaiseksi. Hän oli kuningatar Maria Teresian korkea-arvoisin hovinainen, titteliltään Surintendante de la Maison de la Reine eli koko kuningattaren hovinaisten ja palvelijoiden joukon johtaja ja esihenkilö vuosina 1679–1683.

Hän oli kihloissa 22-vuotiaana Louis Alexandre de La Trémoillen, markiisi de Noirmoutier'n kanssa, joka joutui pakenemaan Espanjaan osallistuttaan erimielisyydestä johtuneeseen kaksintaisteluun, jotka olivat olleet Ranskassa laittomia vuodesta 1626. Athénaisin kihlauus päättyi skandaaliin. Kaksintaistelussa surmansa saaneen markiisi d’Antinin veli, eräs markiisi de Montespan, Louis-Henri de Pardaillan de Gondrin, vieraili Athénaïs-rukan luona kaksintaistelun jälkimainingeissa. Molemmat olivat syvästi liikuttuneita tapahtuneesta. Louis-Henri lumoutui täysin Athénaïsista ja myös tämä ihastui häneen. Athénaïs ei ollut paras mahdollinen puolisovalinta Louis-Henrille, eivätkä tämän myötäjäiset olleet kovin suuret, vain 60 000 livreä, mutta mies ei välittänyt siitä. Puhuttiin, että Louis-Henri piti parempana naisen hyvää nimeä ja kauneutta suuren rahasumman sijasta. Hän ei myöskään ollut Athénaïsille kovin hyvä valinta, mutta hän tuli hyvästä suvusta, joka oli avioliiton kautta yhdistynyt Montespanin suvun kanssa, joka oli sukua Navarran kuninkaille ja väitti olevansa sukua myös Espanjan kuninkaille. He avioituivat vain viikkoa myöhemmin.

Poika ensimmäisestä avioliitosta, Louis Antoine de Pardaillan de Gondrin, Antinin herttua (1665-1736), Hyacinthe Rigaud 1710

Avioliitto ja lapset

Françoise-Athénaïs meni naimisiin 28. tammikuuta 1663 Louis Henri de Pardaillan de Gondrinin, Montespanin markiisin kanssa (1640–1691). Heille syntyi kaksi lasta: Marie Christine de Pardaillan de Gondrin (17. marraskuuta 1663 – 1675) ja alle vuoden päästä Louis Antoine de Pardaillan (5. syyskuuta 1664 – 1736). Marie Christine kuoli 12-vuotiaana ja Louis Antoinesta tuli isänsä kasvattamana menestyvä hovimies sekä Ludvig XIV:n että Ludvig XV:n hallintoon, Orléansin herttuakunnan käskynhaltija vuonna 1707 ja kuninkaallisten rakennusprojektien johtaja (Bâtiments du Roi) vuonna 1708.

Aviomies oli mieltynyt uhkapeliin, joten avioliiton ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana hän oli tehnyt velkaa jo lähes 20 000 livreä, ja heidän vuositulonsa olivat 22 000 livreä. Vuoden 1668 loppuun asti hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä oli tekeillä hänen aviovaimonsa ja kuninkaan välillä. Hän oleskeli Pariisissa vain lyhyesti, koska pelkäsi että velkojat löytäisivät hänet. Hän kerrytti vielä 48 000 livreä velkaa lisää. Markiisi de Montespan ei myöskään pitänyt epäilyttävänä sitä, että hänen vaimonsa oli siirtänyt heidän taloutensa lähemmäs Louvren kuninkaallista palatsia.

Aseman vakiintuminen hovissa

Louise de La Vallière, Pierre Mignard

Kilpailu kuninkaan rakastajattaren paikasta

Vuoteen 1666 mennessä Madame de Montespan yritti ottaa Louis XIV:n silloisen rakastajattaren Louise de La Vallièren paikan. Käyttäen nokkeluuttaan ja viehätysvoimaansa hän yritti ilahduttaa kuningasta. Hänestä tuli läheinen myös Grand Dauphinin eli kruununprinssi Ludvigin kanssa, jonka kiintymys häntä kohtaan ei koskaan horjunut. Vaikka Louise de La Vallière tiesi Montespanin yrittävän valloittaa kuninkaan sydäntä ja kuulemma nauroi tämän surkeille ponnisteluille, hän ehdottomasti aliarvioi uuden kilpailijansa.

Montespan loi taitavasti ystävyyssuhteen sekä Louisen että kuningatar Maria Teresian kanssa, ja kun molemmat naiset olivat raskaana, Madame de Montespania pyydettiin viihdyttämään heidän puolestaan kuningasta yksityisillä illallisilla. He katuivat päätöstään pian, sillä Montespanilla oli nyt intiimi suhde kuninkaan kanssa. Madame de Montespanin kerrottiin myös viettelleen kuninkaan pudottamalla pyyhkeensä, kun hän huomasi Ludvigin vakoilevan häntä kylvyssä. Pian tämän jälkeen Louise de La Vallièren jäi kakkossijalle. Salatakseen uuden suhteensa kuningas asetti naiset asumaan Versailles'ssa toisiinsa yhteydessä oleviin huoneistoihin, jotta hän pääsi kätevästi niihin molempiin. La Vallièren jätti hovin lopullisesti vuonna 1674 ja meni luostariin ehkä katumuksen ja uskonnollisuuden vuoksi tai koska hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Valokeila kuului nyt 25-vuotiaalle Athénaïs de Montespanille ja hänestä tuli kuninkaan virallinen rakastajatar vuonna 1667.

Virallinen rakastajatar

Madame de Montespania ja kuningasta yhdisti heidän yhtäläisen seksuaalisen halunsa lisäksi rakkaus hyvään ruokaan, piirre mitä Ludvig arvosti naisissa suuresti. Versailles oli toinen heidän yhteinen intohimonsa. Athénaïs pystyi täysin ymmärtämään Ludvig XIV:n mielessään kehittelemän konseptin, hän ymmärsi että Versailles oli enemmän kuin rakennus tai palatsi. Hän jopa suunnitteli suihkulähteen Versaillesin puutarhaan, jättiläismäisen kultaisen riippupajun, jossa oli yli sata vesisuihkua. Linnassa hänellä oli käytössään kaksikymmentä huonetta ja aviovaimo Marie-Thérèsellä oli vain yksitoista. Vuonna 1670 rakennettu kiinalaistyylinen Trianon de Porcelaine oli hänen oma pieni kuningaskuntansa, jossa viihdyttää kuningasta yksityisesti. Fajanssilaatoilla päällystetty rakennus purettiin vuonna 1687 Grand Trianonin tieltä.

Ludvig XIV, Ranskan kuningas, Claude Lefèvbren mukaan 1670

Hovissa rakastettiin ja pelättiin markiisitarta. Hän teki kaikkensa huvittaakseen Aurinkokuningasta, usein muiden kustannuksella, ja hänen älykästä kieltään pelättiin yhtä paljon kuin ihailtiinkin. Athénaïs ymmärsi nopeasti, että yksi tapa miellyttää rakastajaa oli pilkata muita, eikä hän säästänyt ketään niin kauan kuin se sai Ludvigin nauramaan. Hänen huoneensa Versaillesissa olivat sisäpihan puolella, ja Madame de Montespanilla oli tapana pilkata niitä, jotka hän näki ikkunoistaan. Niiden ohittaminen tuli pian tunnetuksi nimellä "aseiden edessä kulkeminen".

Lapset

Suurin ongelma Madame de Montespanin ja kuninkaan suhteessa olivat siitä mahdollisesti syntyvät lapset, koska laillisesti niitä pidettäisiin automaattisesti markiisi de Montespanin lapsina. Syksyllä 1668 Madame Montespan huomasi suureksi kauhukseen olevansa raskaana. Athénaïs teki parhaansa piilottaakseen raskautensa ja keksi tilanteeseen uuden muodin: löysä, hulmuavasta kankaasta valmistettu puku, lempinimeltään l'Innocente (Viaton). Asu toimi vielä ensimmäisen raskauden aikana, mutta myöhemmin hovi tiesi, että aina kun Athénaïs käytti l'Innocente-tyylistä pukua, hänen täytyi olla raskaana. Kun lapsen syntymän aika tuli maaliskuun 1669 lopulla, Aurinkokuningas osoitti inhimillisyyttä. Hän järjesti vuokratun talon rue de l'Echelleltä, lähellä Tuileries'ta, ja sinne tuotiin naamioitunut Athénaïs, jota auttoi synnytyksessä sinne silmät sidottuna tuotu kätilö.

Vaikka asiaa yritettiin salailla, Pariisi oli pian täynnä juoruja Madame de Montespanin ja kuninkaan lapsen syntymästä. Aviomies markiisi de Montespan sai vihjeen ja oli raivoissaan. Hän kyllästytti Pariisin seurapiirit puhumalla aisankannatuksestaan, herjasi sekä kuningasta että markiisitarta ja loukkasi häntä aina kun näki hänet. Hän seurasi vaimoaan, odotti häntä tämän huoneissa, hiipi sisään, kun hän nukkui ja mursi auki ovia. Athénaïs oli kauhuissaan ja muutti vanhan ystävänsä herttuatar de Montausierin asuntoon, mutta markiisi de Montespan ei jättänyt häntä rauhaan. Hän murtautui herttuattaren asuntoon ja yritti raiskata Athénaïsin. Monsieur de Montespan löi vaimoaan ja juoksi läpi Pariisin käyden tautisimmissa bordelleissa mitä löysi. Hänen suunnitelmansa oli ilmeisesti tartuttaa itsensä sukupuolitaudilla, jonka hän voisi ensin antaa vaimolleen ja tämä sitten kuninkaalle.

Le Trianon de Porcelaine 1670-1687

Françoise d'Aubigné, markiisitar de Maintenon kuninkaallisen suojattinsa kanssa

Ensimmäinen Madame de Montespanin seitsemästä lapsesta kuninkaan kanssa syntyi vuonna 1669. Tämän ensimmäisen lapsen ja seuraavien lasten kasvatus uskottiin Madame de Montespanin ystävälle Madame Scarronille eli markiisitar de Maintenonille. Kun kolmas lapsi syntyi vuonna 1672, Madame Scarronille ja lapsille ostettiin asuintalo Rue Vaugirardilta. Vuonna 1673 Ludvig XIV laillisti parin kolme elossa olevaa aviotonta lasta, ja näille annettiin kuninkaallinen sukunimi de Bourbon. Koska Madame de Montespan vietti suurimman osan ajastaan ​​hovin seurapiirien pyörteissä, lapsilla ei ollut juurikaan yhteyttä kiireiseen äitiinsä ja he viettivät suurimman osan lapsuudestaan ​​kasvattajansa Madame Scarronin kanssa.

Aviorikos ja avioero

Vuonna 1674 oikeusministeri Achille de Harlay julisti virallisen eron aviomiehestä, Montespanin markiisista kuuden tuomarin avustamana ja hänet oli karkotettu poliittisista syistä jo vuonna 1668, koska aviovaimon raiskaus ja pahoinpitely ei ollut riittävä syy, maakartanoonsa Guyenneen, jonne hän siirtyi lapsineen ja uskotteli väelleen että hänen vaimonsa markiisitar de Montespan oli kuollut järjestämällä valehautajaiset.

Koska Madame de Montespan oli osallinen kuninkaalliseen aviorikokseen roomalaiskatolisesta kirkosta tuli pian hänen vastustajansa. Kyseessä oli pöyristyttävä kaksinkertainen huoruus, koska molemmat osapuolet olivat tahoillaan virallisesti kristillisessä avioliitossa. Vuonna 1675 pappi Lécuyer kieltäytyi antamasta hänelle synninpäästöä, joka oli välttämätön, jotta hän voisi saada nauttia pääsiäisehtoollisen, joka on vaatimus kaikille katolilaisille. Kuningas vetosi papin esimiehiin, mutta kirkko kieltäytyi antamasta periksi kuninkaan vaatimuksiille. Lyhyen eron jälkeen kuningas ja rouva de Montespan palasivat vielä yhteen, jolloin syntyi kaksi lasta lisää vuonna 1677 ja vuonna 1678. Molemmat laillistettiin vuonna 1681.

Taistelu kuninkaan suosiosta

Marie Angélique de Scorailles, Fontanges'n herttuatar (1661-1681)

Vuonna 1677 Ludvig XIV alkoi osoitti suurta kiintymystään uutta suosikkiaan, 16-vuotiasta Marie Angélique de Scorailles de Roussillea, Fontanges'n herttuatarta (1661–1681) kohtaan ja vuonna 1679 hänestä tuli virallisesti kuninkaan rakastajatar. Hän synnytti kuolleena syntyneen pojan tammikuussa 1680, jonka jälkeen hän sai 80 000 livren eläkeeen sekä herttuattaren arvonimen ja vetäytyi Chellesin luostariin. Hän kuoli huhtikuussa tapahtuneen kuolleen tyttären synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin 20-vuotiaana kesäkuussa 1681.

On epäselvää, missä määrin Madame de Montespan uskoi noituuteen ja kuinka pitkälle hänen osallistumisensa asiaan meni, mutta näyttää siltä, ​​​​että Athénaïs pyysi apua noidalta sitoakseen kuninkaan itseensä. Jo vuonna 1667 Claude de Vin des Œillets palkkasi naisen, lempinimeltään La Voisin, suorittamaan Madame de Montespanin puolesta mustan messun. Samana vuonna kuningas rakastui Athénaïsiin, ja hänen kerrotaan kääntyneen La Voisinin puoleen säännöllisesti siitä lähtien. Esimerkiksi vuonna 1673, kun hän ajatteli kuninkaan rakkauden hiipuvan, suoritettiin sarja mustia messuja ja Athénaïsin alaston vartalo toimi alttarina ainakin yhdessä niistä. Vuonna 1679 Madame de Montespan palkkasi La Voisinin uudelleen, tällä kertaa auttamaan häntä taistelussaan Marie Angélique de Scoraillesia vastaan. Väitetään, että hän jopa halusi sekä itsensä että kuninkaan kuolevan. Lisäksi pidätyksiä seuranneissa kuulusteluissa kävi ilmi että La Voisin oli tehnyt kammottavia lemmenjuomia vastasyntyneitten lasten ruumiista, jotka sitten salavihkaa ujutettiin Ludvig XIV:n ruokaan.

Lapset kuninkaan kanssa

Montespanin markiisitar ja hänen neljä ensimmäistä laillistettua lastaan: Mademoiselle de Nantes; Vexinin kreivi; Mademoiselle de Blois ja Mainen herttua, Pierre Mignardin mukaan n. 1678

Françoise-Athénaïsilla ja Ludvig XIV:lla oli seitsemän lasta, joista kuusi laillistettiin ja joista neljä eli aikuisikään asti:

• Louise Françoise de Bourbon (maaliskuun loppu 1669 – 23. helmikuuta 1672), kuoli 2-vuotiaana

• Louis Auguste de Bourbon, Mainen herttua (31. maaliskuuta 1670 – 14. toukokuuta 1736), laillistettu 20. joulukuuta 1673. Hän avioitui 19. maaliskuuta 1692 Anne-Louise Bénédicte de Bourbon-Condén kanssa. Tästä avioliitosta syntyi seitsemän lasta, jotka kaikki kuolivat jälkeläisiä jättämättä.
• Louis César, Vexinin kreivi (20. kesäkuuta 1672 – 10. tammikuuta 1683), kuoli 10-vuotiaana, laillistettu 20. joulukuuta 1673.

• Louise Françoise de Bourbon, jota kutsuttiin nimellä ”Mademoiselle de Nantes” (1. kesäkuuta 1673 – 16. kesäkuuta 1743), laillistettu 20. joulukuuta 1673. Hän avioitui 24. heinäkuuta 1685 Louis III de Bourbon-Condén, Bourbonin herttuan ja kuudennen Condén ruhtinaan kanssa. Tästä avioliitosta syntyi yhdeksän lasta.

• Françoise-Marie de Bourbon, jota kutsuttiin nimellä ”Toinen Blois’n Mademoiselle” (4. toukokuuta 1677 – 1. helmikuuta 1749), laillistettu marraskuussa 1681. Hän avioitui 18. helmikuuta 1692 Orléansin herttua Filip II:n, tulevan Ludvig XV:n sijaishallitsijan kanssa. Heille syntyi kahdeksan lasta, joista Louise Élisabeth d'Orléans (1709–1742), avioitui Espanjan kuningas Ludvig I:n kanssa.

• Louis-Alexandre de Bourbon, Toulousen kreivi (6. kesäkuuta 1678 – 1. joulukuuta 1737), laillistettu marraskuussa 1681. Hän avioitui 22. helmikuuta 1723 Marie Victoire de Noaillesin kanssa, ja tästä avioliitosta syntyi yksi poika.

Hovista karkotus

Château d'Oiron

Nuorin sisar Marie Madeleine de Rochechouart, Fontevraudin abbedissa

Vuonna 1691 Madame de Montespan, joka ei enää ollut kuninkaan suosiossa, vetäytyi Filles de Saint-Joseph -luostariin Pariisissa jossa hänestä tuli abbesissa ja sai puolen miljoonan frangin eläkkeen. Kiitokseksi hänen lähdöstään kuningas teki hänen veljestään Louis Victorista Vivonnen herttuan ja Ranskan marsalkan. Ludvig XIV oli tehnyt hänen sisarestaan ​​Marie Madeleinesta, joka oli antanut luostarilupauksensa neljä vuotta aiemmin, varakkaan Fontevraudin luostarin abbedissan vuonna 1670 ja sanotaan, että hänen kauneutensa, nokkeluutensa ja tietämyksensä ylittivät Athénaïsin vastaavat ominaisuudet. Kuningas halusi hänen jäävän hoviin pidemmäksi aikaa, mutta Marie Madeleine kieltäytyi aina ja viipyi vain hyvin lyhyitä aikoja.

Vuonna 1700 rouva de Montespan osti Château d'Oironin linnan Deux-Sèvres departementissa, jolloin hän jätti Fontevraudin luostarin hoivakodin vuonna 1703 ja muutti linnaan vuonna 1704 sisarensa Marie Madeleinen kuoleman jälkeen. Pitkään eläkkeellä ollessaan Madame de Montespan lahjoitti valtavia summia sairaaloille ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Hän oli myös antelias taiteiden ja kirjallisuuden suojelija ja ystävystyi Corneillen, Racinen ja La Fontainen kanssa.

Viimeiset vuodet ja perintö

Madame de Montespan omisti elämänsä viimeiset vuodet erittäin ankaralle katumukselle.

Todellista surua hänen kuolemastaan ​​tunsivat hänen kolme nuorinta lastaan. Hän kuoli 27. toukokuuta 1707 lähes 67-vuotiaana ollessaan ottamassa vesihoitoja terveyskylpylässä Bourbon-l'Archambaultissa parantaakseen sairauttaan. Kuningas kielsi heidän lapsiaan pitämästä surupukua äitinsä muistoksi.

Madame de Montespan kirjoitti elämästään muistelmat, jotka on julkaistu englanniksi vuonna 1899. Kuvitettu teos on luettavissa verkkoversiona Project Gutenbergin eBook sivuilla.