Frank Moberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frank Moberg (s. 27. maaliskuuta 1940 Turku) on suomenruotsalainen jääkiekkovaikuttaja.[1] Hänet yhdistetään Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingforsiin siinä määrin, että hän on saanut lempinimen "Mr. IFK". Moberg istuu HIFK:n liigayhdistyksen hallituksessa, joka omistaa enemmistön HIFK-Hockeyn osakkeista. Kiekkouran ohella hän on työskennellyt pitkään perheyrityksessä.[2]

Moberg toimi HIFK:ssa rahastonhoitajana vuodet 1968–1976. Seuran puheenjohtajana hän palveli vuosina 1976-1990. Seuran toimitusjohtajana hän työskenteli vuodet 1987–2001.[2]

A-maajoukkueessa Moberg toimi kolmeen eri otteeseen joukkueenjohtajana 1974–1975, 1977–1980 ja 1988–1989.[2]

SM-liigassa Moberg on ollut taustahahmona sen alusta saakka. Vuodet 19751991 hän oli SM-liigan liittohallituksen jäsen ja vuodesta 1992 Moberg on ollut liigan johtoportaassa. Moberg oli myös NHL-seura Quebec Nordiquesin palkkalistoilla kykyjenetsijänä kaudet 19891993. Suomen Jääkiekkomuseo aateloi Mobergin vuonna 2000 Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 125.

Marraskuussa 2006 Moberg ilmoitti asettautuvansa Ruotsalaisen kansanpuolueen sitoutumattomaksi ehdokkaaksi kevään 2007 eduskuntavaaleihin.

Moberg tuli aikanaan tunnetuksi Hotelli Hesperian yökerhosta.[3] Jääkiekkoilija Toni Mäkiaho on hänen vävynsä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekka Holopainen: ”Todella huono lausunto” - HIFK-legenda pöyristyi päävalmentajan hurri-puheista Ilta-Sanomat. 2.12.2014. Viitattu 25.4.2019.
  2. a b c Korkki, Riku: Jäätävä polte. Iltalehti Urheilu, 20.4.2011, s. 8.
  3. Legendaarisen HIFK-managerin Frank Mobergin muistelmat julkistettiin Jäähallilla. WSOY 15.9.2006
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.