Francesco Sforza
| Francesco Sforza | |
|---|---|
 Francesco Sforza, Bonifacio Bembo n. 1460. | |
| Milanon herttua | |
| Valtakausi | 1450–1466 |
| Edeltäjä | Filippo Maria Visconti |
| Seuraaja | Galeazzo Maria Sforza |
| Syntynyt |
23. heinäkuuta 1401 Cigoli, San Miniato, Toscana |
| Kuollut |
8. maaliskuuta 1466 (64 vuotta) Milano, Milanon herttuakunta |
| Hautapaikka | Milanon katedraali, hautaus poistettu 1500-luvulla ja jäännökset hävitetty muitten hallitsijahautojen ohella kardinaali Carlo Borromeon määräyksestä |
| Puoliso |
Polissena Ruffo (naim. 1418; k. 1420) Maria Caldora (naim. 1424; mitätöity 1430) Bianca Maria Visconti (naim. 1441) |
| Lapset |
Antonia Polissena Tristano Isotta Lucia Polidoro Antonia Fiordelisa Maria Sforza Bianca Francessca Griselda Beatrice Ottaviano Elisa Giulio Giovanni Maria Polissena Sforza Sforza Secondo Drusiana |
| Suku | Sforza |
| Isä | Muzio Attendolo Sforza |
| Äiti | Lucia da Torsano |
| Uskonto | katolilainen |
Francesco Sforza (23. heinäkuuta 1401 Cigoli, lähellä San Miniatoa, Toscana – 8. maaliskuuta 1466 Milano, Milanon herttuakunta) oli italialainen aatelinen, kondottieeri ja sotapäällikkö. Hän oli Sforza-suvun ensimmäinen hallitsija ja toimi Milanon herttuana vuosina 1450–1466.[1][2]
Hänellä oli ratkaiseva rooli 1400-luvun Italian politiikassa ja Milanon herttuana hän perusti lähes vuosisadan ajan hallinneen dynastian.[2]
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Francesco Sforza oli palkkasoturiarmeijaa komentaneen Muzio Attendolo Sforzan ja Lucia da Torscianon avioton poika.[3] Hänellä oli kuusi sisarusta, joista hän oli vanhin. Lisäksi hänellä oli kahdeksan sisaruspuolta isänsä aiemmista avioliitoista. Hänen kolme nuorempaa veljään olivat myös sotilaita: Leone (1406–1440) Francescon armeijan komentaja; Giovanni (1407– 1451) Francescon armeijan komentaja, hallitsi veljensä alueita Napolin kuningaskunnassa vuodesta 1432 lähtien, Ascoli Picenon käskynhaltija ja Fabrianon ja Teramon valtias avioliittonsa kautta ja Alessandro (1409–1473) Pesaron herra.
Nuori Francesco Sforza vietti lapsuutensa Firenzen ja Ferraran herttua Niccolò III d'Esten hoveissa. Jälkimmäisen herran luona hän opiskeli tämän poikien kanssa opettajanaan suuri humanisti Guarino dei Guarini, jota kutsuttiin nimellä "il Veronese", ja hän sai näin erinomaisen koulutuksen. Hän seurasi isäänsä Napolin kuningaskuntaan, jossa kuningas Ladislaus I nimitti hänet, uutta kondottieeripäällikköään Muziota miellyttääkseen, 11-vuotiaana joulukuussa 1412 Lucanian Tricaricon kreiviksi, nuoren ikänsä vuoksi nimityksellä 'continello' ja myöhemmin hänet aateloitiin.[3][2]
Vuonna 1417 Napolin uusi kuningatar Giovanna II Anjou-Durazzo myönsi Francescolle Ariano Irpinon läänityksen kreivin arvonimellä ja palkitsi Muzion työstä julistamalla hänen suhteestaan Lucia di Torscianoon kanssa syntyneet lapset laillisiksi Francescon, Giovannin, Alessandron, Lisan ja Antonian lisäksi tunnustaen "pikku kreivin" esikoisoikeuden. Kun Muzio lähti Napolista heinäkuussa 1417 komentamaan joukkoja, jotka lähetettiin auttamaan kondottieeri Andrea Fortebraccin ja Braccio da Montonen uhkaamaa paavi Martinus V:ttä, 16-vuotias Francesco seurasi isäänsä, joka palkitsi hänet urheudesta myöntämällä hänelle sotilasvyön ja kultaiset kannukset sekä nimittämällä hänet kapteeniksi sota-ansioidensa ansiosta.[3]
Sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Francesco palveli isänsä Muzio Sforzan komppaniassa,[1] ja tämän hukuttua tammikuussa 1424 Pescara-jokeen, jota hän yritti ylittää ratsain, mennessään taisteluun vanhaa kilpailijaansa, kondottieeri Braccio da Montonea vastaan.[2] Francescosta tuli 23-vuotiaana komppanian komentaja, condottiere[1] aina vuoteen 1424 asti.[2] Hän otti komennon haltuunsa kukistaen ja haavoittaen Bracciota kuolettavasti lähellä L'Aquilaa Rooman koillispuolella.[2]
Hän palveli useita työnantajia, mutta astui sitten Milanon herttua Filippo Maria Viscontiin palvelukseen. Sforza taisteli vuorotellen hänen puolestaan ja häntä vastaan seuraavien 20 vuoden aikana.[2] Francesco saavutti mainetta erinomaisena taktikkona ja johti joukkojaan taistelussa taidokkaasti. Sforza toi Viscontin suvulle lukuisia voittoja, ja kiitoksena palveluksistaan Filippo Maria Visconti kihlasi hänet vuonna 1433 laillistetun aviottoman tyttärensä ja perijänsä Bianca Maria Viscontin kanssa,[2] he avioituivat vuonna 1441.[1]
Vuonna 1434 Sforza teki sopimuksen Firenzen hallitsija Cosimo de’ Medicin kanssa, joka maksoi hänelle huomattavan tuen ja nimitti hänet Firenzen tasavallan kondottieeriksi. Taistellessaan Firenzen ja Venetsian tasavallan liiton puolesta Milanoa vastaan vuonna 1438, hän voitti taistelun Gardajärvellä ja valloitti joukkoineen Veronan. Kaksi vuotta myöhemmin hän aiheutti milanolaisille vielä murskaavamman tappion Anghiarissa lähellä Firenzeä. Vuonna 1443 Sforza oli jälleen sodassa appensa kanssa.[2]
Milanon käskynhaltija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Herttua Filippo Maria Visconti sairastui vuonna 1447 vakavasti ja venetsialaisen armeijan uhatessa Milanoa hän pyysi apua vävyltään. Matkalla Milanoon Sforza sai tietää, että herttua oli kuollut ilman suoraa miespuolista perijää ja oli nimennyt seuraajakseen Napolin kuningas Alfonso I d'Aragonan, eikä häntä. Levottomuudet ja kapinointi puhkesivat, kansa käytti tilaisuutta hyväkseen ottamalla vallan käsiinsä ja perusti niin kutsutun Ambrosian tasavallan palkkaamalla Sforzan kenraalikapteenikseen. Venetsian tasavallalle Milanon tila ei ollut eduksi, sillä Ambrosian tasavalta oli voimakkaasti teokraattinen, mikä hankaloitti kaupankäyntiä. Pelastaakseen tilanteen johtavien sukujen eduksi, Francesco sai käytettäväkseen venetsialaisia joukkoja, joiden avulla hän valtasi Milanon itselleen.[2]
Tämän jälkeen Milanon tasavallan, Venetsian tasavallan ja Sforzan välille syntyi kolmen välinen taistelu. Vuonna 1449 Milano solmi rauhan Venetsian kanssa Sforzan selän takana, minkä jälkeen Sforza joukkoineen piiritti kaupungin ja nujersi sen kapinoinnin. Koska Viscontin suvulla ei ollut perijää, Francesco julisti itsensä Milanon herttuaksi puolisonsa isänperinnön perusteella ja 26. helmikuuta 1450 hän saapui voitokkaasti kaupunkiin Milanon herttuana.[2]
Herttua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Francesco Sforza ystävystyi Firenzen tasavallan hallitsija Cosimo de'Medicin kanssa, joka antoi hänelle poliittista ja taloudellista tukea. Vuonna 1454 Francesco oli mukana järjestämässä Lodin rauhaa, jossa Italian kaupunkivaltiot Venetsian tasavalta, Napolin kuningaskunta, Savoiji ja Montferraton markiisikunta solmivat keskenään rauhansopimuksen ja poliittinen tilanne rauhoittui ja antoi Sforzalle mahdollisuuden vahvistaa asemaansa Milanossa. Hänen hallintonsa vaikkakin despoottinen, oli ilmeisesti valistunut.[2]
Poliitikko ja sotilas Francesco Sforza arvosti myös humanismia. Kirjailijoiden, kuten Francesco Filelfo, joka omisti hänelle teoksensa Sforziaden ja taiteilijoiden suojelijana hän oli erittäin kiinnostunut appensa, herttua Filippo Maria Viscontin aloittamasta Pavian linnan kirjaston laajentamisesta. Tätä varten hän kirjoitti vuonna 1459 henkilökohtaisesti kuululle pappi Gianni d'Abissinialle ja pyysi tätä hankkimaan kopion Salomonin teoksista. Hänen tärkeimpiin saavutuksiinsa kaupungin ja valtion hyväksi kuuluvat Martesana-kanavan rakennuttaminen vuosina 1457–1460, joka kuljetti vettä Trezzosta Milanoon, Sforzan linna eli Castello Sforzesco ja ennen kaikkea Maggiore-sairaalan rakennuttaminen Milanoon. Jälkimmäinen kompleksi oli ainutlaatuinen lajissaan – se oli ensimmäinen maallisista sairaaloista – ja sen perustamisesta päätettiin diplomilla 1. huhtikuuta 1456. Töitä johti aluksi arkkitehti Filarete ja hänen jälkeensä Guiniforte Solari. Paavi Pius II antoi 9. joulukuuta 1458 paavin bullan, joka sisälsi uuden instituution perustamiseen tarvittavat kanoniset valtuutukset.[3]
Medicien esimerkkiä seuraten Francesco tuki taiteita ja tieteitä ja palkkasi hoviinsa näiden alojen osaajia. Hän nykyaikaisti Milanon kaupunkia ja tuki rakennushankkeita. Hovi palautettiin Castello Sforzescon linnaan ja siitä tuli eräs renessanssin kulttuurikeskuksia. Francesco nautti kansansa suosiota ja loi tehokkaan veronkantosysteemin, joka toi vaurautta hoville ja kaupungille. Vaikka Sforza oli ensisijaisesti soturi, hänestä ja hänen kahdesta herttuaksi tulleesta pojastaan tuli tunnettuja taiteen mesenaatteina, ja he rikastuttivat Milanoa arkkitehtuuria ja taide-elämää sekä tieteitä.[2]
Francesco Sforza kuoli 64-vuotiaana muutaman päivän sairastettuaan uuteen vesipöhökohtaukseen 8. maaliskuuta 1466 Milanossa.[3] Hän oli kärsinyt vesipöhöstä ja kihdistä vuodesta 1460 lähtien.[3]
Suhteet, avioliitto ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Francesco Sforza on jäänyt historiaan myös naistenmiehenä. Hänellä oli lukemattomia rakastajattaria, joista kolme tunnetaan nimeltä ja kerrotaan, että Castello Sforzescon linnassa toimi sihteeri, jonka ainoana tehtävänä oli pitää kirjaa herttuan vuoteen jakamisesta eri naisten kesken. Hänellä tiedetään olleen ainakin 17 aviotonta lasta. Francescon lapsista Galeazzo Maria ja Ludovico Maria nousivat myöhemmin Milanon valtaistuimelle.
Hän avioitui ensimmäisen kerran 23. lokakuuta 1418 Rossanossa Calabriassa Rossanon prinsessa, Coriglianon ja Montalton kreivitär Polissena Ruffon (1400–1420), Montalton kreivi Carlo II Ruffon tyttären kanssa.[3]
Heille syntyi lapsi:
- Antonia Polissena (1419–1420), kuoli hieman ennen äitiään alle vuoden ikäisenä, mahdollisesti sukulaistensa myrkyttämänä.[3]
Toisen kerran Francesco avioitui huhtikuussa 1424 Maria Caldoran (1400 jälkeen –1481) kanssa, joka oli kondottieeri, Barin ja Napolin konnetaabeli Jacopo I Caldoran ja Medea d'Evolin tytär. Avioliitosta ei syntynyt lapsia ja sen mitätöi vuonna 1430 paavi Martinus V.
Kolmannen kerran Francesco avioitui 25. lokakuuta 1441 Milanon herttuatar Bianca Maria Viscontin (1425–1468) kanssa, joka oli Milanon herttua Filippo Maria Viscontin[3] ja tämän rakastajattaren Agnese del Mainon avioton, vuonna 1430 laillistettu tytär ja isänsä ainoa perijä.
Heille syntyi kahdeksan lasta:
- Galeazzo Maria Sforza (1444–1476), Milanon herttua 1466–1476, avioitui Savoijin prinsessa Bona di Savoian kanssa; heille syntyi neljä lasta, joista Gìan Galeazzo seurasi isäänsä herttuana
- Ippolita Maria Sforza (1446–1484), avioitui Napolin kuningas Alfonso II:n kanssa;[3] heidän poikansa oli Ferdinand II ja tyttärensä Milanon herttuatar Isabella d'Aragona
- Nimetön lapsi, syntyi kuolleena
- Filippo Maria (1449–1492), Korsikan ja Pavian kreivi; avioitui serkkupuolensa, setäpuolensa Santa Fioran kreivi Basio I Sforzan tyttären, Costanza Sforzan (1466–1546) kanssa; heille syntyi tytär Bona
- Sforza Maria Sforza (1451–1479), Barin herttua; avioitui 14-vuotiaana vuonna 1465 Napolin prinsessa Eleonora d'Aragonan kanssa;[3] avioliitto mitätöitiin vuonna 1472, koska sitä ei oltu pantu täytäntöön
- Francesco Galeazzo Maria (1453–?), kuoli lapsena
- Ludovico Maria Sforza (1452–1508), Barin herttua 1479–1494 ja Milanon herttua 1494–1499, avioitui Ferraran prinsessa Beatrice d'Esten kanssa; heille syntyi kolme lasta
- Ascanio Maria Sforza (1455–1505), Chiaravillen luostarin apotti, Pavian, Cremonan, Pesaron ja Novaran piispa, vuonna 1489 kardinaali
- Elisabetta Maria (1456–1473), avioitui Montferratin markiisi Guglielmo VIII Paleologon kanssa; heille syntyi yksi tytär Bianca di Monferrato, Savoijin herttuatar, jonka synnytyksen jälkeen Elisabetta kuoli 17-vuotiaana
- Ottaviano Maria (1458–1477), Luganon kreivi; hukkui paetessaan takaa-ajajiaan
Francesco Sforzalla oli paljon aviottomia lapsia, joista osa tunnustettiin virallisesti.
Suhteesta Giovanna d'Acquapendenten, virallisen rakastajattarensa kanssa ensimmäisen vaimonsa kuoleman ja Bianca Maria Viscontin kanssa avioliiton välillä:
- Polissena (s. 1422), kuoli lapsena
- Isolea tai Isotta (1427–1485/1487), meni naimisiin Andrea Matteo Acquavivan ja tämän kuoleman jälkeen Giovanni Mauruzin kanssa
- Polissena Sforza (1428–1449), meni naimisiin Sigismondo Pandolfo Malatestan kanssa.
- Sforza Secondo Sforza (1433–1492/1493) Borgonuovon kreivi; avioitui Antonia dal Vermen, Luigi dal Vermen tyttären kanssa.
- Drusiana Sforza (1437–1474), meni naimisiin kondottieeri Giacomo Piccininon kanssa[3]
- Tristano, ei lisätietoja.
- Leonetta, ei lisätietoja.
Suhteesta Brigida Caimin kanssa:
- Giovanni Maria Sforza (1461–1510/1513), Genovan arkkipiispa vuodesta 1498.
Suhteesta Elisabetta de Pratan kanssa:
- Giulio, meni naimisiin Margherita Grassin, Tommaso Grassin tyttären kanssa, *Patrizio di Milano*.
Suhteesta Perpetua di Varesen kanssa:
- Polidoro (1442–1475), meni naimisiin Antonia Malaspinan kanssa, joka oli Verrucolan Spinettan avioton tytär.
Suhteesta Elisabetta da Robeccon (tunnetaan myös nimellä Elisabetta delle Grazie) kanssa:
- Leonardo, ei lisätietoja.
- Julius, ei lisätietoja.
Suhteista nimeltä tuntemattomien naisten kanssa:
- Tristano Sforza (1424–1477) meni naimisiin Beatrice d'Esten kanssa, joka oli Ferraran markiisi Niccolò III d'Esten avioton tytär.
- Bona Francesca (k. 1513).
- Bianca Maria, ei lisätietoja.
- Fiordelisa Maria, meni naimisiin Guidaccio Manfredin kanssa.
- Bartolomeo, ei lisätietoja.
- Antonio, ei lisätietoja.
- Paolo (s. 1454), ei lisätietoja.
- Lucia, ryhtyi nunnaksi.
- Taddea, ryhtyi nunnaksi.
- Clara, ryhtyi nunnaksi.
- Elisa, ei lisätietoja.
- Griselda (1452–1495), ei lisätietoja.
- Beatrice (1455–1493), ei lisätietoja.
- Ottaviana (1461–1513), ei lisätietoja.
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Niccolò Machiavelli mainitsee Francesco Sforzan useasti kirjassaan Ruhtinas. Machiavelli kritisoi Italiassa vallalla ollutta tapaa pitää palkka-armeijoita, mistä Francesco mainitaan varoittavana esimerkkinä. Machiavellin (Ruhtinas, XIV) mukaan Francesco oli menestyksestää ja nousustaan herttuaksi velkaa juuri sotilastaidolleen, "olemalla aseistettu". Francesco saa kirjassa myös kiitosta osakseen vallankäyttötaidoistaan.[3]
Toisin kuin monet muut aikansa rohkeat ja yhtä kunnianhimoiset johtajat, Francesco Sforza ei ollut kuitenkaan vain sotilas, vaan myös äärimmäisen terävä poliitikko, joka kykeni henkilökohtaisen hankkeensa toteuttamisessa navigoimaan poikkeuksellisen dynaamisten ja monimutkaisten vaarojen läpi. Lodin rauhaa vuonna 1454 seuranneessa monimutkaisessa sopimuksessa toteutunut ajatus Italian niemimaan rauhasta – joka voitiin taata vain taistelukentällä olevien voimien tasapainon avulla. Tämä oli hänen merkittävin panoksensa aikansa Italian valtapoliittiselle näyttämölle: toimimalla tämän tasapainon takaajana hän onnistui "vähällä vaivalla" säilyttämään sen, minkä hän oli "tuhannella huolella" ja "asianmukaisilla keinoilla ja suurella hyveellä" "saavuttanut" (Ruhtinas, VII).[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Francesco Sforza Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.8.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Francesco Sforza | Renaissance Ruler of Milan | Britannica www.britannica.com. Viitattu 23.9.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 FRANCESCO I Sforza, duca di Milano - Enciclopedia Treccani. Viitattu 23.9.2025. (italiaksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Francesco Sforza Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
