Filippo Maria Visconti
| Filippo Maria Visconti | |
|---|---|
 Filippo Maria Visconti. Pisanellon piirustus. | |
| Milanon herttua | |
| Valtakausi | 1412–1447 |
| Edeltäjä | Giovanni Maria Visconti |
| Seuraaja | Francesco Sforza |
| Syntynyt | 1388 |
| Kuollut |
13. elokuuta 1447 (54 vuotta) Milano |
| Puoliso | Beatrice Lascaris di Tenda, Maria Savoijilainen |
| Suku | Visconti |
| Isä | Gian Galeazzo Visconti |
| Äiti | Caterina Visconti |
| Uskonto | roomalaiskatolilainen |
Filippo Maria Visconti (1392 Milano – 1447 Milano) oli Milanon herttua 1412–1447. Hän oli Gian Galeazzo Viscontin ja Caterina Viscontin nuorempi poika.[1][2]
Milanon ensimmäisen herttua Gian Galeazzo Viscontin kuoltua vuonna 1402 hänen vanhempi poikansa Giovanni Maria Visconti nousi Milanon herttuaksi. Filippo Maria oli Pavian kreivi, mutta hänen veljensä Giovanni Marian tukema kondottieeri Facino Cane otti kreivikunnan johtoonsa. Tilanne muuttui, kun vuonna 1412 Cane kuoli ja salaliittolaiset murhasivat Giovanni Maria Viscontin.[1]
Filippo Maria Viscontista tuli Milanon herttua vuonna 1412. Hän meni naimisiin Facinon lesken, Tendan kreivittären Beatricen kanssa. Avioliiton kautta Filippo Maria sai haltuunsa vaimonsa laajan maaomaisuuden ja sai samalla myös Facinon palkkasoturit johtoonsa. Varmistaakseen valtansa Filippo Maria Visconti karkotti lisäksi sukulaisensa Bernabò Viscontin pojan ja veljenpojat Milanosta. Sen jälkeen Filippo Maria pyrki palauttamaan isänsä Gian Galeazzo Viscontin luoman herttuakunnan entiseen laajuuteensa.[1] Filippo Maria kärsi heikosta terveydestä ja oli luonteeltaan neuroottinen erakko, mutta onnistui siitä huolimatta hallitsemaan Milanoa ja suurta osaa Italiasta. Milanossa hän järjesti valtiontalouden uudelleen ja käynnisti kaupungin silkkiteollisuuden.[2] Avukseen Filippo Maria palkkasi kondottieerit Niccolò Piccininon, Francesco Sforzan ja Francesco Bussonen. Filippo Maria onnistui saamaan haltuunsa Comon, Lodin, Piacenzan, Cremonan, Bergamon ja Brescian ja pakotti lopulta Niccolò III:n luovuttamaan hänelle Parman. Tämän jälkeen Filippo Maria Visconti miehitti Genovan vuonna 1421 sekä Domodossolan ja Bellinzonan laaksot.[1]
Milanon herttuakunnan vahvistuminen herätti huolta Firenzessä ja Venetsiassa, mikä johti pian sotaan. Firenze hävisi Zagonaran taistelun Milanolle, mutta Venetsia onnistui voittamaan Milanon joukot Maclodiossa vuonna 1426 palkattuaan puolelleen Francesco Bussonen. Vuonna 1428 solmitussa Ferraran rauhassa Venetsia sai Bergamon ja Brescian sekä oikeudet vapaaseen laivaliikenteeseen Po-joella. Firenze puolestaan varmisti tavaroiden vapaan kulun Flanderiin ja Englantiin. Vuonna 1431 Firenze ja Venetsia aloittivat uuden sodan Milanoa vastaan. Ferraran toisessa rauhassa vuonna 1433 vahvistettiin vuoden 1428 sopimukset ja Filippo Maria Visconti velvoitettiin olemaan puuttumatta Toscanan politiikkaan.[1]
Kondottieeri Francesco Sforza sai palvelustensa ansiosta Cremonan kaupungin haltuunsa ja meni naimisiin Filippo Maria Viscontin tyttären Bianca Marian kanssa. Sforza alkoi kuitenkin olla vakava uhka Filippo Maria Viscontille, ja Visconti liittoutuikin paavin kanssa Sforzaa vastaan. Myös Napolin aragonialaiset tukivat Viscontia. Sforzalla puolestaan oli takanaan Firenzen ja Venetsian tuki. Sota oli puhkeamassa, kun Filippo Maria Visconti kuoli vuonna 1447 jättämättä perillistä.[1] Milanon herttuakunnan hallinnasta jäivät kiistelemään Sforza ja Aragonian kuningas Alfonso V, jonka Filippo Maria oli määrännyt perillisekseen. Sforza voitti lopulta ja alisti Viscontien luoman valtakunnan oman sukunsa alaisuuteen.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
