Äänekkyystaso
Äänekkyystaso[1][2][3] eli kuuluvuustaso (engl. loudness level;[1][4] tunnus LN[1][4]) on psykoakustiikan suure, joka kuvaa subjektiivista äänenvoimakkuutta.[1] Äänekkyystason yksikkö on foni[1][5] eli fooni, joka on määritelmän mukaan 1 000 hertsin taajuiselle äänekselle yhtä suuri kuin ääneksen äänenpainetaso desibeleinä.[1] Foniasteikko on tasavälinen mitta-asteikko. Muilla taajuuksilla äänekkyystason ja äänenpainetason vastaavuus voidaan lukea vakioäänekkyyskäyrästöstä, joka on määritetty kokeellisesti.[1]
Vakioäänekkyyskäyrästö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vakioäänekkyyskäyrästö (Munsonin–Fletcherin kuulokäyrät[6]) kertoo, miten voimakkaana minkäkin äänitaajuuden ja minkäkin fysikaalisen voimakkuuden ääni koetaan.[1] Käyrästö kuvaa äänekkyystason äänen taajuuden ja äänenpainetason funktiona.[1] Käyrästö on määritetty kuulokynnykseltä kuulon kipurajalle asti ja taajuuksilla noin 20–15 000 hertsiä.[1] Myös standardointijärjestö ISO on määritellyt äänekkyyskäyrästön standardissa ISO 226:2003[7].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka, "Äänekkyys", s. 121–131. Suomenkielinen oppikirja. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.
- ↑ Karjalainen, Matti: Hieman akustiikkaa (Arkistoitu – Internet Archive), "Kuulon perusominaisuudet", s. 31–34. Suomenkielinen opetusmoniste. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 2000.
- ↑ Toivanen, Jarmo: Teknillinen akustiikka, "Äänen aistiminen", s. 424–428. Suomenkielinen oppikirja. Otakustantamo, 1976. ISBN 951-671-123-5.
- ↑ a b Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Communication Acoustics – An Introduction to Speech, Audio and Psychoacoustics, "Basic psychoacoustic quantities", s. 171–192. New York: John Wiley & Sons, Ltd, 2015. ISBN 978-1-118-86654-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan, "Äänen voimakkuus", s. 176–179. Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4. Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3.
- ↑ Fletcher, Harvey; Munson, Wilden A.: Loudness, its definition, measurement and calculation, The Journal of the Acoustical Society of America, Volume 5, Issue 2, pp. 82–108, 1933. [1]
- ↑ ISO standardi ISO 226:2003 Acoustics: Normal equal-loudness-level contours.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pulkki, Ville: Kommunikaatioakustiikan perusteet. Suomenkielinen opetusmoniste. Espoo: Aalto-yliopisto, Signaalinkäsittelyn ja Akustiikan laitos, 2016.
- Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Lyhyt johdatus kommunikaatioakustiikkaan. Suomenkielinen opetusmoniste. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 2015.
- Van Bergeijk, William A. & Pierce, John R. & David, Edward E., jr: Aallot ja korva. Luonto tieteen valossa 4. Alkuteoksen nimi Wawes and the ear. Suomentanut Reino Tuokko. Helsinki: WSOY, 1960.
- Stanley Smith Stevens: A scale for the measurement of the psychological magnitude: loudness. In: APA Journals (Hrsg.): Psychological Review, Volume 43, Issue 5, pp. 405–416, 1936. [2]
- Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka. Suomenkielinen oppikirja. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.
- Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Communication Acoustics – An Introduction to Speech, Audio and Psychoacoustics. New York: John Wiley & Sons, Ltd, 2015. ISBN 978-1-118-86654-2. Teoksen verkkoversio.
- Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4. Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Akustiikan perusteet, "Sanasto" .siba.fi. Arkistoitu 20.11.2016. Viitattu 20.11.2016.
- Äänen voimakkuus / Äänekkyystaso materiaalit.internetix.fi.
- Vakioäänekkyyskäyrästö hyperphysics.phy-astr.gsu.edu.
- Harvey Fletcherin artikkelit asa.scitation.org.
- Wilden A. Munsonin artikkelit asa.scitation.org.