Fides (parkki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fides oli suomalainen parkkilaiva, joka haaksirikkoutui Etelä-Australiassa Kengurusaaren edustalla 21. toukokuuta 1860. Haaksirikossa menehtyi laivan kapteeni ja yhdeksän miehistön jäsenta. Laivan omisti kristiinankaupunkilainen Carl-Gustav Hydén.[1]

Fides oli rakennettu Kristiinankaupungissa vuonna 1857. Laiva lähti viimeiselle matkalleen Kristiinankaupungista syyskuussa 1859, lastina oli puutavaraa ja tervaa. Lontoossa laivaan lastattiin maataloustarvikkeita, viinaa, vaatteita ja ruutia Australiaan suuntautuvaa matkaa varten. Fides pirstoutui kalliota vasten Snug Coven lähellä Kengurusaaren pohjoisrannikolla 21. toukokuuta 1860 vastaisena yönä ja laiva tuhoutui parin tunnin aikana. Viisi miehistön jäsentä pelastui saaren rantaan ja kuljettuaan kolmen päivän ajan tiheän pensaikon läpi he pääsivät Cape Bordan majakalle. Yksi haaksirikossa kuollut miehistön jäsen on haudattu majakan lähellä ja paikalla on myös haaksirikon muistomerkki joka paljastettiin vuonna 2008. Urheilusukeltajat ovat nostaneet 1960- ja 1970-luvuilla laivan hylystä muun muassa laivakellon ja ehjinä säilyneitä oliiviöljypulloja.[1][2][3]

Kristiinankaupungin merimuseo on koonnut kiertäväksi näyttelyksi suunnitellun, laivan haaksirikosta kertovan Fides-näyttelyn australialais-suomalaisena yhteistyönä. Näyttely on ollut esillä Australiassa ja Suomessa.[1]