Festus Mogae
| Festus Gontebanye Mogae | |
|---|---|
Festus Mogae vuonna 2009. |
|
| Botswanan presidentti | |
| Edeltäjä | Quett Masire |
| Seuraaja | Ian Khama |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. elokuuta 1939 Serowe, Betšuanamaa |
| Kuollut | 8. toukokuuta 2026 (86 vuotta) Gaborone, Botswana |
| Tiedot | |
| Puolue | Botswanan demokraattipuolue |
| Tutkinnot | Sussexin yliopisto Oxfordin yliopisto |
Festus Gontebanye Mogae (21. elokuuta 1939 Serowe, Betšuanamaa – 8. toukokuuta 2026 Gaborone, Botswana[1]) oli botswanalainen poliitikko, joka toimi maansa presidenttinä vuosina 1998–2008. Sitä ennen hän oli ollut muun muassa valtiovarainministerinä ja varapresidenttinä. Mogae on saanut uraltaan tunnustusta muun muassa Botswanan talouden kehittämisestä, ja häntä pidetään aidsin vastaisen taistelun edelläkävijänä Afrikassa[2].
Nuoruus ja opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mogae syntyi 1939 Serowessa Betšuanamaassa. Hän kuului ngwaton heimoon, joka oli siirtomaa-ajan Botswanan suurin tswanaryhmä.[3] Hänen isänsä oli kylänvanhin.[2]
Mogae kävi toisen asteen koulutuksensa Betšuanamaassa ja Lontoossa ja jatkoi Englannissa korkeakouluun. Hän valmistui ensin Oxfordin University Collegesta ja suoritti sitten kehitystaloustieteestä maisterintutkinnon Sussexin yliopistosta.[3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virkamiehestä politiikkaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mogae sai 1968 paikan vasta itsenäistyneen Botswanan kehityksen suunnittelun ministeriöstä, josta tuli myöhemmin valtiovarain- ja kehityksen suunnittelun ministeriö. Hän oli vuosina 1975–1976 ministeriön pysyvän henkilökunnan johdossa. Mogae toimi sen jälkeen Kansainvälisessä valuuttarahastossa johtokunnan varajäsenenä ja Anglophone African toiminnanjohtajana.[3]
Mogae palasi vuonna 1980 Botswanaan ja toimi vuoden maan keskuspankin johtajana. Hänestä tuli 1982 presidentti Quett Masiren kansliapäällikkö. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1989. Mogaen ja Masiren läheinen yhteistyö johti Mogaen päivänpolitiikkaan, ja hän liittyi Botswanan demokraattipuolueeseen. Mogaesta tuli 1989 valtiovarainministeri, ja vuonna 1992 Masire valitsi hänet varapresidentikseen. Mogae toimi samaan aikaan edelleen ministerinä.[3]
Presidenttikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mogae valittiin 1998 seuraamaan Masirea Botswanan presidenttinä. Hänestä tuli valtion kolmas presidentti, ja hän istui kaksi kautta.[2] Mogae sai kansainvälistä tunnustusta erityisesti HIV-epidemian hallinnasta.[3] Botswanassa oli hänen presidenttikautensa alussa maailman pahimpiin kuuluvat tartuntamäärät.[1] Mogae nosti aidsin vastaisen taistelun yhdeksi keskeisimmistä prioriteeteistä. Hänen johtamansa hallitus otti käyttöön ensimmäisenä afrikkalaisena valtiona kansalaisille ilmaisen antiretroviraalilääkityksen.[2]
Mogaelle myönnettiin lokakuussa 2008 Mo Ibrahimin palkinto hyvästä hallinnosta.[4] Tarkemmiksi syiksi kerrottiin Mogaen vahvistaneen maansa demokratiaa, jakaneen timanttikaupoista saatua varallisuutta kansalle ja ottaneen rohkean johtajan roolin AIDS-epidemian keskellä.
Viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mogaen seuraajaksi valittiin huhtikuussa 2008 Ian Khama, ja Mogae itse jatkoi aktiivista taustavaikuttamista. Hän oli muun muassa monissa kansainvälisissä konferensseissa puhumassa tai panelistina. Hän jakoi tietämystään erityisesti talouskasvusta Afrikassa ja aidsin pysäyttämisestä.[3]
Mogae kuoli toukokuussa 2026. Hän oli sairastellut jo hetken aikaa, ja huhtikuussa hänen ilmoitettiin saavan hoitoa Botswanan pääkaupungissa Gaboronessa. Botswanan presidentti Duma Boko ilmoitti Mogaen kuolemasta ja julisti maahan kolmen päivän maansurun.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Muia, Wycliffe: Former Botswana President Festus Mogae dies aged 86 BBC News. 8.5.2026. BBC. Viitattu 8.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 4 Parsons, Neil: Festus Mogae DW.com. 8.5.2026. Deutsche Welle. Viitattu 8.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 Ngutjinazo, Okeri: Botswana: Ex-President Festus Mogae dies Encyclopedia Britannica. 8.5.2026. Viitattu 8.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Botswana’s Former President Wins Prize for Good Governance New York Times. Viitattu 21.10.2008.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Festus Mogae Wikimedia Commonsissa