Saksan armeijan kenttärangaistusleirit Suomessa
Saksan armeijan kenttärangaistusleirit Suomessa olivat Pohjois-Suomessa jatkosodan aikaan vuonna 1942 toimineita natsi-Saksan vankileirejä tuomituille saksalaisille sotilaille. Leirejä oli kolme, Kenttärangaistusleirit I, II ja III.. Ne toimivat keväästä 1942 alkaen, kunnes ne siirrettiin Suomesta Leningradin rintamalle talvella 1942–1943. Sinä aikana kun leirit olivat Suomessa, vangeista kuoli noin kolmasosa.
Kenttärangaistusleirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kenttärangaistusleiri (saks. Feldstraflager) oli tarkoitettu pääasiassa Saksan sotavoimien sotilasvangeille, jotka oli tuomittu Saksan silloisen rikoslain mukaan. Jokainen leiri käsitti alun perin noin 600 vankia ja 300 vartijaa tai muuta henkilöstöön kuuluvaa. Vankeja oli tarkoitus käyttää rakennustöissä, miinanraivauksessa ja ruumiiden hautaamisessa. Ohjeet määräsivät vangit sijoitettavaksi kaikkein kovimpiin töihin ja vaarallisimpiin paikkoihin sotatoimialueella. Ankarien olosuhteiden vuoksi kuolleisuus oli suuri, ja sotilaiden nimitys leireille olikin Himmelsfahrtkommando (suom. taivaaseenlähtöyksikkö). Historioitsijoiden mukaan rangaistusleirien rangaistussotilailla oli suurempi kuolleisuus ja vielä kovemmat olot kuin puna-armeijan sotavankien leireillä.[1]
Vangit leireille tuotiin Saksasta, Wehrmachtin Torgaussa olevasta rangaistusvankien järjestelykeskuksesta, jossa oli keväällä 1942 30 000 tuomittua tai syytteessä olevaa sotilasvankia. Osa vangeista oli tavanomaisia rikollisia, osa karkureita, kutsuntapakolaisia, aseistakieltäytyjiä tai pasifisteja, ja osa natsihallinnon poliittisia vastustajia. Torgaussa pidettiin kuitenkin myös sotavankeja ja vangittuja vastarintaliikkeiden jäseniä eri puolelta Eurooppaa.[2]
Perustaminen ja siirtyminen Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kenttärangaistusleirit I ja II perustettiin Torgaussa Fort Zinnesin sotilasvankilassa 24. huhtikuuta 1942, ja ne kuljetettiin 4. kesäkuuta Danzigin kautta Pietarsaareen ja sieltä junalla Rovaniemelle. Miehiä oli yhteensä 1 200. Rovaniemeltä matka jatkui jalkapatikassa kohti Petsamoa. Kylien läpi kuljettaessa vangit lyötiin kahleisiin.
Marssikuri oli ankara, ja saksalaisten omien tietojen mukaan rivistöstä ammuttiin matkan aikana 15–50 vankia. He eivät olleet jaksaneet jatkaa matkaa tai olivat tehneet rikkeitä, esimerkiksi ottaneet siviilien tarjoaman tupakan tai palan leipää. Tunturimaaston nousut kävivät monille vangeille ylivoimaisiksi, ja heidät ammuttiin tien reunaan, mihin myös ruumiit jätettiin. Suomalaiset kävivät myöhemmin hautaamassa ruumiit.[1]
Ykkösleiri toimi Norjan Etelä-Varangissa, Petsamossa, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Toinen leireistä perustettiin Salmijärvelle Petsamoon, ja se toimi myös Taivalkoskella. Petsamossa vangit paransivat tiestöä ja Taivalkoskella rakensivat kenttärataa.[3] Komentajana toimi everstiluutnantti Klinge.[1]
Kolmas leiri, Kenttärangaistusleiri III, perustettiin Torgaussa Brükenkopsin sotilasvankilassa 1. elokuuta ja laivattiin Suomeen saman kuun aikana. Pietarsaaresta matka jatkui kuitenkin kävellen Taivalkoskelle, jossa vankien oli määrä rakentaa kapearaiteista Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärataa.[1] Rangaistusyksikön komentajana toimi majuri Berdin.[3]
Leirien olot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leirien olosuhteet olivat ankarat. Kylmästä ilmastosta, raskaasta työstä ja puutteellisesta ravinnosta johtuen kuolleisuus oli suurta, ja sairaalloiset vangit kuolivat lyhyessä ajassa.[1]
- Kenttärangaistusleiri I:llä oli marraskuussa 1942 vain 42 työ- tai siirtokuntoista vankia. Viidesosa vangeista oli kuollut.
- Kakkosleirissä oli joulukuussa 1942 kolmasosa vangeista kuollut. 82 vankia oli työkunnossa.
- Kolmosleirissä vankeja kuoli ensimmäisen 6 kuukauden aikana 350 henkeä, mikä oli 45 % vahvuudesta.
Suomalaisen siviiliväestön vastustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marssille kuolleet vangit tai ryysyissä pohjoiseen kulkevat kahlehditut vangit eivät jääneet huomaamatta paikallisväestöltä. Vankien kova kohtelu ja surmaamiset saivat aikaan valituksia viranomaisille. Vuoden 1942 lopussa leirit siirrettiinkin Leningradin rintamalle pois suomalaisia häiritsemästä.[1]
Leireillä surmansa saaneiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Noin kolmasosa vangeista, 500–600 miestä sai surmansa sinä puolen vuoden aikana, kun leirit olivat Suomen alueella.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jatkosodan vankileirit Suomessa
- Kenttärangaistusleiri III
- Koverin keskitysleiri
- Saksalaisten vankileirit Suomessa 1941–1945
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Westerlund, Lars: Saksalaiset rangaistussotilaat vietiin Leppäluodon kautta Rovaniemelle Pietarsaaren Sanomat. 29.12.2007. Viitattu 10.2.2009. [vanhentunut linkki]
- Westerlund, Lars: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 9789513142773.
- Torgau as the hub of the Wehrmacht penal system (1936-1945 DIZ Torgau - Dokumentations- und Informationszentrum. Stiftung Sächsische Gedenkstätten. Viitattu 10.2.2009. (englanniksi)