Fatima Meer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fatima Meer (12. elokuuta 1928 — 12. maaliskuuta 2010) oli eteläafrikkalainen kirjailija, tutkija, käsikirjoittaja, ja merkittävä apartheidin vastainen poliittinen aktivisti.

Varhaiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fatima Meer syntyi Durbanissa, nykyisen KwaZulu-Natalin suurimmassa kaupungissa yhdeksänhenkiseen perheeseen. Hänen isänsä, joka oli Indian Viwes -sanomalehden päätoimittaja, sai hänet tiedostamaan maassa vallinneen rotusyrjinnän. Meer kävi koulun Durban Indian Girls High Schoolissa, jonka jälkeen hän kävi yliopistoa University of Witwatersrandissa jossa hän oli trotskilaisen ryhmän jäsen[1], sekä University of Natalissa, jossa hän valmistui sosiologian maisteriksi.

Poliittinen aktivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1946 Meer liittyi monien muiden Etelä-Afrikan intialaisten tavoin apartheidin vastaiseen, passiivisen liikkeeseen, ja hän perusti Student Passive Resistance Committeen ("Opiskelijoiden passiivisen vastarinnan komitea"). Hän oli myös mukana perustamassa Durban District Woman's Leagueta ("Durbanin alueen naisten liittouma"), organisaatio jonka tarkoituksena oli parantaa afrikkalaisten ja intialaisten suhteita ryhmien välisten vuoden 1949 rotumellakoiden jälkeen.

Kun Kansallispuolue pääsi valtaan kesäkuussa 1948, ja aloitti tiukan apartheid-politiikkansa ajamisen, Fatima Meerin aktivismi lisääntyi, ja Meer oli yksi Etelä-Afrikan naisten liittouman (FSAW) perustajajäsenistä. Liittouma johti historiallista marssia hallintorakennuksille 9. elokuuta 1956. Aktivismin seuraksena Meerille annettiin ensimmäinen “pannamääräys” vuonna 1952 (“pannaus” oli osa vuonna 1950 voimaan tullutta kommunismin hävittämislakia. Pannamääräyksen saanut henkilö sai liikkua vain rajoitetusti, tavata rajoitetun määrän ihmisiä kerralla, ja esti tätä julkaisemasta mitään).

1960-luvulla Meer järjesti yömielenosoituksia anti-apartheidien joukkovangitsemisia vastaan ilman oikeudenkäyntiä. 1970-luvulla hän sai uuden pannamääräyksen, ja pian hänet vangittiin ilman oikeudenkäyntiä. Pidätyksen syynä oli Meerin pyrkimykset järjestää poliittinen kokous Musta tietoisuus -liikkeen johtohahmo Steve Bikon kanssa. Fatima Meer selvisi täpärästi häneen kohdistuneesta salamurhayrityksestä pian vapautumisensa jälkeen vuonna 1976, jolloin häntä ammuttiin hänen perheensä kodissa Durbanissa, mutta hän selviytyi vahingoitta. Hänen poikansa Rashid lähti maanpakoon samana vuonna. Meeriin kohdistui toinen hyökkäys, josta hän syytti Musta tietoisuus -liikettä.[2]

Hän tuki vankasti Iranin vallankumousta ja boikotoi Salman Rushdien matkaa Etelä-Afrikkaan vuonna 1998 väittäen tätä jumalanpilkkaajaksi.[3]

Tutkija ja kirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meer oli University of Natalin työntekijä vuosina 1956 – 1988, jonka lisäksi hän oli vieraileva professori lukuisissa yliopistoissa Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa, Intiassa, Mauritiuksella, Karibialla ja Britanniassa. Hän oli myös London School of Economicsin jäsen. Meer sai kaksi kunniatohtoruutta työstään naisten ja ihmisoikeuksien puolesta.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Portrait of Indian South Africans
  • Apprenticeship of a Mahatma
  • Race and Suicide in South Africa
  • Documents of Indentured Labour
  • The South African Gandhi: The Speeches and Writings of M.K. Gandhi
  • Resistance in the Townships
  • Passive Resistance
  • Higher than Hope (ensimmäinen virallinen Nelson Mandela elämäkerta, ja se on käännetty 13:lle kielelle.)

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Union of South African Journalists Award (1975)
  • Imam Abdullah Haroon Award for the Struggle against Oppression and Racial Discrimination (1990)
  • Vishwa Gurjari Award for Contribution to Human Rights (1994)

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fatima Meer kuoli halvauskohtaukseen. 81-vuotiaana St. Augustine's Hospitalissa, Durbanissa, 12. maaliskuuta 2010. [4]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fatima Meet timeline
  2. "Fatima Meer dies", by Taschica Pillay, Sunday Times, 12 March 2010
  3. "Fatima Meer dies", ibid.
  4. "Fatima Meer dies", ibid.