Europa ’51
Europa ’51 | |
---|---|
Ohjaaja | Roberto Rossellini |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja | Roberto Rossellini |
Säveltäjä | Renzo Rossellini |
Kuvaaja | Aldo Tonti |
Leikkaaja | Jolanda Benvenuti |
Tuotantosuunnittelija | Virgilio Marchi |
Pukusuunnittelija | Fernanda Gattinoni |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Italia |
Tuotantoyhtiö | |
Levittäjä | Lux Film |
Ensi-ilta | 1952 |
Kesto | 109 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti, italia |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Europa ’51 on vuonna 1952 ensi-iltansa saanut Roberto Rossellinin ohjaama elokuva, jonka pääosaa esittää Ingrid Bergman.[1] Elokuva on poliittisesti suorasukainenselvennä mutta samalla hienovarainen tutkielma modernista pyhimystarinasta. Rosselinin mukaan se oli naisnäkökulmasta tehty uudelleenfilmatisointi hänen omasta elokuvastaan Francesco, Jumalan narri (1950). Elokuva on jäänyt vähälle huomiolle ohjaajan muuhun tuotantoon verrattuna, vaikka se oli hänen oma suosikkinsa.[2]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roomassa elävä Irene Girard (Ingrid Bergman) on rikas ja itsekeskeinen seurapiirikaunotar, jota kalvaa syyllisyys nuoren poikansa kuolemasta. Helpottaakseen syyllisyydentunnettaan ja löytääkseen elämälleen tarkoituksen hän päättää omistaa aikansa ja rahansa kaupungin köyhien ja sairaiden auttamiseksi. Uusi elämäntehtävä päättäväisenä aktivistina johtaa kuitenkin avioliitto-ongelmiin ja saa yhteiskunnan kyseenalaistamaan hänen mielenterveytensä.[2]
Pääosat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ingrid Bergman | … | Irene Girard |
Alexander Knox | … | George Girard |
Ettore Giannini | … | Andrea |
Giulietta Masina | … | Passerotto |
Teresa Pellati | … | Ines |
Marcella Rovena | … | Rva Strada |
Alberto Plebani | … | Hra Strada |
Tina Perna | … | Cesira |
Sandro Franchina | … | Michel |
Maria Zanoli | … | Rva Galli |
William Tubbs | … | Professori Alessandrini |
Alfred Browne | … | Pappi |
Antonio Pietrangeli | … | Psykiatri |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Europa ’51 Elonet.
- ↑ a b Europa ’51 Criterion. Viitattu 4.12.2014. (englanniksi)