Euboia (Sisilia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euboia
Εὔβοια
Sijainti

Euboia
Koordinaatit 37°9′14″N, 14°41′55″E
Valtio Italia
Paikkakunta Licodia Eubea (?), Catania, Sisilia
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 700/600-luku eaa.–485/483 eaa.
Kulttuuri antiikki
Alue Sikelia

Euboia (m.kreik. Εὔβοια) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Sikeliassa eli nykyisellä Sisilian saarella nykyisen Italian alueella.[1][2]

Euboian sijaintia ei tunneta varmuudella. Sen oletetaan kuitenkin sijainneen lähellä Leontinoin polista. Usein se sijoitetaan nykyiseen Licodia Eubeaan.[1][3] Sijaintipaikaksi on ehdotettu kuitenkin myös nykyistä Monte San Mauroa Caltagironen lähellä.[1]

Myös Euboian historiasta tiedetään vain vähän. Vaikka kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi, sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti. Se on todennäköisesti ollut alun perin saaren ei-kreikkalaisen sikulien heimon asutus. Myöhemmän kreikkalaisen kaupungin perustivat leontinoilaiset 700-luvun lopussa tai 600-luvulla eaa. Leontinoi oli Euboian saarella Kreikassa sijainneen Khalkiin siirtokunta, ja Euboian kaupungin nimi viittaa saareen. Tällaisena kaupunki on varhaisin tunnettu esimerkki alueen nimen käytöstä siirtokunnan nimenä; siirtokuntia nimettiin usein niiden emäkaupunkien mukaan, mutta ei alueiden mukaan. Kaupunki lakkasi olemasta poliksena Syrakusan tyrannin Gelonin aikana 485–483 eaa., jolloin siitä tuli Syrakusan alainen. Tuolloin sen varakas väestö (pakheis) sai Syrakusan kansalaisuuden, mutta rahvas (demos) myytiin orjiksi.[2][1][4]

Euboian tiedetään olleen ympäröity muurein 400-luvulla eaa.[1] Mikäli kaupunki sijaitsi Licodia Eubean paikalla, sen Castellon kukkula, jossa nykyisin on keskiaikaisen linnan rauniot, olisi luonnollinen akropolis. Licodia Eubean läheltä on löydetty useita kaupunkiin mahdollisesti liittyneitä antiikin aikaisia hautausmaita.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”15 Euboia”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”LICODIA EUBEA Catania, Sicily”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Euboia Pleiades. Viitattu 1.2.2018.
  4. Herodotos: Historiateos 7.156.