Espoon työväentalo Rannikko
| työväentalo Rannikko | |
|---|---|
| Osoite | Rannikontie 11, 12 |
| Sijainti | Kauklahti |
| Valmistumisvuosi | 1800-luku/1909 |
| Suunnittelija | laajennusosa Willehard Soisalo |
| Rakennuttaja | TY Rannikko |
| Urakoitsija | laajennusosa Willehard Soisalo |
| Omistaja | yksityisomistuksessa |
| Runkorakenne | hirsi |
| Julkisivumateriaali | lauta |
| Kerrosluku | 1 ½ |
 |
|
Työväentalo Rannikko on Espoon Kauklahdessa sijaitseva työväentalo. Työväentalolla on rakennushistoriallista ja maisemallista arvoa, ja sillä on tärkeä asema työväenliikkeen historiassa Espoossa.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Työväenyhdistys Rannikko perustettiin marraskuussa 1905 suurlakon innoittamana. Yhdistys liittyi Sosialidemokraattiseen puolueeseen joulukuussa ja vuoden lopussa yhdistykseen oli liittynyt 110 jäsentä. Yhdistyksen jäsenistä suurin osa oli Kauklahden alueen monien tiilitehtaiden työntekijöitä.[1][2] Seuraavana kesänä yhdistys osti neiti Wilhelmiina Jäppilältä huvilan, jota yhdistys ryhtyi käyttämään työväentalona. Suomenkielinen neiti Jäppilä suhtautui myötämielisesti työväen toimintaan. Yhdistys maksoi kauppahinnasta vain 2000 markkaa ja koko kauppahinta oli tiettävästi maksettu vasta 1916. Ikuisiksi ajoiksi luovutetusta tontista yhdistys maksoi vuokraa markan vuodessa. Tontille rakennettiin myös tanssilava, joka kuitenkin purettiin pian. Yhdistys erosi sosialidemokraattisesta puolueesta elokuussa 1947 ja liittyi Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon.[3]
Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neiti Jäppilältä ostetussa huvilassa oli kuusi huonetta, veranta ja kaksi vinttihuonetta. Pihassa olivat puuvaja, navetta, pesutupa ja hiilikellari. Talo ei kuitenkaan vastannut yhdistyksen tarpeita ja yhdistyksen jäsen Willehard Soisalo laati piirustukset rakennuksen laajentamiseksi. Hän myös johti rakennustöitä. 10 m x 10 m suuruinen laajennusosa valmistui 1909.
Työväentalo on osin yksi-, osin kaksikerroksinen hirsirakennus. Talo on vuorattu pystyrimoin ja maalattu punamullalla. Vanha huvilarakennus erottuu selvästi latomaisesta laajennusosasta. Kivijalka on säännöllistä lohkokiveä ja talon katteena on huopa. Työväentaloa peruskorjattiin vuonna 1945, jolloin mm. näyttämöä ja eteistä uusittiin. 1990-luvun lopulla rakennus oli huonossa kunnossa. Rakennuksella on erityistä kulttuurihistoriallista ja paikallista arvoa, sillä se on vanhin säilynyt työväentalo Espoossa. Rakennusta ei ole suojeltu, koska se ei sijaitse kaava-alueella.[1]
Toimintaa työväentalolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talon laajennuksen valmistuttua alkoi vilkas kokous ja iltamatoiminta. Esimerkiksi vuonna 1911 talolla järjestettiin kolme perheiltamaa ja 22 yleistä iltamaa. Varallisuuden kertyessä yhdistys osti 1910-luvun alussa Steinbergin pianon, jota käytettiin laulukuoron säestyksessä ja näytelmissä. Näytelmäseura perustettiin vuonna 1924. 1920-luvulla yhdistyksessä äänestettiin useita kertoja sosialidemokraattisessa puolueessa pysymisestä. Lapuanliikkeen voimakkaimman vaikutuksen aikaan vuonna 1930 näytelmäseura valitsi esitettäväksi näytelmän ”Isontalon Antin”.[3] Työväentalolla toimi myös urheiluseura Kauklahden Pyrintö, joka järjesti hiihtokilpailuja työväentalon ympäristössä 1950-luvulla. [4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Kohde 40. Espoo: Espoon kaupunginmuseo, 1991. ISBN 951-857-059-0.
- ↑ Työväen Arkisto: SDP:n puoluetilasto 1905 yksa.disec.fi. Viitattu 2.532,600.2022.
- ↑ a b Hurri, Olavi & Marttala-Hurri, Vuokko: Työn ja aatteen talot. Työväentalojen historiaa Uudellamaalla, s. 168. Vihti: Uudenmaan Sosialidemokraattinen Piiri ry, 1997. ISBN 952-90-8468-4.
- ↑ Snadina skidinä Kökkelissä. KaPy 2019. Kauklahti-seura ry. Viitattu 2.5.2022.