Ermei Kanninen
| Ermei Kanninen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. lokakuuta 1922 Helsinki |
| Kuollut | 12. marraskuuta 2015 (93 vuotta) Helsinki |
| Ammatti |
luottamustoimia: Kv. autoliiton (FIA) hallituksen ja kilpailutoimikunnan jäsen (1964–1981) Munkkiniemen Rotary-klubin presidentti (1981–1982) Rotarypiiri 142 governor (1984–1985) |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Suomi |
| Palvelusvuodet | 1942–1982 |
| Taistelut ja sodat | talvisota, jatkosota |
| Sotilasarvo | kenraaliluutnantti |
| Kunniamerkit | SL suurristi, SL 1.lk komentajamerkki, VR 4.lk tammenlehvien kera, SVR 1.lk ritariristi |
Ermei Kanninen (19. lokakuuta 1922 Helsinki – 12. marraskuuta 2015[1] Helsinki[2]) oli suomalainen kenraaliluutnantti.
Kanninen kävi Kadettikoulun jatkosodan aikana 1942–1943 ja Sotakorkeakoulun 1953–1955. Hän opetti Kadettikoulussa 1946–1952 ja Taistelukoulussa 1955–1956. Apulaissotilasasiamiehenä Ranskassa hän toimi 1956–1957. Porin prikaatissa hän toimi komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana 1957–1958. Toimistoesiupseerina hän työskenteli 1958–1963 pääesikunnassa. Hämeen ratsujääkäripataljoonaan hän oli sijoitettuna 1963–1965. Sotilasasiamiehenä hän oli sijoitettuna Pariisiin ja Brysseliin 1965–1967. Pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä hän toimi 1967–1971. Päämajamestarina Kanninen palveli 1971–1974. Yleisesikunnan päällikkönä hän oli 1974–1978. Pääesikunnan päällikkönä hän toimi 1978[3]–1982.[4] Hän vaikutti muun muassa alueellisen puolustusjärjestelmän rakentamiseen ja kalustohankintojen kehittämiseen.[5]
Kylmän sodan luomassa tilanteessa Kannisella oli valtuudet pitää yhteyttä läntisiin tiedustelupalveluihin ohi virallisen virkatien Suomen miehityksen tai vallankaappauksen varalta. Hänellä ei kuitenkaan ollut tähän poliittista valtuutusta, vaan toiminta tapahtui hänen omalla vastuullaan.[6] Kanninen on kertonut, että keskityskäskyt Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta valmisteltiin, mutta niitä ei pantu paperille, vaan päävastuussa olleet kenraalit painoivat ne visusti muistiinsa. Professori Vesa Tynkkynen on vahvistanut Kannisen antamat tiedot puolustusvoimien 100-vuotishistoriikissa: YYA-sopimuksen mukaan Suomen velvollisuutena oli varautua lännestä tulevaan hyökkäykseen, mutta julkisuudelta salassa oli tehty suunnitelmat myös itärajan takaa tulevan hyökkäyksen varalta.[7]
Kanninen ylennettiin vänrikiksi 1941, luutnantiksi 1943, kapteeniksi 1948, majuriksi 1958, everstiluutnantiksi 1965, everstiksi 1968, kenraalimajuriksi 1971 ja kenraaliluutnantiksi 1974.[3]
Sotilasuransa ohella Kanninen toimi vuosien ajan autoilu- ja autourheilujärjestöjen johtotehtävissä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, muun muassa Autourheilun Kansallisen Kilpailulautakunnan (AKK) jäsenenä 1958–1965 ja varapuheenjohtajana 1961–1965, Autoliiton hallituksen puheenjohtajana 1972–1978 ja valtuuskunnan puheenjohtajana 1978–1980 sekä Kansainvälisen autoliiton (FIA) hallituksen jäsenenä 1964–1981 ja FIA:n kansainvälisen vetoomustuomioistuimen jäsenenä 1970–1987. Hänet kutsuttiin Autoliiton kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1980 ja FIA:n kunniajäseneksi vuonna 1987.[8] Toimittaja Erkki Vanhasen mukaan Ermei Kanninen oli keskeisesti nostamassa suomalaista autourheilua kansainväliselle tasolle. Ranskan kielen hyvin hallinnut Kanninen oli vuosien ajan tuttu näky Monte Carlo -rallin lähtöpaikalla Monacossa varmistamassa, ettei suomalaisilla osanottajilla ollut ongelmia.[9]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vuodet myrskyn varjossa. Otava, 1996. ISBN 951-1-14134-1
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kenraaliluutnantti Ermei Kanninen on kuollut. Helsingin Sanomat 13.11.2015. (Artikkeli arkistossa)
- ↑ Kuolinilmoitus: Helsingin Sanomat 29.11.2015, s. C 25.
- ↑ a b Kuka kukin on 1978.
- ↑ Tiedotteet: Kenraaliluutnantti Ermei Kanninen on menehtynyt. (Arkistoitu – Internet Archive) Puolustusvoimat.fi
- ↑ Myllyniemi, Urho: Kanninen, Ermei (1922–2015) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Tarkka, Jukka: Karhun kainalossa: Suomen kylmä sota 1947–1990, s. 428. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-25796-7.
- ↑ Jukka Tarkka: Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön, s. 152. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-952-1-33130-8.
- ↑ Kadettiupseerit 1920–2010, s. 305. Helsinki: Kadettikunta ry ja Upseeriliitto ry, 2010. ISBN 978-952-99757-4-7.
Lipponen, Rauno (toim.): Itsenäisen Suomen kenraalikunta 1918–1996, s. 166–167. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-19898-6. - ↑ Erkki Vanhanen: Rallin kultaiset vuosikymmenet, s. 135–137. Helsinki: Alfamer / Tarusto Oy, 2016.
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
| ||||||||||||||
