Erkki Sinkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Sinkko (s. 1938) on suomalainen eläkkeellä oleva lukion lehtori, osakesijoittaja ja entinen pörssikolumnisti.[1]

Sinkko valmistui filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistosta 1976. Hän toimi äidinkielen, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opettajana Perniön lukiossa. Vuonna 1988 hän siirtyi vapaaksi toimittajaksi kirjoittaen sitten sijoittamisesta aina vuoteen 2005 saakka. Sinkko kirjoitti pörssikolumneja muun muassa Aamulehteen, Uuteen Suomeen, Ilta-Sanomiin, Kauppalehteen ja Osuustoiminta-lehteen.[1]

Sinkko aloitti osakesijoittamisen vuonna 1970 noin 13 000 euron lähtöpääomalla. Kesäkuussa 2008 Sinkon perheen osakesalkun arvo oli noin 5,5 miljoonaa euroa hajautettuna noin sataan suomalaiseen yhtiöön. Sinkko ei ole kiinnittänyt huomiota niinkään osakkeiden kurssikehitykseen vaan pitää jaettavia osinkoja tärkeämpinä. Hän ei suosi pelaamista vaan pitkäaikaista harkittua sijoittamista.[1][2]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Venäläis-suomalainen lehdistöpolemiikki 1890-1894, väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis. Ser. A vol. 76. Tampereen yliopisto, Tampere 1976
  • Markat tuottamaan : piensijoittajan opas ; kirj. Erkki Sinkko, Kristiina Ritvos, Sirkka-Liisa Roine. Otava 1987
  • Sihtauksia : Särmikkäät pörssikolumnit vuosilta 1985-1998 jälkiviisaudella maustettuna. Arvopapaeri, Helsinki 1998
  • Lyhyt kirja rikastumisesta : oppia osakesäästäjille ; kirj. Erkki Sinkko, Kai Vakkuri. WSOY 2000

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]