Pääkköset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Eno Pääkkönen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pääkköset
Tiedot
Toiminnassa 19891990
Tyylilaji rap, rap rock
Kotipaikka  Suomi, Turku
Laulukieli suomi
Jäsenet

Jari Mäkelä alias Eno, laulu
Ismo Kärppä alias Setä, laulu
Jukka Lehtinen alias Ziggy, kitara
Olli Tuomola alias Keno, basso
Juha-Pekka Nummela alias Mork, rummut
Tero Tuohimaa alias Terminaattori, saksofoni

Levy-yhtiö

CBS Recodrs / Epic, 1989–

Pääkköset Ruisrockin päälavalla 30.kesäkuuta 1990.

Pääkköset oli turkulainen rap-musiikkia esittänyt yhtye. Yhtye oli oletettavasti ensimmäinen albumin tehnyt suomalainen rap-yhtye. Yhtyeen imago ja logo oli lainattu amerikkalaiselta Beastie Boys -yhtyeeltä. Yhtyeen jäsenet pukeutuivat musiikista huolimatta kuin kasarihevarit. Yhtyeen nimi otettiin yhtyeen jäsenten kaverin sukunimestä.

Pääkköset nousi pinnalle Anjaa apuun huutavalla humoristisella hitillään "Eläinrääkkäystä". Yhtye oli suosionsa huipulla Suomessa vuonna 1989. Yhtye lopetti 120 keikkaa sisältäneen[1] uransa Pitkätukat hirteen -singlen jälkeen vuonna 1990 ja soitti viimeisen keikkansa elokuussa 1990. Yhtyeen ainoaa albumia Pääkköset myytiin 23 000 kappaletta. Yhtyeen jäseniä on Pääkkösten jälkeen kuultu matalamman profiilin yhtyeissä EKV:ssä ja Rapidossa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eläinrääkkäystä / Pääkköset on taas kaupungissa (1989)
  • Turpa kii palikka ja bailaa / Joo joo (1990)
  • Pitkätukat hirteen / Johannes 1990 (1990)
  • Turpa kii palikka ja bailaa - Pitkätukat hirteen - Eläinrääkkäystä (Antihistamiinimix) - Eläinrääkkäystä (Jungle Mix) (1993)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.