Emmi Siren

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Emmi Siren (s. 23. helmikuuta 2001) on suomalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja.[1] Hän on edustanut Kansallisessa Liigassa Tikkurilan Palloseuraa kausina 20182021 ja Kuopion Palloseuraa kaudella 2022.[1][2] Neljänä kautenaan TiPS:ssä Siren pelasi 86 liigaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia. Kaudella 2020 TiPS saavutti SM-hopeaa ja pelasi myös Suomen Cupin loppuottelussa. Seuraavalla kaudella joukkue saavutti toistamiseen SM-hopeaa.[1] Kaudella 2022 Siren voitti KuPS:in joukkueessa liigamestaruuden.[3] Hän pelasi kauden aikana 23 liigaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia.[2] Kaudella 2023 hän voitti toistamiseen Suomen-mestaruuden ja nyt myös Suomen Cupin,[1][4][5] mutta hän pelasi vain 14 liigaottelua, joissa hän teki yhden maalin, oltuaan alkukauden poissa kentiltä polvivamman vuoksi.[2][6][7]

Siren on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueissa.[1][2] Hän pelasi alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa 2018 ja aiemmin samana vuonna saman ikäluokan Euroopan-mestaruuskilpailuissa, joissa Suomi sijoittui kolmanneksi ja varmisti siten paikkansa MM-kilpailuihin.[8][9][10] Siren pelasi naisten maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2022 MM-karsintaottelussa Ruotsia vastaan.[2][11] Hän on pelannut marraskuun 2023 loppuun mennessä kolme naisten maaottelua.[2][12]

Sirenin kaksossisko Oona Siren on myös pelannut Liigaa samassa joukkueessa siskonsa kanssa, ensin Tikkurilan Palloseurassa ja sitten Kuopion Palloseurassa.[13][14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. Siren Soccerway. Viitattu 5.12.2023.
  2. a b c d e f Emmi Siren Subway Kansallinen Liiga. Viitattu 5.12.2023.
  3. Karttunen, Anu: Näin nousee mestaruuspokaali! KuPSin takaa-ajo toi tasapelin hopeajoukkue-HJK:n kanssa 22.10.2022. Yle. Viitattu 24.10.2022.
  4. Karttunen, Anu: KuPS kylvetti Klubia ja juhlii ensimmäistä Suomen cupin voittoaan – Rochi viimeisteli peräti neljä maalia 1.10.2023. Yle. Viitattu 5.12.2023.
  5. Miettinen, Miska: KuPSin kolmas katkon paikka toi kolmannen mestaruuden – kovia kokenut luotsi tunteikkaana: "Ihan mielettömältä tuntuu" Etelä-Suomen Sanomat. 7.10.2023. Viitattu 5.12.2023.
  6. Hirvonen, Hinni: Kansallista liigaa hallinnut KuPS vaihtaa valmentajaa – mestariluotsi Pauliina Miettinen palaa kotikaupunkiinsa: ”Paljon korjattavaa” 31.5.2023. Yle. Viitattu 5.12.2023.
  7. Pastila, Paavali: Sirenin kaksoset ovat tiukasti mukana Helmarien pelipaikkakilvassa Helsingin Sanomat. 25.9.2023. Viitattu 5.12.2023.
  8. U17-tyttöjen maajoukkue pelaa Uruguayn MM-kisoissa 12.11.2018. Tikkurilan Palloseura. Viitattu 13.4.2021.
  9. Suomen tytöille tappio jalkapallon MM-kisoissa Sportti.com. 13.11.2018. Viitattu 13.4.2021.
  10. Suomi U17-tyttöjen MM-kisoihin! 21.5.2018. Suomen Palloliitto. Arkistoitu 16.4.2021. Viitattu 16.4.2021.
  11. Hyyppä, Emma & Saarinen, Joska: Ruotsi möyhensi Suomen MM-karsintojen päätöksessä – Linda Sällströmiltä kovaa tekstiä murskatappion jälkeen 7.9.2022. Yle. Viitattu 24.10.2022.
  12. Emmi Siren Suomen Palloliitto. Viitattu 5.12.2023.
  13. Jäkälä, Jussi & Hirvonen, Hinni: Isä taisteli joukkueelle lisää talvivuoroja, kun kaksostytöt halusivat treenata enemmän 7.11.2020. Yle. Viitattu 5.4.2021.
  14. Halonen, Mika: Lisää TiPS:n pelaajia Kansallisen liigan kärkiseuroihin – Oona Siren seuraa kaksossiskoaan Kuopioon, Jenna Topra Klubiin 10.11.2021. Yle. Viitattu 27.5.2022.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.